keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kaupunkilaisserkkuna

Eilen kyykkiessäni etupihan rikkaruohojen kimpussa tuli naapuri parin talon päästä juttusille. Hän oli ollut juuri samoissa puuhissa omalla pihallaan ja tarjosi harventamiaan maa-artisokkia minulle. Jee, ihanaa kiitos, tottakai halusin! Ei muuta kuin kipittämään heidän pihaansa, jonka vehreys ja monimuotoisuus hivelee silmiä ja sielua. Hyvin hoidettuja ja upeasti kivillä reunustettuja kukkapenkkejä, mieletön kattaus perennoita sekä paljon erilaisia puita. Hyötypuutarhassakin kasvaa vaikka ja mitä, myös eksoottista viiniköynnöstä. *Ihaileva huokaus*

Ehkä kuitenkin eniten kateutta (sellaista "olispa mullakin"-hyvän-laista-kateutta) aiheuttaa paksu, muheva multa, johon naapuri polkaisi lapionsa kaivaessaan minulle oreganoa ja sitruunamelissaa (? Jotain sitruunan tuoksuista yrttiä se oli!). Meillä on kivistä hiekkamaata koko tontti. Siihen on ajettu rekkakuormittain täyttömaata, joten sen muuttaminen mullaksi veisi vuosikymmeniä, jos siihen päättäisin ryhtyä. Taidan pidättäytyä kasvulaatikoissa.

Tämä naapuri on armoitettu puutarhuri, jolta olen saanut ennenkin kasveja sekä neuvoja. On kiva jutella toisen yhtä innostuneen puutarhurin kanssa, varsinkin sellaisen jolta tällainen noviisi saa kullan arvoisia vinkkejä. Kiitos Satu!

Nyt lähdin kotiin mukanani taimikassillinen yrttipaakkua, sylillinen raparpein varsia ja iso nippu maa-artisokkaa. Tuli ihan suomifilmien "kaupunkilaisserkku sai kotiin viemisinä hiukan ruokatarpeita maalta palatessaan"-fiilis niitä kotiin juoksuttaessani. Sitten nauratti jo mielleyhtymien loikkiessa Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri - kirjan söpöihin kuviin.



Kaikki taimet pääsivät heti multiin ja raparpereista tulee tervetuloa kotiin -kakku lapsille, jotka palaavat pappalasta viikonloppuna.
Maa-artisokat istutin viimeiseen, tähän asti ilman kasveja jääneeseen kasvulaatikkoon. Siinä on vähän liian vähän multaa, mutta laappasin sitä toisesta päästä toiseen, jolloin sain näille taimille tarpeeksi syvän kasvupaikan. Maa-artisokka on kova leviämään, joten kasvulaatikko on sille hyvä paikka, pysyypähän rajatulla alueella.
Nyppäsin myös sen yhden, kesäkurpitsoiden laatikosta nousseen taimen samaan. Kaivoin ja kuopsuttelin sen ympäriltä aika paljon mukuloita ja juuren kappaleita mukaan. Saapa nähdä sainko kaikki, vai nouseeko sitä vielä ensi vuonnakin sieltä "väärästä" laatikosta.

Yrtit pääsivät yrttilaatikkoon, siellähän oli juuri sopiva paikka niitä odottamassa. 



tiistai 26. kesäkuuta 2012

Rikkaruoho-kohtaus

Olipa hyvä, että tuli uhottua täällä julkisesti, sain nimittäin tänään rikkaruoho-kohtauksen.


Pari tuntia vierähti rattoisasti auringon paisteessa ja etupihan rikkaruohot saivat kyytiä. Istuskelin maassa sellaisen todennäköisesti mummolle tarkoitetun, pehmeän ja kahvallisen istuinalustan päällä, selkä ja reidet kun ei kestä tuntien kyykkimistä. Kaivoin pihasoraa pikkuharalla, jolloin juuret höllääntyivät ja rikkoja oli helppo - no, aika helppo- nyhtää irti.

On oikeastaan aika nautinnollista nostaa kasvia ja tuntea, kuinka juuret nousevat mukaan, myös sen sivuilleen kasvattamat rihmat, nooooin, tosi pitkältä, sieltäkin vielä, JES, se lähti kokonaan! Got you, ******!

Jätin  toisen ikkunan alle villiorvokkia ja vähän hiirenvirnaakin, että olisi jotain vihreää vielä. Toisen ikkunan alta en edes jaksanut aloittaa. Kaivelin kuitenkin tarkasti porrasrallin alta kaikki sammalet ja rikat, samoin tongin aika laajalta alueelta ruohotupsuja siitä sora-alueelta jossa pysäköimme autojamme. Hullun hommaa kai, mutta minun mielestäni ne ruohotupsut ja soran valtaavat rikkaruohot saavat pihan näyttämään autiotalon pihalta. Aika Dingoa oli, joo.
Muut rikkaruohot on vielä ihan siedettäviä, ne eivät siis nostata suuria tunteita, mutta maitohorsmaa en kestä. Hyihyihyi, se todellakin saa aikaan kylmiä väristyksiä! Joo-o, vaikka se kukkiikin piNkkinä. Ei auta pinkki nyt näillä markkinoilla. Maitohorsma yhdistyy mielessäni niin voimakkaasti autiotaloihin, etten missään nimessä halua sitä pihaani, saati sitten ovenpieleeni!

En tiedä, tuliko tuosta nyt sitten yhtään sen esteettisempi kuin aikaisemminkaan. Se on, noh, sorakenttä josta kasvaa muutamia kasveja. En edes tiedä, mitä tuolle sora-alueelle voisi tehdä, jotta se olisi jotenkin kivempi. Ehkä kaapia sora pois, vetää joku rikakkasvien kasvun tukehduttava suodatinkangas alle ja uutta soraa päälle. Tai kiveys, ehkä laatoitus?

Olemme joskus suunnitelleet etupihalle pientä terassilaatoilla katettua oleskelupaikkaa, mutta päädyimme järkeilemään ettei siellä kukaan kuitenkaan koskaan oleskelisi. Meillä on takapiha ja takaterassi sitä varten, ja etupiha on aurinkoisella kelillä paahteinen pätsi ja sitä paitsi siinä oltaisiin kaikkien tiellä liikkuvien töllisteltävinä. Ei kiitos, ei oleskelupaikkaa siihen. Joten tuskinpa siis myöskään terassilaattoja.

Ovenpielessä on jotain pielessä...


Etuoven tienoo, sehän on kodin käyntikortti ja ensivaikutuksen luoja. Sekös harmittaa. Meillä etuovella on tällä hetkellä aika hirveä rytöläjä, en ole ehtinyt edes ajatella sitä puolta vielä tänä kesänä.

Paljastetaan nyt sit koko kauheus. Tältä se nyt sitten näyttää (ounou):

Sattuipa sopivasti, kurjuuden maksimoinnin nimissä aurinkokaan ei paistanut kuvaa ottaessa. On niin synkkää ja kurjaa...

Etuovi on vanha ja kaipaa kipeästi kunnostusta, samoin oikeastaan koko porrashässäkkä. Portaiden betoniaskelmat ovat kuluneet ja rapautuneet. Porrasrallikin alkaa olla aivan tiensä päässä, sen verran ruosteinen rämä se on.

Portaiden ja oven kunnostus sekä oven päälle sijoitettavan uusi katos on suunniteltu viime talvena, mutta voi olla että tämän kesän remppahommat keskittyvät sittenkin enemmän takakuistin loppunsaattamiseen ja uutena juttuna to-do-listan kärkeen kiilanneeseen sisäremonttiin.


Portaiden molemmin puolin kasvaa hirvittävät rikkaruohopehkot; voikukkaa, piharatamoa, hiirenvirnaa, maitohorsmaa, you name it, kaikkea löytyy sekä paljon sellaisia rikkoja joita en tunne nimeltä.

Lisäksi portaiden molemmin puolin kasvaa jostain kummasta ilmestynyttä villiorvokkia. Orvokit saavat kyllä luvalla suloistuttaa oven edustaa, muista on vakaa aikomus hankkiutua eroon.
 
Jos ei ehditä remppaamaan ulkoa, niin kitkemään kuitenkin ehdin, pakko ehtiä! Oikein odotan että saan pari-kolme tuntia aikaa, niin näytän noille rikkaruohoille kuka määrää (ne) ja mitä mä niistä ajattelen (niitä ei voi kai ikinä päihittää). Tai ainakin revin ja riuhdon niin että sepeli senkun vaan roiskuu.




Edelliset asukkaat olivat istuttaneet portaiden molemmin puolin ikkunoiden alle monivuotisia sipulikukkia. Ensimäisinä vuosina ne näyttivät viitteellisesti kukkapenkeiltä, mutta ajan myötä ohuen ohut multakerros on kulunut jonnekin, kadonnut. Oikeastaan se on hyvä, eihän kivijalan juureen suositella kukkapenkkejä keräämään kosteutta, siksi en ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään.

Nyt narsissit puskevat pintaan suoraan sorasta. Ne on jotenkin säälittävän näköisiä, toisaalta naurettavia. Kyseessä on isot, yksikukkaiset keltaiset narsissit, joita on istutettu sotilaalliseen riviin säännöllisin välein ja erittäin harvaan. Niiden edessä on yhtä harva mutta sotilaallinen rivi krookuksia. Olen viime vuosina kaivanut kuivuneiden ruukkunarsissien ja -helmililjonen sipuleita näiden rivien väleihin ja kahtena viime keväänä sieltä onkin puskenut uutta kasvustoa vähän härnäämään jäykkää järjestystä. Istuttamisesta ei kai voi puhua, kun kyseessä ei ole varsinainen kukkapenkki eikä siellä ole multaa nähtykään, pelkkää hiekkaa ja sepeliä vain.                                                                                                                                                                                                                          Kuva huhtikuulta 2006


Kuva-arvoitus: Mitä näet seuraavassa kuvassa?

Oikea vastaus: putoavan lumen katkaisema, maalarinteipillä lastoitettu tuija. Hyvin toimi, kuivat keltaiset kun karsi pois niin ihan ehta havuhan siitä vielä tuli.

Portaiden molemmin puolin on puiset istutuslaatikot, jotka mieheni nikkaroi viime kesänä. Niihin on istutettu (jotkut, tarkempaa nimeä muistamattomat) tuijat, joiden talvehtimista jännitimme kovasti.

Epäonnekseen laatikot asetettiin paikkaan, johon katolta tuleva lumi rysähtää täydellä voimalla alas tullessaan. Tuijat näyttävät selviytyneen kuitenkin yllättävän vähin vaurioin lumesta ja varsinkin hurjista pakkasista. Ilmeisesti laatikot ovat siis tarpeeksi isoja että multamäärä auttaa juuria talvehtimaan. Laatikot ovatkin niin painavia, ettei niitä mielellään aleta siirtelemään, joten noille sijoilleen taitavat jäädä jatkossakin. En usko, että lumimäärä katolla voi enää kasvaa viime talvesta!





Ovenpielessä roikkuu amppelitomaatti. Muutama viikko sitten luulin että se olisi jo mennyttä kalua, kun oli niin nuupallaan eikä kukkia näkynyt. Nyt se on reipastunut ja näyttäisi oikein lupaavalta satokin!

Etukäteen pelkäsin hieman, että tomaatin kastelu jää huonolle tolalle, koska vesi pitää hakea sisältä ja kuljettaa koko asunnon läpi.
Olen ratkaissut asian säilyttämällä pientä viiden litran kastelukannua tuulikaapissa. Kertatäytöllä siitä riittää vetta kahdeksi tai jopa kolmeksi päiväksi tomaatille ja petunioille, jotka ovat sateen suojassa räystään alla. Näin muistan ja jaksan kastella tontin paahteisimmalla paikalla kasvavia kasveja säännöllisesti, mutta säästyn veden kantamiselta joka päivä.

Tämän kesän ainoa panostus etuovelle on ollut kesäkukat.

Oven molemmin puolin on ikkunoiden alla petunialaatikot. Nyt siis entistä ryöppyävämpinä, tsekkaa edellisten postauksien kuvat, vinkvink.

Portailla on kaksi kesäkukkakoria: pelargoniaa, lobeliaa, petuniaa, toisessa myös maahumalaa ja mätäsdianaa.

Korien välissä pilkottaa "vahtikoiramme": maalattuja kiviä, muistaakseni esikoisen 4 ja nuoremman 2 vuotiaina maalaamat dinosaurukset ja minun leppäkerttuni. Nämä ovat perhekalleuksia, joista ei luovuta ikuna!




Ei kai tässä taida muu auttaa kuin ryhtyä toimeen ja tehdä tälle etuoven tienoolle jotain. Kohta, ihan kohta kun ehdin ja jaksan enkä keksi enempää tekosyitä lykätä sitä ryhtymistä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kilpavarustelua


No niin. Naapurin rouvan petuniat siis kukoistavat ihanina ja minun näyttävät kuivahtavan vieressä. Ja sitten oli vielä sekin, että naapuri meni ryökäle triplaamaan kukkamääränsä. Laittoi ikkunoiden alla olevien laatikoiden lisäksi aivan ihanat, aitaan ja porttiin kiinnitetyt kukkalaatikot, joista suorastaan ryöppyää kukkia. Asialle oli tehtävä jotain...

Meillä ei ole aitaa mihin laittaa lisää laatikoita, niin mitäs muutakaan minä tein kuin kipaisin kukkakaupalle. Kultainen naapuri vinkkasi ostaneensa upean kokoiset murattinsa Tarjoustalosta neljä kympillä. Pöyristyttävän halpaa!

Siispä nyt myös meillä on vähän vehreämpiä ja ryöppyävämpiä nämä laatikot.

Ai että olen tyytyväinen. Kaikessa sovussa ja keskinäisellä rakkaudella pieni kilpavarustelu kukkasissa ei ole ollenkaan paha juttu!

Samalla reissulla löysin söpön sinkkilaatikon, joka ihan huusi vaaleanpunaista pelargoniaa. Niitä ei tosin Tarjoustalosta löytynyt, vaati vielä uuden piipahduksen puutarhalla.




Kun kerran pääsin etupihan istutusten uudellenjärjestämisen kanssa vauhtiin, niin samoilla tulilla tein lisää muutoksia:
Sinkkiämpärin pelargonia sai viimeisen ison muratin seurakseen ja alkuperäinen pieni + toinen lobelia siirtyivät uuteen laatikkoon uuden pelargonian kavereiksi.

 Lobeliat osottautuivat vaaleanpunaisiksi. Tai, ehkä ne ovatkin vaalean violetteja. Joka tapauksessa, ihan uusi väri  minulle, aikaisemmin minulla on ollut vain sinistä ja valkoista lobeliaa.


Juhannuksena kuulin jakelemieni kesäkurpisoiden kuulumisia. Siellä ei oltu kuulemma juurikaan muita hyötykasveja laitettukaan kun ei ollut taimikasvatus mennyt putkeen. Loistavaa että niistä on iloa muuallakin.

Kasvimaalla kaalit ja herneet puskevat pieniä taimia, härkäpavuissa näkyvissä jo valkeita kukkia. Yksi mansikankukkakin bongattu!





torstai 21. kesäkuuta 2012

Rullakatariina vastaa

Aikaisempiin postauksiin on tullut jotain kysymyksiä kiertoteitä.


1) Miltä se kärhöseinämä näyttää kokonaisuutena? Kuinka hyvin se peittää tenniskentän verkon?

- Nooh, ei ihan (vielä) siltä mitä toivoisin. Siksipä juuri näytin aikaisemmassa postauksessa vain tiukasti rajatun lähikuvan.
 Mutta, koska tämän blogin ajatus oli antaa vertaistukea niille, joilla puutarhurointi ei aina mene kuten Strömsössä eikä läheskään kaikki ole täydellistä, niin tältä se näyttää ilta-auringossa, kukkien lakastuttua:

Yläreuna kutakuinkin umpeen kasvanut, juuresta kalju. But some day, my friend, some day....

2) Mitä ne oli ne ruskeat möykyt tiilillä reunustetussa perennapenkissä?

- Hihii, ne ovat minun puutarhalemmikkejäni. Ne ovat terrakottakoristeita, joiden kuuluisi alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan keikkua kepin nenässä, noin metrin korkeudella kasvien seassa. Mutta minusta ne ovat kivempia noin, maassa.

Ostin nämä kohta kaksikymmentä vuotta sitten Saksasta, jossa silloisten kämppisteni kanssa ihailtiin tämän tyylisiä puutarhakoristeita naapureiden pihoissa. Meillä oli suuret suunnitelmat jopa kidnapata eräs tietty puutarhatonttu, mutta naapurirauhan nimissä jätimme homman sikseen. Saksassa oli jo tuolloin suurta huutoa puutarhan sisustaminen muun muassa räväkän värisillä tontuilla, kissoilla ja sammakoilla. Oi niin ja hanhilla! Mutta erityisen muodikas oli tuolloin mustavalkoinen lehmä, jota näkyi ainakin minun ystäväpiirini äitien puutarhoissa paljon.
Suomeen palatessani hankin tuliaisiksi vanhemmilleni vähän rauhallisempia, terrakotan värisiä koristeita ja myös pienen tontun. Aikojen saatossa ne ovat kulkeutuneet omaan pihaani. Nämä kaksi, leppäkerttu ja kilpikonna, ovat ainoat jotka ovat enää tallessa. Harmittaa, sillä se tonttu olisi kaikessa kitsheydessään aika suloinen kurkkiessaan jonkun pensaan juurelta.

3) Terassista on pyydetty kuvia. Kyllä kyllä, malttakaa. Terassin portaat on vielä rakentamatta, mutta kun koko komeus on valmis, teen siitä oman postauksensa.

4) En haluaisi rekisteröityä, voinko kommentoida?

Olen muuttanut asetuksia nyt niin, että kommentointi on sallittua myös anonyymina, ilman rekisteröitymistä.
Rekisteröityminen ei ole vaikeaa, mutta kyllä, ymmärrän hyvin ettei kaikki viitsi. Itse olin ennen oman blogin perustamista juurikin sellainen anonyymi lukija/kommentoija seuraamissani blogeissa. Jotenkin se vain tuntui niin nihkeältä rekisteröityä - vaikka nyt olen huomannut kuinka näppärää on, kun näen yhdeltä sivulta kaikkien seuraamieni blogien uusimman päivitykset, eikä tarvitse kurkkia joka blogiin erikseen toiveikkaana onkohan siellä päivitetty jo.






keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Neuvoja konkarilta

Ystävämme tuli käymään ja toi taas tuliaisia puutarhaan. 

Sain pyöreän kesäkurpitsan ja keltaisen tomaatin taimet. Hauskaa saada vähän erikoisuuksiakin, minähän olen kasvattanut itse vain niin perusperustaimia kuin olla saattaa. Kiitos Olli!
Istutin taimet samaan laatikkoon tavallisten kesäkurpitsoiden kanssa.

Huomasin, että laatikon toisesta päästä puskee maa-artisokkaa! O-ou, luulin tosiaankin että se olisi ollut toisessa laatikossa. Katsotaan, tuleeko niitä vieä lisää (toivottavasti!), sitten nyppäisen kyllä tuon yhden kesäkurpitsan pois sen/niiden tieltä, onhan niitä ihan riittävästi jo kolmessa + tässä uudessa.

Tutkimme yhdessä Ollin vuosi sitten tuoman omenapuun vointia.  Se on kasvanut ihan vähässä ajassa hurjasti pituutta ja tukikeppi on jäänyt liian lyhyeksi. Latva repsottaa pahasti, se on taipunut kai navakassa tuulessa ja kaipaa kipeästi tukemista. Pitääpä ihan pohtia mistä siihen saataisiin sopivan pitkä ja napakka tukikeppi.
Olli näytti miten oksia voi taivuttaa (puisilla pyykkipojilla!) oikeaan kulmaan, jottei ne repeäisi myöhemmin omenien painosta. Hän lupasi myös tulla ensi keväänä leikkaamaan omppupuuta, sillä minä en usko pystyväni vielä hahmottamaan mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaa leikata. Huh, onneksi on tällaisia puutarhakonkareita ystävänä!

Onko reilua hei?

Minulla ja naapurin rouvalla on yhteisestä sopimuksesta taas samanlaiset etupihan kukat ikkunoiden alla.

Minun näyttää tältä:














Naapurin näyttää tältä:












ONKO REILUA HEI?!?!? Ei kyllä ole, sanon minä, itken ja vaikeroin. No okeiokeiokei, on nuo naapurin olleet paikallaan jo parisen viikkoa pidempään, ja joo ne oli jo ostaessa isompia kuin minun ruippaliinini. Aikaisemmin tämä olisi selittynyt runsasravinteisella akvaariovedellä ruokkimisella, mutta ei enää kun akvaario on muuttanut muille maille tältä tontilta. No höh. Ei auta kuin koittaa jutella, kehua ja kastella kovasti näitä omiani, että ottavat naapurinsa kiinni kasvussa. Ja jos eivät reipastu, niin ainahan minä voin ihailla sitä naapurin kukkaloistoa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jo pilkistää! Ja rehottaa!

Kävin tarkistamassa kasvimaan voinnin eilisen rankkasateen jäljiltä ja onnellisena voin todeta siellä voitavan hyvin. Salkopavut puskee pituuttaa (ne tuet on saatava asap!) ja muutkin näyttivät ihan hyvinvoivilta. Ja voi, siellä näytti pilkistelevän uusia hentoisia alkuja mullan pinnassa vähän joka laarissa. Kyllä läikähti rinnassa lämpimästi, tuli oikein ylpeä kanaemo- tunne, "mun pienet, siellä ne kasvaa ja vahvistuu".

Kitkin perennapenkistä ja sen ympäriltä ne mitä ruohonleikkuri ei syö.


Tämä penkki on nyt muistaakseni kolmatta kesää. Se on tilattu Viherpeukalolta, valmis perennapenkki -taisi olla nimeltään purppurataivas- istutuspaikkaohjeineen kaikkineen. Tarpeeksi rautalankaa Rullakatariinallekin. En olisi muuten ikipäivänä osannut valita yhteensopivia kasveja, jotka voi iskeä samaan penkkiin ja tietysti niin että kaikki näkyvät, eli korkeuserot huomioiden.

Penkki on himppasen ahdas. Ohjeissa käskettiin tehdä (en muista kuinka iso se oikeasti on, mutta esim.) 55-60cm säteinen ympyrä, mieheni kaivoi juuri nipinnapin vähän pienemmän kuin mainittu ala"raja" oli. Sitten minä vielä reunustin ympyrän vanhoilla tiiliskivillä, jotka tietenkin vielä siis pienensivät kasvualaa. Nyt nuo isoimmat kukat (Hmm, jotain malvikkeja ehkä?) rehottavat jo aika hävyttömästi. Pitäisiköhän niitä jotenkin harventaa tai jakaa? Miten, millä ja milloin? Taas ois googlelle käyttöä.

Kuinka auringonkukka kuivataan?


Viime tiistaina mieheni toi minulle ruukkuauringonkukan. Ihanan, keltaisena loistavan ja tanakan kukan, jossa oli useita nuppuja. Sille löytyi heti sopiva paikka keittiön ikkunalta, Carl Larssonin Brita, kissa ja voileipä- kuvan vierestä, jossa myös loistaa isoja auringonkukkia.

Nyt se näyttää tältä:

Ensin se näytti vain vähän nyykähtäneeltä ja hieman huonovointiselta, joten annoin sille vettä. Hupsista heijaa, kuinka sattuikaa, mieskin sanoi kastelleensa kukan juuri...

Tulin sitten kurkanneeksi ruukkuun ja AUTS siellä loiskui ainakin desi vettä. Kaadoin sen pois ja puristin varovasti muoviruukkua - mullasta lorisi ainakin toinen mokoma lisää!

Voi pieni kukkaparka, sehän oli melkein hukutettu. En tiedä tuleeko siitä enää eläjää, mutta olen toiveikkaasti yrittänyt kuivattaa sitä, myös ulkona auringossa.
Ihan kuin varren ja nuppujen pintajännitys olisi vielä kunnossa, ehkä siellä vielä jotain pinnistelee elossa, vaikka juuret on aika muhjuna yhäkin kosteassa mullassa.

Elättelemme toiveita.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Laskemisharjoituksia ja hurmioitunutta haahuilua

Toissapäivänä löysin niitä kaivattuja petunioita ja jopa oikean värisinä. Hinta oli yli kolminkertainen verrattuna aikaisemmin ostettuihin, meinasi tukka nousta pystyyn sen huomattuani. Päätin kuitenkin kannattaa pientä paikallista taimikauppaa lähitaajamassa, eihän muutaman taimen kohdalla hinta niin paljoa kirpaise. Sitä paitsi, kyllähän kukkien hinta nousisi roimasti jos ihan asiakseni lähtisin ajamaan puutarhalle pelkkiä kukkia ostamaan, jos ei samalle suunnalle ole muuta asiaa.

Eilen istutin petuniat. Joita piti olla viisi. Joita oli neljä. Voi elämä! Muistanpa joskus todenneeni, että viiteen laskeminen voi olla yllättävän hankalaa... Hirnahdin kyllä pari kertaa ääneen tajutessani laskeneeni taas päin honkia. Nooh. Ei se ole niin vakavaa. Nämä uudet taimet olikin paljon tuuheampia ja isompia kuin aikaisemmin ostetut. Piti oikein valita pienimmästä päästä ettei ero olisi liian silmiin pistävä. Nyt nämä neljä kukoistavat aivan yhtä rehevän näköisinä kuin aikaisemmin istutettujen laatikoiden viisi kukkaa.



Olen päättänyt antaa pelargonioille aikaa ruveta kukkimaan vielä pari viikkoa, ennen kuin ryhdyn uudelleensijoitteluun. Mutta minun on saatava edes yksi kukkiva yksilö ilokseni _nyt heti_. Kävin siis eilen taimitarhalla. Tarkoitus oli vain nopeasti piipahtaa ja kiiruhtaa kotiin, mutta matkalla tulin soittaneeksi kotiin ja kuulin että muu perhe ei ole kotona, joten voin hyvällä omallatunnolla jäädä haahuilemaan ja haaveksimaan taimitarhalle pidemmäksi aikaa.
Kuljeskelin kärryjen kanssa pitkin ja poikin isoa myymälää, kesäkukkapuolella, perennaosastolla, pihalla ja sisällä halleissa. Hypistelin kasveja, poimin niitä kärryihin, sommittelin eri yhdistelmävaihtoehtoja, vein osan takaisin, ihailin ja vain nautiskelin.
Hyvä niin, kiireettömyydessä ehdin miettiä mitä tarvitsen ja sain nyt ostetuksi puuttuvia istutusastioita ja muutakin. Vaihtoehtojen runsaudessa ja kokeilujen jälkeen päädyin kuitenkin aika tuttuihin ja turvallisiin kasvivalintoihin:

Hempeän pinkki pelargonia, juurelleen pari valkoista tai vaaleanpunaista (kuka niistä vielä tietää! Todennäköisesti kuitenkin vaaleanpunaisia, sillä valkoisia on tänä keväänä ollut lähes mahdotonta löytää mistään) lobeliaa ja yksi söpön pyöreälehtinen muratti. Näille ostin kodiksi sinkkiämpärin.



Takaterassille pajuamppeli (korjaan, viiniköynnösamppeli, tarkistin kuitista) ja siihen valkoinen surfinia.



Kaksi vaaleanpunaista mätäsdianaa ihan vain sen takia, että ne ovat niin söpöjä ja haluan nauttia niistä myös takaterassilla, ensimmäinenhän meni etuovelle. Näille oli jo purkki olemassa.


Kukkalannoite ja kastelukannuihin sihdit, jotka on puuttuneet alusta alkaen. Välillä on helpompi kastella hentoja taimia suihkulla kuin lorottaa isolla kaadolla.

Istutusrupeaman jälkeen kierros tiluksilla:

  •  Pionikolmikko kasvaa ja voi hyvin. Kaksi nuppua voivat myös hyvin. Toisessa oli tosin pari muurahaista, mutta jostain kumman syystä olen tietävinäni, who knows mistä, että se on aika yleistä. Tjaa-a, pitänee googletella.
  • Kriikunapuu on kasvanut ihan silmissä, kohta se on jo pienen pensaan kokoinen.
  • Kasvulaatikoissa kaikki päällisin puolin ok. Ehkä vähän kuivan näköistä. Odotamme sadetta. Jos ei yöllä sada, on otettava letku esiin huomenna.
  • Yhdessä laatikossa neljä kuoppaa, olisiko seinänaapurin koiranpentu kurkkinut mitä ihanaa mullassa olisi hänelle?
  • Kuunliljapenkissä KÄÄK uusimmat, tämän kevään taimet kaivettu ylös. Voi koiruli, mun kukkiin ei saa koskea! Kävin juttelemassa naapurin kanssa, käyvät huomenna kukkapenkillä ja jos hauva koittaa taas kaivella, silloin torutaan että tulisi muistijälki että se on kiellettyä. Ymmärränhän minä, että uusi, tuore multakuoppa on vastustamattoman ihana, ei sitä malttaisi olla kaivelematta. Toivottavasti taimet ei ole ihan kuivuneet ja jaksaisivat juurtua ja lähtä kasvamaan uudelleen. 

  • Uusi raparperi näytti vähän vajonneen. Uusi multa on näemmä tiivistynyt entisestään, vaikka minä kävin sitä jalallakin tamppaamassa. Pitää muistaa lisätä multaa.





tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ei multaa kynsien alle tänään

Kyllä minä yritin. Kävin kolmessa kukka/taimikaupassa. En tosin isoilla taimitarhoilla tai hallikaupoissa, ihan vain tässä lähellä joka paikassa johon oli nostettu kukkia pihalle, mutta lähinnä niistä löytyi amppeleita. Vaan ei yksittäisiä petunioita, ei minkään värisiä.

Koska en päässyt istuttamaan kukkia, ehdin leipomaan. Virtuaalista synttärikakkua, raparperi-mansikka-britaa kaikille, olkaapa hyvä!


Kaakussa lahjoitusraparperia, naminami ja kiitos Carita!

Taimipurkkeja lähti tänään uuteen kotiin. Siellä meni kesäkurpitsaa, härkäpapua ja papuylläriäkin. Kohta loput on pakko heittää kompostiin, kaikki purkit ja lootat tarvitaan käyttöön.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Papuja, apua! (taimia taas tarjolla)

Tänään saatiin vihdoin laitettua uusia kasvulaatikoita! Mies toi töistä kuusi lavakaulusta, joista neljä otettiin nyt käyttöön, kahteen ei jäänyt tällä erää enää multaa.


Kylvin suoraan maahan esikasvattamattomana (hmmm, joo, olis pitänyt ja pitänyt, mutta kun ei ollut tilaa missä esikasvattaa!) parsakaalia, lehtikaalia, keräkaalia ja herneitä. Leikkopavun taimet pääsivät myös vihdoin multaan. Tai niinhän minä luulin siellä touhutessani. En nimittäin muistanut, että siellähän oli sekä leikko- että salkopapua. Voi kehvatsu!

Harmitti, kun tilaa oli kuitenkin, taas ja edelleen liian vähän. Taimi- ja rivivälit pitäisi olla kaaleilla noin puoli metriä, pavuillakin noin 30cm. Yritin ensin ahneuttani tunkea kaikki papujen pikkutaimet yhteen laatikkoon, mutta sitten tulin järkiini ja kaivoin puolet pois. Vieläkin saattaa olla vähän naftisti tilaa noille raukoille. Mutta MITÄ MÄ TEEN TAAS NOIDEN PAPUJEN KANSSA? Nyt kun pääsin tuohon taimien lahjoittamisen makuun, niin otetaas saman tien toinen kierros. (Oi kun olisinkin älynnyt tarjota näitä jo kesäkurpitsan kanssa yhtä aikaa!) Toivottavasti joku ottaisi papujakin. Tänään annoin jo yhden satsin pihassa piipahtaneelle naapurille, mutta enpä arvannut että itselle jäisi vielä noin paljon, kymmenisen taimea ylimääräistä.

Papuja, anyone? Jos siis uskallat ottaa taimia, jotka ovat iloisesti sekaisin. Tarjolla on sokkosekoituksena A) salkopapua joka siis todellakin tarvitsee tuen kasvaessaan tai B) matalaa leikkopapua, joka käsittääkseni kasvaa pensastaen.

Nyt alan uskomaan, että kyllä, noilla kokeneilla puutarhureilla ON hyvä pointti siinä että taimilaatikot merkitään hyvin JA istutuksista piirretään kartta. Raapustin siis äkkiä oman kasvimaan koordinaatit vielä kun muistin mitä missäkin (oletettavasti) on:



Ylimääräiset kesäkurpitsan taimet on nyt jaettu (ja viimeisten nouto sovittu). Ihanaa että niille löytyi kodit eikä tarvinnut heittää kopostiin!
Tuntuu tosi mukavalta jakaa kasveja eteenpäin, kun olen itse tähän asti ollut vain siellä saajapuolella. Eilenkin hain tuttavalta raparperia ja oli kiva tarjota hänelle vaihtarina kesäkurpitsaa.

Uusi raparperi pääsi vanhan kaveriksi tenniskentän kupeeseen. Mies kaivoi syvän kuopan joka täytettiin tuolla uudella, hyvällä mullalla.Toivottavasti uusi tulokas viihtyisi vanhaa paremmin. On se vanhakin tänä vuonna kasvattanut jo muhkeat lehdet ja jonkin verran varsiakin, mutta ei niistä saisi kuin yhden piirakan, joten en ole juurikaan niitä nyhtänyt. Nyt tuolta hakureissulta sain tuliaiseksi myös iiiiisoja varsia suoraan keittiöön käyttöön, ettei tarvitse heti hätyytellä tätä tulokastakaan.


Yksi kurpitsan hakijakin toi minulle ystävällisesti vaihtareita, vaikken todellakaan ollut mitään vailla. Hänellä sattui olemaan pikkusydäntä pari taimea, ja nehän sopivat vallan loistavasti tuohon tulppaanipenkin reunaan, jossa onkin jo viime kesäinen mätäs samaa kasvia. Tökkäsin taimet multaan samalla kun kitkin rikkaruohoja. Ai että oli muuten helppo homma tällä kertaa, kun oli vain muutama siellä täällä, eikä siihen mennyt kuin muutama minuutti viime kertaisen kolmen tunnin sijaa.

Mies ja muksut kokosivat pihan perälle trampoliinin ja turvaverkon. Sen hankintaa meille on mietitty jo useampi vuosi. Viime vuonna valitsimme kesän hankinnaksi uima-altaan, mutta nyt tuli tämä suomalaisten kotipihojen sininen somistaja sitten meillekin.

On tylsää olla nipottava natsimutsi, mutta meillä on sääntönä että trampalla saa pomppia vain yksi kerrallaan. Luulenpa, että vuorojen tasapuoliseen jakamiseen tarvitaan munakello, joka kellottaa hyppelyajan. Ainakin näin ensi alkuun, kun trampalla on uutuudenviehätystä ja pihan kaikilla lapsilla on iso hinku pomppimaan.





Istutin lisää kesäkukkia ja huomasin tehneeni karkean laskuvirheen. En ostoksilla, vaan istutusinnoissani. PiNkkejä petunioita pitää käydä hakemassa lisää etupihan ikkunanaluslaatikoihin. Laatikoita tulee kolme, jokaiseen viisi petuniaa plus valkoiset lobeliat. Nyt kaksi laatikkoa on valmiina mutta yhdestä puuttuu petuniat, koska luulin niitä olevan ylimääräisiä ja tulin laittaneeksi ne takapihan terassin kaiteelle peltipurkkeihinkin. Viiteen, saati sitten kahteenkymmeneenviiteen on yllättävän hankala laskea :)

En viitsinyt enää purkaa "ylimääräistä" istutusta, samahan noita on hakea lisää. Enhän edes kuvittele, että kesäkukat olisivat muutenkaan kaikki tässä. Höh, kyllä nyt ainakin yksi aleostostkäynti pitää tehdä, kohtahan puutarhat heittelevät kesäkukat ja kenties perennojakin hullunhalvalla pihalle.

Takaterassille laitoin valkoisia petunioita murattien kanssa:


Jotain (muutakin) sinistä

Vaikka täällä tunnustetaankin avoimesti väriä (piNkkiä!), niin ei sitä ihan puritaaneja olla, todellakaan. Kuvailin sillä silmällä pihan antia, ja kyllä täällä sinistä löytyy vaikka kuinka paljon, jopa niiden jo esiteltyjen kärhöjen ja violettien jättilaukkojen lisäksi:

Etupihan sisäänajon vieressä "jättömaa" kukkii ihanasti lupiineja. Olen visokonut sinne joka kesä kaikki maljakkoon kerättyjen lupiinien kuivahtaneet, irti riivityt kukat ihan vain siinä toivossa että joskus saan nautiskella omasta lupiinimerestä. Vihdoinkin sinnikkyys palkitaan.














Keittiön ikkunalaudalla komeilee se kesän ensimmäinen, muhkea kimppukin! Kuva on komeaan vastavaloon otettu, sorry.

Etupihalla, pihaanajon toisella puolella rehottaa vanha syreeni. Sinistä on paljon ja sen kainalossa pilkottaa pieni valkoinen puu.

Tämä puska olisi NIIN syreenimaja-ainesta, mutta kun, oi ja voi, se on siellä etupihalla, melkein tien varressa. Sinne ei tee mieli ollenkaan perustaa piilomajaa saati jäädä istuskelemaan kahville. Ei siis Viirun ja Pesosen kaffemajaa sinne. Nautitaan nyt kuitenkin syreeneistä siellä etupihalla, niin ja  maljakossa.

Etupihan portaiden molemmin puolin rehottaa villiorvokkia. Söpöä, pientä, melkein pensaina kukkivaa mysteeriä. Mysteeri siksi, etten ole koskaan ikinä ostanut sinistä orvokkia etupihalle. Joinain vuosina sellaisiakin on ollut vappupöydässä mutta takapihan puolella. Mistä lie sitten nuo siemenet lennelleet, ehkä naapurin pihasta? Sillä ainoa alkuperä tälle jonka keksi on tosiaan jonkin kesäkukka-amppelin levittämät siemenet joita tuuli on viskonut ovemme eteen, ihan sattumalta.



Takapihalla on pieni alue, jossa kukkii ihania sinisiä lemmikkejä. Onhan nämä lemmikkejä?!?! Ainakin luulen niin, ja kaksi naapuriakin arveli lemmikeiksi. Puhutaan siis lemmikeistä.
Poimin ne maljakkoon tänään ruohonleikkurin tieltä.

Nämäpä taitavat olla kaikki luonnokukkia tai muiden valintoja. En siis ole itse valinnut sinistä pihallemme, mutta kyllä sitä sieltä löytyty. Ainoan poikkeuksen tekee lupiini, jota olen ihan tarkoituksella "viljellyt".

torstai 7. kesäkuuta 2012

Muutama kesäkukka ja nikkarointihaaveita

Piipahdin toissapäivänä puutarhamyymälässä. Soittelin automatkalla pariinkin paikkaan hintavertailua, jonka takia voin onnitella itseäni varsin edukkaista ostoksista. Kävin kahdessa eri liikkeessä ja sain kukat melkein puoleen hintaan verrattuna jos olisin ostanut ne ensimmäisestä paikasta jonne ajattelin mennä, jee. Palkitsin itseni taloudellisuudesta sallimalla yhden heräteostoksen, joksi valikoitui hennon vaaleanpunainen mätäsdiana (/mätäs diana?). Nätti uusi tuttavuus, ihan kuin pikkuruisia villiorvokin tai lemmikin kukkia pitkän roikkuvan varren päässä. Sen istuttaminen jäi huomiselle, joten kuvia tuonnempana.

Olen haaveillut jo kauan oikeasta, kauniista istutuspöydästä, jotain tämän tyyppistä:

 Kuva otettu Leif Qvistin kirjan kannesta

Se olisi aika helppo tehdä, mutta toisaalta en ole viitsinyt pahemmin anella miestä sitä tekemään, koska to-do-listalla on pari muutakin, paljon tähdellisempää "aika helppoa" projektia odottamassa että on aikaa ja energiaa niihin ryhtyä. Olen siis tyytynyt istuttamaan kukkiani portailla istuen, kohtalaisen epäergonomisessa asennossa ähräten.
Nyt sain kuitenkin kokeilla kuinka näppärästi hommat sujuu oiken korkuisen työskentelytilan kanssa. Meidän takaterassin portaat on vielä rakentamatta, joten yksi osa terassinlattiaa pengerryksen reunassa sattuu sopimaan juuri parahiksi sopivalle korkeudelle.

Siinäpä oli hyvä työskennellä, kun oli tilaa levittää kaikki tarpeellinen valmiiksi. Ensin piti putsata rottinkikorit, osassa oli vielä kuivumassa pääsiäisnarsissejakin. Ne otin säilöön ja istutan jahka ehdin ja jaksan.

Nyt käsittelyyn pääsi:

35 piNkkiä petuniaa
5 valkoista petuniaa
6 oletettavasti valkoista lobeliaa
1 vaaleanpunainen mätäsdiana
5 isoa murattia
6 pientä murattia

+ 6 pelargoniaa


(ÄRF! Joku kohelo oli sorkkinut kameransa asetuksia niin että kuviin änkeytyi päivämäärä ja aika - btw: kuka ihme halaa kuviinsa jopa tarkan kellonajan näkyviin, ihmettelen vain)

Ja tällaista saatiin aikaan tänä iltana
 
 Tänä keväänä ostettuja pelargonioita x 2 ja 2 murattia keittiön ikkunan alle

Talven yli hengissä säilyneitä pelargonioita x 2 plus niistä otettuja pistokkaita x 2 ja muratit kuistin kaiteelle

2 lobeliaa ja muratti seinälle

Parit petuniat ja yhdet pikkuiset muratit terassin kaiteelle

Lisää petuniaa kaiteille, 4 x 5 satseissa koreihin

Miten niin joku tykkää piNkeistä petunioista...? No kyllä vain. Ne on kauniita, ne on helppoja, ne kestää paahdetta(kin) ja ne on edullisia eikä kirpaise ostaa paljoa kerralla.

Noista pelasgonioista jäin miettimään, että kuinkahan nopeasti ne talvehtineet nysät ja uudet pistokkaat kasvavat tuosta. Jos ei  ala homma etenemään vauhdilla, voi olla että rouva hätähousu joutuu ostamaan uudet, täydessä kukassa jo olevat pelargoniat niiden paikalle noihin koreihin. Saavat sitten nämä pikkuruiset ja isommatkin, mutta edelleen kukattomat yksilöt ottaa vauhtia jossain vähän vähemmän paraatipaikalla, ja minä saan nauttia kukkivista pelargonioista.

Ja sitten loppui virta. Loput huomenna. Loppui minulta myös istutuskorit ,-purkit ja -laatikot, sillä nehän ovat edelleen varattuna kasvimaalle siirrettäville taimille. Huomenna on onneksi tulossa kesäkurpitsalle hakijoita ja laatikoita vapautuu etupihan istutuksiin.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Villejä lupiineja

Nyt on kesä virallisesti alkanut! Kun villilupiinit kukkivat teiden varsilla, silloin on minun kalenterissani oikea kesä alkanut.
Ihanaa, ne on niin kauniita! Viime viikolla kun näin ensimmäiset pari sinistä lupiinia huojuvan orpoina metsänreunassa ohi ajaessani, meinasi tulla liikutuksen kyyneleet silmään. Vastustin halua pysäyttää auto ja käydä poimimassa bongatut, halusin että saavat vielä kasvaa ja odotella kavereitaankin.


Nyt niitä alkaa olemaan tarpeeksi että raskisin poimia maljakkoonkin. Vielä en ole saanut poimituksi kesän ensimmäistä lupiinikimppua, mutta eiköhän se tällä viikolla saada ikkunalaudalle.

Kuva viime vuotisesta, kas, vaaleanpunaisesta kimpusta.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Voittajafiilis (ja kesäkurpitsan taimia jaossa!)

Jes! Hyvä minä, tapu-tapu-tapu!





Tänään marssin määrätietoisesti kasvimaalle parvekelaatikko molemmissa kainaloissa.

Nyt on yksi laatikko täysi härkäpapua ja toisessa on neljä kesäkurpitsan taimea. Tajusin, että niissä neljässäkin saattaa olla täysi tekeminen, jos satoa tulee normaalisti. Ei ehkä olis tarvinnut kasvattaa noita kaikkia. Enkä mä edes istuttanut puoliakaan mitä pussissa oli!







(vasemmalla ylhäällä mansikkaa
oikealla ylhäällä toistaiseksi vain kesäkurpitsaa

vasemmalla alhaalla härkäpapua
oikealla alhaalla valkosipulia ja yrttejä: rosmariini, ruohosipuli ja hmmm, jotain kolmatta monivuotista)


Ups. Sitten ois vielä pari laatikollista sitä pensaspapua (mihin mä ne tuuppaan???) ja nämä loput:


Tarjolla 12 kesäkurpitsan taimea ja härkäpapuakin jäi 2. KUKA HALUAA? *Päivitys: Kaikki taimet on jo jaettu tai ainakin sovittu nouto. Kiitos kaikille, jotka antoivat uudet kodit näille pienille :)*

Puhuttiin miehen kanssa, että tarvittaisiin lisää kasvulaatikoita ja äkäseen. Saatiin jo idea, tai no joo, mies sen sai, mutta minä siunasin sen. Katsotaan, josko jo huomenna...
Olisihan se hyvä saada lisätilaa reippaasti, nimittäin on vielä ne Millan lähettämät kaikki ihanuudet ihan ilman paikkaa.

Kävin kurkkimassa pionikolmikkoa ja olipas siellä iso yllätys: isoimmassa taimessa mollotti kaksi nuppua! Oijoijoi, nytkö jo, toisena kesänä, saan ihkaomia pionin kukkia pihaltani? Olin mennä solmuun onnesta nuput nähdessäni! Oi jospa, jospa vain kaikki menee hyvin ja niistä puhkeaisi tänä kesänä kukkia.

Nappasin kuvan upeina hehkuvista jättilaukoista. Hienoja nekin!


Peeäs: Kukaan ei edelleenkään saanut mitään hallaharsoja tai muita suojia. Voisin kuitenkin yrittää perehtyä tuohon suojaamiseen, eikös se olisi parempi koittaa edes suojata tuhoelikoiltakin.
Ja toinen: Sekin nostaa fiilistä, että kameran laturi paikallistettiin ja saan taas räpsittyä kuvia. Lisäsin kuvia myös aikaisempiin postauksiin.

Mä jäädyin

Eilen oli tarkoitus lyödä kädet kyynärpäitä myöten multaan, istuttaa, kylvää ja nauttia puutarhapuuhista. Mutta mä jäädyin.

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa multakuormaa. Kun se vihdoin tuli, oli kiireitä ja sitten satoi ja ja ja ja. Tänään mies vihdoin ehti toimia lihaksistona ja lapioida kahdesta kasvulaatikosta huonot mullat pois (=kivikkokasveille ja huonoihin kohtiin palkintonurmea paikkomaan) ja täyttää uudelleen priimatavaralla. Ihan soitin hänelle töistä hoputuspuhelun että muistathan kulta hoitaa sen että pääsen istutushommiin hetimmiten. Muisti ja hoiti ja oli kiltti. Ihana mieheni.
Kyllä nyt kelpaa, kun on kunnon multaa
Sitten. Minä tulen kotiin, pyörittelen siemenpusseja käsissäni, alan epäröimään, panikoidun. Plärään hädissäni puutarhakirjoja, en saa selvää, sekoilen, ahdistun. En minä osaa. En tajua. En tiedä mikä pitää istuttaa kuinka syvään, mihin rivi- ja taimiväleihin, mikä minnekin. Äh!
No jos sitten siirrän ensin nuo valmiit taimet uusiin multiin. Lukaisen kurpitsoista ja pavuista tsemppihengen nostatukseksi pätkät. Luen hallanvaarasta ja harsoista ja katteista. APUA!
Ei minulla ole ollut niillä tähänkään asti hallaharsoja, siellä ne ovat terassilla olleet joka yö, paitsi silloin kerran kun kannoin kaikki sisälle. En minä uskalla niitä nyt viedä kasvimaalle, vaikka ymmärrän kyllä että ihan samahan se olisi - vai olisiko kuitenkaan? Terassi on huomattavasti korkeammalla kuin kasvimaa, jyrkän pengerryksen päällä. Nyt laatikot ovat terassilla jopa katon alla, etteivät ihan hukkuisi tuohon kaatosateeseen, sekin lämmittänee jos yöllä on Kauhean Kylmä ja Hallan Vaaraa. En enää tiedä mitä tehdä.

En tehnyt sitten mitään. Pistin pään pensaaseen. Toivon että huomenna olen rohkeampi.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Omenapuu kukkii


Omenapuussa on pari kukkaa. Ihanaa! Kuvat ajalta jolloin kamerassa vielä oli akkua...




Tämä on vielä ihan pieni, parimetrinen taimi. Ystävä toi meille viime kesänä varttamansa perheomenapuun, siinä on kolmea eri lajiketta. Olli toki kertoi mitä lajikkeita, mutta enhän minä niitä muista. Mutta omenoita kuitenkin.  Olen kuullut, että joku olisi varttanut menestyksekkäästi jopa päärynää omppupuuhun. Hurjaa.

Tämä on meidän ainoa hedelmäpuu, ja ensimmäinen istuttamamme puu ylipäätään. Sen kasvua ja vointia seurataan nyt yhtä huolekkaana kuin aikoinaan kärhöjä. Kitken puun juurelta huollellisesti rikkakasvit ja juttelen sille mukavia aina ohikulkiessani. Olen suunitellut istuttavani sen juurelle jotain matalaa kukkaa, mutta vielä en tiedä mitä. Helmililjat olisivat ihania, kevään ensimmäisiä kukkioita, mutta nehän ovat sinisiä. Valkoisina eivät oikein näytä minusta miltään. Ehkä krookuksia (näissä myös väri tökkii), tai sitten ihan tulppaaneja. Niin, tai jotain kesällä kukkivaa perennaa, en tiedä miksi ensimmäisenä mietin keväällä kukkivia sipulikukkia. Nooh, tässä on kesä aikaa pohtia vaihtoehtoja.

Viime syksynä puusta taisi tulla kolme omenaa. Tänä vuonna odotukset ovat korkealla, sato voi jopa tuplaantua! Niistähän saisi jo pienen piirakan leivottua, nam.

Ystävien pihalla on paljon vanhoja omenapuita, joista viikonloppuna oli varissut jo aika paljon kukkien terälehtiä maahan. Tuli mieleen Astrid Lindgrenin lastenkirja Se pikkuinen Lotta, jonka kauniissa kuvissa puutarhoissa sataa omenankukkalunta. Oli niin kaunista ja idyllistä!