perjantai 11. heinäkuuta 2014

On tässä näköjään jotain aikaankin saatu

...tuumattiin miehen kanssa, kun katseltiin vanhoja kuvia talosta ja pihasta. Vaikka taidot, varat ja energia on aina olleet vähäisiä, niin kyllä tässä pihassa edes jonkinlaista muutosta voi huomata tapahtuneen vuosien saatossa.


Ensimmäinen kevät vuonna 2006, lumen alta oli paljastunut pitkää heinää kasvava, kuoppainen sorakenttä.

Ensialkuun jo sen pitkän kuolleen heinän haravoiminen pois oli iso urakka, ja valtava positiivinen muutos. Enää ei näyttänyt autiotalon umpeenkasvaneelta pihalta.


Kesällä 2006 sen verran vihreää kuin sorakenttämme salli. Eli ei kovin paljoa. Mutta tilaa oli juosta ja leikkiä. Jee!
Tänä keväänä 2014

Okei, kuvat on otettu eri vinkkelistä, mutta näette kyllä tuon "palkintonurmen" tilan.





Tässä kuvassa näkyy sama autotallin edustalla oleva sora-alue, sama alue kuin kolmannessa kuvassa. Nurmikkoa on saatu kasvamaan ja sora-aluetta pienentymään.

Varsinaisesti nurmea ei ole istutettu, onpahan vain ajettu ruohonleikkurilla vähäinen nurmi ja viidakoksi kasvaneet voikukat, ja jätetty leikkuujäte maatumaan paikalleen. Loppukesäisin olemme aina antaneet apilan kasvaa, kukkia ja siementää, siihen aikaan pidämme aina pienen nurmikonleikkuutauon ihan tarkoituksella.

Piha on edelleen "aakee laakee" _piha_ sen haaveilemani rehevän ja vaihtelevia tiloja ja suojaisia sopukoita tarjoavan _puutarhan_ sijaan. Nurmikenttä on edelleen kuoppainen ja epätasainen, lähinnä rikkaruohoja ja sammalta kasvava "viheriö" priimanurmikon sijaan.

Silti olen pienesti tyytyväinen. Piha on oma ja ihan ihana kaikista puutteistaan huolimatta. Meillä on miehen kanssa samansuuntaiset haaveet siitä, mitä pihalle voisi tehdä jotta siitä tulisi unelmiemme puutarha. Teemme joka vuosi jotain pientä, vähän kerrallaan. Isoja projekteja ei ole terassin rakentamisen lisäksi tehty, koska silloin kun olisi aikaa puuhata ja rakentaa, ei ole rahaa sijoittaa mihinkään "ylimääräiseen. Ja kun olisi varaa, ei ole energiaa tai aikaa. Mutta pienesti, vähän kerrallaan. Sitähän tässä on hoettu. Monesti tuntuu ettei edistystä tapahdu, mutta valokuvia - ja tätä blogia!- selailemalla näkee onneksi, että kyllä jotain on saatu aikaiseksi.

Yrttikokeiluja

Viime kesänä ihastuin Tallinnassa näkemääni terassi-istutukseen: Olde Hansan terassiaitaa koristi laatikot, joissa kesäkukat ja yrtit rehottivat kauniisti samassa laatikossa. Tänä vuonna kokeilin samaa keittiön ikkunan alle:

Siellä on yksi harvoista talvehtineista palargonioista, joka ei vielä kuki sekä valmiina taimina puutarhalta ostetut rosmariini, villisuolaheinä ja minttu, plus kaupan he-vi-osastolta ostetut ja melkein kokonaan käytetyt rucola ja basilika. Tykkään!

Voi olla että jos nuo kaikki tällä viikolla koriin tuupatut "jo kertaalleen syödyt" jaksavat alkaa uudelleen kasvamaan, silloin taitaa tulla liian ahdasta ja pitää nyppäistä jotain pois - tai siis syödä pois.

Kasvulaatikossakin kokeilin pitkästä aikaa  kasvattaa jotain yrttejä. Siellähän on ne kaksi monivuotista... hmmm... mitähän ne oli.... en muista. En siis juuri käytä niitä, tunnustan! Niiden välissä ruohosipulimätäs, sen sentään tunnistan.


Uutena kylvin kuvan alavasemmalle keräsalaattia, joka ei näköjään ole itänyt ollenkaan.
Etuoikealla rivi lehtisalaattia, sen takana rivi villirukolaa ja näiden takana, ruohosipulin edessä juuri ja juuri päätään nostanut korianteri. Olen ihan rakastunut tuoreeseen korianteriin tänä keväävänä, ja kun kuulin että sitä olisi helppo kasvattaa, heitin innoissani pussillisen siemeniä multaan. Katsotaan ehtiikö nuo nyt kasvaa vielä tämä kesä aikana, sen verran nihkeältä näyttää ainakin vielä tähän mennessä.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Heinäkuun puolivälin tilannekatsaus


Helteinen heinäkuu, ihanaa. Kasvitkin näyttäisi tykkäävän, kun vihdoin saavat aurinkoa, ja iltaisin ruiskaistaan vähän vettä letkulla.

Kesäkurpitsat ja salaattirivi niiden välissä voivat hyvin. Salaattia voisi kai kohta jo alkaa napsimaan, kun saavat vielä muutaman sentin kokoa lisää.


Isot kurpitsat sen sijaa näyttisi hävinneen mystisesti tuolta ylä vasemmalta. Ne vain - kuolivat. Ja sitten hävisivät. Nyt lootassa on vain rikkaruohoja. Uups. No en jaksa olla harmissani. Näitähän sattuu.

Alavasemmalla on edelleen tyhjä laatikko, jossa näyttäisi kuoppien perusteella tulleen kissan pissalaatikko! Ärf.

Alaoikealla herneet ei vaikuta kovin vitaaleilta, mutta annetaan niille vähän aikaa. Ja ne tukikepit, ne pitää kaivella esiin. Samoin pavuille, jotka kasvaa hojottavat jo pitkinä - maata pitkin.

Ylä oikealla lapsen auringonkukat kasvattaa komeasti vartta, mutta kesäkurpitsat näyttäsi nuutuneen.
Ihan vikassa oikealla on kauhea viidakko maa-artisokkaa. Voi olla, ettei mikään kasva kovin isoksi, kun siellä on noin kovin ruuhkaista.

Mansikkapenkin päälle levitin tänään rastasverkon, jotta ehtisimme itse napsia kypsyvät marjat ennen lintuja. Tähän mennessä ei ole ehditty. Onneksi paras mansikkasatokausi on vasta edessä!


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Terassi, rakkaani


Terassimme on ihana lisähuone kesäisin. Siellä grillataan paljon, mutta usein katamme myös sisällä valmistetun ruuan ulos terassille. Siellä seurustellaan vieraiden kanssa, pelataan lautapelejä ja pötkötellään päiväunia.




Mutta mistä kaikki alkoi?
Kesällä 2006 *edit: ensimmäinen kesämme talossa* meillä oli takaovi ja sinne johtavat portaat, niiden yläpässä pieni betonilaattalevenne. Portaat oli kyhätty kolmista, kulmittain asetetuista portaista.




Näissä oli erilaiset askelluskorkeudet, joka tuotti hankaluuksia varsinkin ylöspäin kiivetessä. Meni todella kauan, ennen kuin niiden kulkemiseen muodostui lihasmuisti enkä enää kompuroinut joka kerta portaissa kulkiessani.

Vuonna 2007 mieheni rakensi isänsä kanssa tähän takaoven eteen pienen terassin sekä uudet portaat.



Terassin alla on ovi kellariin.
Terassi oli ihana ja tuntui isolta, mahtuihan siinä nyt säilyttämään vähän ulkoromppeita ja jopa pieni pyöreä terassipöytä kahdella taittotuolilla. Siellä istutettiin kesäkukkia, säilytettiin kumisaappaita, syötiin aamupaloja ja kuivattiin uimahousuja muutama vuosi.


Betonilaatta = se entinen "levenne" oven ja portaiden välissä.



Takapihamme jakatuu jyrkästi viettävään yläpihaan ja isoon, laakeaan alapihaan. Meidän hallinnoimamme pala yläpihaa oli oikeastaan joutomaana, kun ei siinä voinut edes pöytää pitää saati leikkiä, kallistuskulma oli niin kova.

Edelliset asukkaat olivat muokanneet jyrkänteeseen pienen tasanteen tuoliryhmää varten, mutta me emme halunneet käyttää sitä.

Aloimme haaveilemaan terassista. Mies suunnitteli koko seinänpätkän pituista mutta kapeaa aluetta, vaan minullapa oli villi ajatus: miksei katettaisi kunnolla sitä pengerrettyä aluetta, eihän sillä mitään käyttöä muutenkaan olisi?
Aletiin piirtämään paperille ja miettimään vaihtoehtoja. Lumien sulettua saapasteltiin edestakaisin ottaen askelmittoja ja lopulta hahmoteltiin mittasuhteita asettelemalla lankkuja maahan terassin reunoja markkeeraamaan.



Mies piti minua suuruudenhulluna mutta pidin pääni. Minusta oli tärkeää että terassille mahtuu iso, siis todella iso pöytä, jonka ympärille mahtuu ainakin kymmenen henkeä. Lisäksi sen ympärillä pitää mahtua kävelemään myös silloin kun sen ääressä istutaan molemmin puolin. Ja tietenkin terassilla pitää mahtua tämän lisäksi tanssimaan!

Päädyimme noin 40 neliön kokoiseen terassiin, josta 4 x 6m on katettua aluetta. Takaoven puoleinen pääty sekä uuden ja vanhan terassin yhditävä alue ovat taivasalla. Terassi yhdistyy aikaisempaan pikkuterassiin saumattomasti, vain yksi pieni kaiteenpätkä piti purkaa pois.


Kesällä 2011 mieheni ja kaverinsa nakuttelivat rungon, katoksen, kaiteet sekä katetun alueen lattian valmiiksi.

Katteeksi tuli muovinen valokate. Meillä oli hieman epäilyjä sen talvenkestävyydestä, mutta nyt useamman talven jälkeen voimme onnitella itseämme: sekä valokate että sen tukirakenteet ovat kestäneen hyvin isolta katolta voimalla rysähtävän lumimassan. Kallistuskulma on juuri oikea (=katon suuntainan), että lumimassa ei pysähdy valokatteelle vaan luistelee samoin tein maahan asti.

Nämä valmistuivat heinäkuun alkussa ja pääsin viettämään hassujen hattujen, kolmioleipien ja teen sekä skumpan täyteistä hattujuhlaa ystävien kanssa upouudella terassilla.


Kesän 2012 aikana terassiurakka eteni kattamattoman terassin lattialaudoituksella sekä portailla.
Kultsi rakensi vuoden käytössä olleiden tilapäisportaiden tilalle yhdessä suunnittelemamme, upeat kulmaportaat, jotka valmistuivat perinteisesti taas juuri ajoissa vuosittaisten ladyjen five o'clock tea partya edeltävänä yönä.


Tilanne kesällä 2013

Viime kesänä terassi sai uuden värin. Mies ahkeroi ensimmisellä lomaviikollaan: ensin pesi ja sitten maalasi terassin lattian samalla tummalla suojaöljyllä jolla pikkuterassi oli käsitelty. Ai että siitä tulikin hyvän näköinen.




Viimeinen kaiteenpätkäkin alkoi hahmottua. Siihen ei voinut tehdä samanlaista umpikaidetta kuin muun terassin kaide, sillä umpinainen laudoitus olisi peittänyt naapurimme ikkunasta (kuvassa vasemmalla) näköyhteyden takapihalle.
Vuoden asiaa makusteltuamme päädyimme ilmavaan ristikkokuvioon, joka toistuu jo takaoven edessä olevan pienen terassin kaiteen yläosassa.





Heinäkuussa 2013, taas juuri ennen perinteisiä teekutsujani, kaiteisiin valmistui isot ristit jotka häämöttävät teekutsujen tarjoilujen takana kuvan yläreunassa. Muuta kuvaa niistä ei olekaan koko viime kesältä.

Itse asiassa samanlaiset ristit (jotka näkyy takaoven pikkuterassilla jo) olisi tarkoitus tehdä koko terassin ympäri pystylaudoituksen päälle.
Ne, samoin kuin portaiden kaide ja helmalaudat odottavat edelleenkin tekijäänsä




Terassi on kuitenkin käyttövalmis, joten kosmeettiset viimeiset viilaukset saavat odottaa. Suurin innostus terassin rakentamisessa on ohi ja meille iskenyt pieni marssiväsymys.
Nyt on tosin taas kerätty talven ajan intoa ja energiaa, joten katsotaan saammeko jotain tehtyä tänä kesänä. Toisaalta hyvähän minun on sanoa kun mies on pääasiallisesti se suorittava lihaksisto, mutta hän on itse onneksi hyvin motivoitunut tähän urakkaan, joten elän toivossa.

Alkukesä on ollut niin kylmä ja sateinen, mutta nyt, heinäkuun ensimmäisellä viikolla kun helle vihdoin iski, on meilläkin vihdoin saatu terassi kesäkuosiin ja käyttöön. Se on pesty painepesurilla ja kalusteet ja tekstiilit kannettu paikalleen. Vihdoikin pääsemme nauttimaan leppoisista kesäpäivistä rakkaalle terassille!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Just because I can


Pionikimppu omasta pensaasta. Ihan vaan siksi että tänä vuonna siihen oli jo mahdolisuus. Ihanaa!

Nämä ihanuudet olivat pihanperän Sarah Bernardien ainoat kukat tänä vuonna, ja niin vain leikkasin ne maljakkoon. Ei niitä sieltä kaukaa edes näe kunnolla, näin pääsen nauttimaan niistä enemmän.

Terassin edessä kaksivärinen pioni kukkii hullun lailla. Kuva toissapäivältä, jolloin kukat juuri avautuneen terhakoina. Nyt ensimmäiset ovat jo hieman räjähtäneen näköisiä mutta uutta puskee kukkaan joka päivä.