Mikä on sadetanssin vastakohta?

Joko se kesä meni? Niin on kylmää ja sateista, ettei tee mieli nenäänsä pihalle laittaa.  Joo, muistan kyllä jupisseeni että saisi täällä meidän perälläkin sataa ettei tarvitsisi puutarhaa letkulla kastella. En ymmärtänyt olla tarpeeksi täsmällinen toiveissani. Se on: yöllä saisi sataa, päivällä kuuluu paistaa aurinko ja helliä nipin napin hellerajan yläpuolelle kohoavalla lämmöllä.

Yritetään pitää kuitenkin tunnelma korkealla ja muistella helteisempiä hetkiä siihen saakka kunnes lämpötila taas nousee mukavammaksi.

Lapset odottivat alkukesän kuin kuuta nousevaksi isänsä kesäloman alkua. Isi oli nimittäin luvannut, että silloin käydään ostamassa uusi uima-allas. Parina viime kesänä meillä on ollut tenniskentän kulmauksessa sellainen hassu barbapapa, eli pussimainen uima-allas. Viime kesänä se meni mystisesti rikki, siihen ilmestyi useita pieniä reikiä yhtä aikaa. Nyt sen tilalle ostettiin astetta jämäkämpi, muovikehyksinen allas.

Ensimmäisenä päivänä lapsiraukat eivät meinanneet nahoissaan pysyä kun piti odotella altaan kokoamista ja sitten vielä täyttämistä. Nuorempi muksuista tepasteli pitkin pihaa uimahousuissa ja snorkkelissa ja vähän väliä raskaan hengityskrohinan välistä, hampaat tiukasti snorkkelin suukapulassa kiinni kuului kärsimätön "Joko sinne saa mennä?". Tokihan allas testattiin välittömästi kun pohjalla oli noin kolme senttiä porakaivokylmää vettä. Oli kuulemma ihanaa mutta kylmää.

Oman kaivon kapasiteetti oli kovilla ja täyttäminen piti jyvittää kahdelle päivälle, mutta saatiin kuin saatiinkin allas täyteen ja rantaelämä tenniskentällä käyntiin. Lapset keksivät tietenkin että allasbaari kuuluu ehdottomasti olla, joten se rakennettiin myös. Päivänvarjo, mehutarjotin ja pitkän sähköroikan nenässä pauhaava cd-soitin, siinäpä allasbaarin perustarvikkeet.

Lapset ovat viettäneet altaassa räiskien ja baarissa huilaten jo monta helteistä hetkeä. Mieskin on kuulemma jo kerran kastautunut, mutta minä odottelen seuraavaa hellejaksoa jolloin vesi saattaa lämmetä inhimillisiin lukuihin.

Tuu jo, aurinko, meillä on sua ikävä!

Ei ruuhkaa laatikoissa

Jaa jaa, olin julkaisevinani tämän jo eilen, vaan näköjään sössin sekä talossa että puutarhassa... 

Kylvin esikasvatukseen kesäkurpitsaa ja leikkopapuja. Kesäkurpista lähti kasvamaan kaikki 6 ja leikkopavuista 7/11. Paputaimivauvoja menehtyi muutama onneton, kun miesväkeni siivosi ja heitti mattokasan taimilaatikon päälle. Outs! Kaksi kesäkurpitsoitsaa annoin kaverille, itselle jäi siis neljä.

Istutin selviytyneet taimet ulos kasvulaatikoihin viikolla 24.

Sitten näimme tappavan yhdistelmän helteet & heikko motivaatio kasteluletkun ulkoiluttamiseen - ja jäljelle jäikin enää vain 3 pavuntaimea. No höh.

Kurpat sinnittelevät sentään vielä hengissä. Paitsi että tänään huomasin, että yksi, kuvassa oikea yläkulma, oli hiutunut omituisesti niin, että kasvanut taimi pikkiriikkisine nuppuineen roikkui juuren tyvessä vain yhdellä säikeellä kiinni. Kun kosketin sitä katsoakseni, säie katkesi.

Lopuissa kolmessa on jotain outoa valkoista läikkää lehdissä.

Saapa nähdä kestääkö mikään sadonkorjuuseen saakka.

Yhteen laatikkoon heitin kukkien siemeniä, toiseen olen tökännyt muutaman kaupasta ostetun salaatintyngän. Salaatin siemeniä minulla on parikin erilaista pussia, täällä sisällä avaamattomina. Kyljessä niissä lukee että itääkseen tarvitsevat alle kahdenkymmenen asteen lämpötilaa. Jää siis omat salaatit kylvämättä, mieluummin nautiin näistä kesäisistä säistä ja rouskutan ostosalaatteja. Kaupan tököt ovat kyllä osoittaneet oivallista partiohenkeä ja puskevat uutta lehteä iloisesti.

Vielä olisi kaksi laatikko tyhjillään. Ei puhettakaan viime kesän ruuhkasta ja tilanpuutteesta. Vähän harmittaa, toisaalta naurattaa. Pitää kai pitää siitä huvittuneisuudesta kiinni eikä antaa huono puutarhuri- fiilisten nostaa päätään. Ei kai tämä nyt niin vakavaa ole, omalla pihallaan kai saa puuhailla niin paljon kuin sielu sietää - ja toisaalta lusmuilla silloin kun siltä tuntuu.


 Monivuotisten kasvien laatikoissa puskee kovalla tohinalla maa-artisokkaa, yrttejä ja mansikkaa. Mansikat ovat aivan mielettömän makeita! En ole ikinä syönyt näin hyviä mansikoita missään. Oma maa, ja niin edelleen... Vielä kun muistaisin käydä joka päivä poimimassa kypsät marjat talteen. Ihme ja kumma lapset eivät muista tätä, kuitenkin aika mieluisaa kotityötä myöskään.

Viime vuonnahan linnut söivät vähäisetkin marjat joten tänä vuonna ostin raskain sydämin rastasverkkoa ja levitin sitä mansikoiden päälle. Odotan kauhulla milloin joku lintu takertuu siihen, toivottavasti ei koskaan!

Tulin juuri sisälle kastelukierrokselta, koska näyttää siltä ettei tänäänkään saada taivaalta vettä. Tämä on sitten kumma maailmankolkka, sillä usein vesisateet kiertävät meidän pihan. Olen huomannut tämän ilmiön jo monta, monta kertaa ja jo useampana kesänä, kun kaverit päivittelevät Facebookissa sateita ja meillä odotetaan kieli pitkällä mutta ilman vaan jäädään. 
Eilen esimerkiksi samalla kylällä, vain viiden kilometrin päässä tuli vettä kaatamalla ja kahden kilometrin päässäkin oli ihan kunnon sade. Meillä ripsautti pari hassua pisaraa samalla kun taivas meni mustaan pilveen, ja kauempaa kuultiin hirmuista ukkosen jytinää, ei muuta. 

Onhan se tietenkin kiva että aurinko paistaa ja on kaunista, mutta kyllä täällä sadettakin kaipailtaisiin, edes silloin tällöin. Pääsis nimittäin tämä laiska puutarhuri taas vähän vähemmällä puuhailulla!

Luonnollista(ko?)

Olin juuri lähdössä haravoimaan ja etsiskelin kumisaappaitani, kun ulkoa alkoi kuulua voimakasta kuminaa, jylinää tai ulinaa, en osaa sanoa tarkemmin miltä se kuulosti. Ensimmäinen ajatus oli että pihalle on laskeutumassa helikopteri. Työnsin pään ulos ovesta ja mielikuva vahvistui kun näin ilman sakeana hiekasta ja villisti kieppuvista lehdistä. Pihalla leikkinyt lapsikatras kirkui, hiekkaa meni silmiin ja tukka meinasi lähteä päästä. Se oli enisimmäinen kokemani trombi.

Se oli ohi jo kun pääsin terassin suojista pihalle, lehdet laskeutuivat hitaasti leijaillen ympärillä. Aika raju juttu. Lapset hihkuivat ja pälättivät, kertoivat kilpaa kuinka hurjalta tuntui ja raportoivat ihmeissään tuulen aihettamia tuhoja. Toinen koripallokoreista oli riuhtoutunut irti tenniskentän verkkoseinästä, tavaroita oli lennellyt pitkin pihaa ja raskas puuportin puolikas oli noussut saranoiltaan. Onneksi mitään arvokasta ei kuitenkaan mennyt rikki tai kukaan loukkaantunut. Kissatkin olivat kaikeksi onneksi juuri tapahtumahetkellä sisällä piipahtamassa.

Lasten suussa "kuinka mä pelästyin" muuttui nopeasti muotoon "kuinka mä yllätyin", ja kohta jo huokailtiin porukalla kuinka hurja mutta upea luonnonilmiö oltiinkaan todistettu. Vielä vähän päivittelyä naapurin kanssa siitä, kuinka ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän erilaisia sääilmiöitä. Onneksi meillä täällä Suomessa vielä kuitenkin aika pienessä mittakaavaassa, mutta yhä useammin tuhoisiakin luonnonmullistuksia ympäri maapalloa. Sitten lapset jo jatkoivatkin pelailujaan ja minä ryhdyin haravoimaan.

Olisipa muuten harmittanut isosti, jos olisi ehtinyt haravoimaan ennen trombia! Se olisi lennättänyt kaksi kottikärryllistä kuivaa heinää, lehtiä ja sammalta takaisin juuri siistitylle alueelle. Hyvä ajoitus, etten sanoisi.

Tällä kertaa haravoin vasta terassin viereen jääneen rinteen, siinä vierähti tunti rivakasti heiluen. Haravoimista jäi vielä moneksi tunniksi, koko iso alapiha ja etupihan istutusalue. Mutta pienissä paloissa se norsukin syödään, vähän kerrallaan.

Haravoinnoin jälkeen noukin pihalta roskia talven jäljiltä. Uudenvuoden rakettien jämiä, muovinpalasia, vappuna pystytetyn trampoliinin reunasuojuksen rispaantunutta sinistä muovia (argh!), rikkinäisiä pyykkipoikia ja leluja. Kaikkea kummallista mikä ei pihalle kuulu. Sellaisia pieniä juttuja, joita ei edes ensisilmäyksellä huomannut maasta, mutta kun ne on kerätty pois, piha näytti heti huomattavasti siistimmältä. Hyvä minä!