Aurinkoa syksyiseen sumuun

Nuorempi muksuista täytti tänään vuosia, joten meillä on maljakossa auringonkukkia. Ai miten niinkö?

Lapsen synnyttyä kotiuduimme seuraavana päivänä sairaalasta ja kotona meitä odotti iso kimppu auringonkukkia. Kotimiehet olivat käyneet esikoisen kanssa niitä poimimassa. Oli ihana tulla kotiin, jossa odotti innokas isoveli, ystäviä ja kauniisti katettu pöytä kukkakimppuineen. Silloin oli intiaanikesän kuuma päivä. Hikoilimme, nauroimme, ihailimme vauvaa ja loistimme onnesta kilpaa auringonkukkien kanssa. Siitä on jäänyt sydämeen niin vahva ja onnellinen muisto, ettei se kai koskaan haalistu. Tämän takia yhdistän aina mielessäni auringonkukat kuopuksemme syntymäpäivään, lämpöön ja onnelliseen yhdessä oloon.

Pyrin aina saaman auringonkukkia maljakkoon tähän aikaan vuodesta. Yleensä niitä löytyy yleisiltä "saa poimia"-pelloilta, joskus niitä on saatu naapureilta, joskus ostettu kukkakaupasta. Tänään vaeltelin työmatkan varrelle sattuneessa auringonkukkapellossa. En ollut ainoa, joka siellä miehen korkeiden kukkien seassa kuljeskeli  poimimassa, mutta taisin olla ainoa joka ei ollut varustautunut saksin tai veitsin. Hetken kesti nitkutella varsia poikki, mutta onnistuihan se noinkin.

Tänään oli kalsea, syksyinen päivä. Nämä kukat valaisivat sen, aivan kuten suloinen päivänsakari monen arkisemmankin päivän aurinkoisella olemuksellaan.

Onnea Oiva!

Siis häh?

Miten voi mansikkasato valmistua vasta elo-syyskuun vaihteessa? Niinpä vain näyttäisi meidän pihalla tapahtuvan. Mansikka kukkii ja joka päivä saa kerätä suun makeaksi, tai ainakin linnut nokkansa makeaksi.

 No, en valita. Jos kerran luonto ja kasvulaatikkoni niin päättävät, niin mikäpä sen mukavampaa.

Toisenkin jännän jutun huomasin: muissa kasvulaatikoissa ei juurikaan ole rikkaruohoja koko kesän aikana ollut, muutamia heiniä siellä täällä, mutta mansikkapenkki puskee rikkaruohoa jokaisesta muovilla suojatun kumpaseen reunasta ja muovin viilloista joista kohtaa manskikantaimet kuolivat. Eli siinä on minimaalisesti multaa näkyvillä missään, mutta rikkaruohot käyttävät hanakasti hyväkseen jokaisen millimetrin.

Perennapenkin ruoppausta

Etsi ensimmäisestä kuvasta perennapenkki.

Juu, oli vähän päässyt 1) nurmikko kasvamaan 2) rikkaruohot rehottamaan 3) perennat riehaantumaan.

Nurmikko jäi edelleen leikkaamatta, mutta rikkaruohoja kitkin. Niin ja sienestin! Siellä kukkien seassa oli ainakin kolmea eri laatua sieniä, joita en kyllä jäänyt tunnistelemaan vaan viskoin kompostikasaan kyselemättä.
Myskimalva oli levinnyt niin, että painoi ja peitti edessään kasvavia kurjenpolvia ja lehtoakileijoja. Leikkelin ylipitkät malvat ja heti tuli tilaa muillekin.

En oikeastaan tiedä, mitä muuta tuolle pitäisi tehdä? Leikata kaikki maan päälliset osat alas ennen talvea? En kyllä tehnyt sitä viime syksynäkään, vaan keväällä riivin kuivuneet törröttäjät uuden kasvuston tieltä. Voipa olla, että samalla metodilla mennään tänäkin vuonna.

Tämä on siis se valmis perennapenkki, jonka tilasin Viherpeukalolta muutama vuosi sitten. Löysin vanhan luettelon mitä penkissä kasvaa:

1. loistosalvia (3 kpl), 2. karmiininpunainen verikurjenpolvi (3 kpl), 3. jalokurjenpolvi ´Orion´ (5 kpl), 4. vaaleanpunainen myskimalva (3 kpl), 5. lehtoakileija ´Black Barlow´ (5 kpl), 6. kaunopunahattu (3 kpl) 7. punatähkä (30 kpl).

Late Show

Kuva Googlen aarrearkusta

No niin, nythän se tuli! Nimittäin kasviravinne, jonka tilasin toukokuussa. Varsinainen Late Show. Muut tilauksen tuotteet saapuivat 2. kesäkuuta, tämä 17. elokuuta. Kiitos kiitos, mutta oikeesti hei, en taida tarvita tätä enää tällä kasvukaudella. Hankin jo toisen ravinteen keväällä kun tämä jäi jälkitoimitukseen. Nyt taitaa olla ajankohtaisempaa sen syyslannoitteen hankinta.

Punaisia poskia, naminami

Amppelitomaatti, ylpeyteni. Se on lunastanut kaikki lupaukset, odotukset ja jopa puutarhamyymälän lehden mainospuheet. Hyvin kasvoi ja menestyi tuossa paahteisessa ovenpielessä, oli helppo ja huoleton kun ei tarvinnut huolehtia edes oksavarkaiden pois nyppimisestä ja nyt on kovinkin satoisa.
Napsin siitä päivittäin kourallisen makeita pikkutomskuja ja paras satokausi näyttäisi olevan vasta edessäpäin.

Ostin kesäalennusmyynnistä jälleen uuden puutarhakirjan, jota selaillessa pompahti silmään lause että tomaatin kastelu tulisi lopettaa tai ainakin vähentää radikaalisti heinä-elokuussa, jotta se tajuaisi alkaa kypsyttää hedelmiään. Hymyilytti onnekas sattuma, että opin tämänkin nimen omaan heinäkuun viimeisenä päivänä, ei olisi voinut ajoitus osua paremmin nappiin. Nyt kastelen tätä kultaani varovasti, vain silloin kun se näyttää ihan janoon nyykähtäneeltä. Vai olenkohan jo liiankin vesipihi, kun tomaattien seassa löytyy jo ruskeiksi käpristyneitä kuivia lehtiä? Tasapainoa haetaan...
 

Lohtuaamiainen

Kun herää aurinkoisena sunnuntaiaamuna ja muistaa, että tänäänhän pitää mennä töihin, mikään ei nosta paremmin mielialaa kuin tassuttelu kasvimaalle aamupalalle. Toimii! Napsin höyryävä teemuki toisessa kädessä herneitä, söin molemmat kypsät mansikat ja lopuksi ahmaisin kourallisen vadelmia. Jälkiruuaksi istuskelin hetken lämpimillä portailla silmät kiinni auringosta ja hiljaisuudesta nauttien. Sitten hyppäsin vaatteisiin ja lähdin aika paljon paremmalla mielellä sorvin ääreen.

Mutta kuka syö keräkaaliani?

Vielä vähän aikaa sitten epäilin sekoittaneen siemeniä, kun keräkaalina kylvämäni taimet eivät näyttäneet yhtään keriltä. Mutta TA-DAA: nytpä näyttävät!

Hienoja keriä ovatkin. Ihan liikuttuneena olen seurannut kuinka upeasti luonto on tuonkin osannut ohjelmoida, että lehdet kiertyvät tuolla lailla kauniiksi, napakaksi keräksi.

Mutta apua! Joku nakertelee kaaliani! Mikä avuksi? Tiedossa kiivasta puutarhakirjojen selaamista ja googlettamista.

Järjellistä sanottavaa?

Eilisten unisten onnenkiljahdusten jälkeen jotain (ehkä) järjellistäkin sanottavaa sadosta.

Härkäpapujen palkojen olen toki nähnyt kehittyneen jo aikaisemminkin, nehän ovat isoja, noin kymmenen senttisiä, sormen tai kahden paksuisia mötköpötköjä jotka törröttävät itseään ohuemmasta taimesta. En vain ole ollut ihan varma, milloin niitä kuuluisi poimia. Onneksi satuin ostamaan taas uuden puutarhakirjan, jota lueskelin ja siellähän neuvottiin selkosuomeksi milloin ja miten eri lajien satoa voi ja saa alkaa korjaamaan. Kirjassa jopa neuvottiin, miten härkäpavun siemeniä voi valmistaa - jäipähän sekin pohdiskelu sitten siihen. Olisin nimittäin siirtynyt sujuvasti pohtimaan seuraavaksi sitä. Jee, tarpeeksi rautalankaa Rullakatariinallekin!

Poimin valmiit palot ja vielä jäi ainakin yhtä paljon kasvavia palkoja kehittymään.

Pensaspavut ovat kokoonsa nähden kovin tuottoisia. Noin viidentoista sentin korkuiset pikkupuskat näyttävät tuottavan enemmän palkoja kuin lehtiä. Ihanaa!

Onkohan nämä nyt sitten tarkemmalta nimeltään taitepapuja? Tuollaisia pitkiä, ohuita, höyrytettynä herkullisen rapsakoita vihreitä papuja ne kuitenkin ovat. Suurta herkkuani. Tunnustan, olen pitkin kesää ostanut törkykalliita Etelä-Afrikasta asti rahdattuja papuja salaattiini. Onneksi nyt saan herkutella oman pihan tuotoksilla.

Tässä on papupenkin kuopus, pienin taimi. Se on tuskin kahtatoista senttiä korkea ja silti puskee lähes itsensä pituisia papuja. Liikkis!

Hernepenkkini tukikepeistä olen huokaillut täällä moneen kertaan - eikä sinne ole silti materialisoitunut kesän aikana uusia, pidempiä tukikeppejä.
No eipä hätää, ihan hyvin herneet näyttävät pärjänneet lyhyemmilläkin. Nyt keppien ympärillä kasvaa herneviidakko, joka tuottaa upean runsasta satoa.

Muistelen hämärästi, että herneitä oli eri lajikkeita. Ainakin istutettavat siemenet olivat eri värisiä. Nyt olisikin mukava tietää, mitä ne olivat, sillä eri lajikkeethan käytetään erilailla.

No toisaalta, kyllähän me huomaamme poimiessa mitkä palot ovat litteitä ja siis kokonaan, palkoineen syötäviä sokeri,- taitto- tai salaattiherneitä, ja mitkä taas pulleita silpoydinherneitä joista syödään vain herneet sisältä.
Kaikki ovat maistuneet meille oikein hyvin!

Ja tässä lisää herneitä. Kasvulaatikoista loppui tila, joten ripottelin hädissäni liotetut siemenet tenniskentän reunaan, johon oli kaatunut multapussi.
Puutarhamultaa on tuossa ehkä parin sentin kerros, alla rikkaruohoinen hiekkamaa. Hyvin näyttää juurtuneen myös tuohon. Eikä tukikepeistä puhettakaan. Takimmaiset taimet saavat tukea tenniskentän verkosta, mutta toisistaan. Näillä on asenne kohdallaa!




Kesäkurpitsa tuottaa hyvin! Oli todellakin järkevää jättää vain neljä taimea omaan puutarhaan, kahdellakin olisi varmasti pärjännyt. Ensimmäiset pötkylät olivat ehtineet livahtaa jo 20-30 senttisiksi, jatkossa yritän ehtiä poimimaan ne pienempinä. Ollin antama pyöreästä kesäkurpitsasta valmistui myös ensimmäinen pallero. Jätin sen ja yhden omista kurpitsoista itselle, muut lahjoitin eteenpäin. Miehen bändikaverit taisivat yllättyä, mutta hämmästyksestään toettuaan vaikuttivat varsin ilahtuneilta, kun kiikutin heille kotiinviemisiksi pienen vauvan kokoisia kesäkurpitsoita. Kaupunkilaiskulinaristi totesi heti että vau, tämä taitaa olla luomua. Juu, näin on, ja ihan itse siemenestä kasvatettua, oli pakko kehaista.

Aivan MAHTAVA tunne jakaa oman maan satoa ystäville! Nyt tunnen todellakin olevani kunnon maalainen ja oikea puutarhuri. Tätä lisää!

Vihreän sävyjä

Pikainen ilonkiljahdus puuhapihalta:

Pariin päivään en käynyt kasvimaalla, ja sunnuntaina siellä odotti iso yllätys. Ihan yht'äkkiä oli kehittynyt satoa vaikka kuinka paljon poimittavaksi. Vihreää, vihreää, vihreää ja vihreää!
 

Ai että satoako?

 
Kaupallinen mansikkakausi on iloisesti ohi mutta meillä vielä odotellaan satoa. Yksi (1) kypsä marja on jo bongattu mutta senkin ehti syödä linnut. Kraaaah! Pitääkö tässä todellakin muka alkaa vielä virittelemään lintuverkkoja että saataisiin edes muutamalla oman maan mansikalla herkutella, kysyn vaan.

Vadelma- ja viinimarhapehkoista lapset ovat napsineet kypsät marjat sitä mukaan kun niitä ilmaantuu.
Karviainen rötköttää edelleen melkein maata myöten, ei sitten tullut tuettua sitä mitenkään. Silti se näyttäisi tuottavan isoimman marjasadon koko marjavalikoimastamme! Eihän sen toki kummoinen tarvitse olla isoin ollakseen - mansikan taimia kun on hengissä se (muistaakseni) seitsemän, vadelmaa ja karviaista on yhdet pensaat ja punaisia viinimarjoja kaksi pientä pensasta.

Mutta mutta, ehkä pensaatkin voisi suojata, ettei linnut vie kaikkea.
Onkohan marjapuskien suojaamiseen pakko käyttää sitä linnuille turmiollista verkkoa? Mitä jos virittelisi jotain harsoa ja muumioisi puskat sillä? Ostinhan minä sitä hallaharsoa mutten tullut sitten koskaan keväällä käyttäneeksi hallaa vastaan, hih. Hmmm, onnistuisikohan?