Mä jäädyin

Eilen oli tarkoitus lyödä kädet kyynärpäitä myöten multaan, istuttaa, kylvää ja nauttia puutarhapuuhista. Mutta mä jäädyin.

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa multakuormaa. Kun se vihdoin tuli, oli kiireitä ja sitten satoi ja ja ja ja. Tänään mies vihdoin ehti toimia lihaksistona ja lapioida kahdesta kasvulaatikosta huonot mullat pois (=kivikkokasveille ja huonoihin kohtiin palkintonurmea paikkomaan) ja täyttää uudelleen priimatavaralla. Ihan soitin hänelle töistä hoputuspuhelun että muistathan kulta hoitaa sen että pääsen istutushommiin hetimmiten. Muisti ja hoiti ja oli kiltti. Ihana mieheni.

Kyllä nyt kelpaa, kun on kunnon multaa

Sitten. Minä tulen kotiin, pyörittelen siemenpusseja käsissäni, alan epäröimään, panikoidun. Plärään hädissäni puutarhakirjoja, en saa selvää, sekoilen, ahdistun. En minä osaa. En tajua. En tiedä mikä pitää istuttaa kuinka syvään, mihin rivi- ja taimiväleihin, mikä minnekin. Äh!
No jos sitten siirrän ensin nuo valmiit taimet uusiin multiin. Lukaisen kurpitsoista ja pavuista tsemppihengen nostatukseksi pätkät. Luen hallanvaarasta ja harsoista ja katteista. APUA!
Ei minulla ole ollut niillä tähänkään asti hallaharsoja, siellä ne ovat terassilla olleet joka yö, paitsi silloin kerran kun kannoin kaikki sisälle. En minä uskalla niitä nyt viedä kasvimaalle, vaikka ymmärrän kyllä että ihan samahan se olisi - vai olisiko kuitenkaan? Terassi on huomattavasti korkeammalla kuin kasvimaa, jyrkän pengerryksen päällä. Nyt laatikot ovat terassilla jopa katon alla, etteivät ihan hukkuisi tuohon kaatosateeseen, sekin lämmittänee jos yöllä on Kauhean Kylmä ja Hallan Vaaraa. En enää tiedä mitä tehdä.

En tehnyt sitten mitään. Pistin pään pensaaseen. Toivon että huomenna olen rohkeampi.