Kyllä kukkii

Sakokaivon ympärillä hehkuu pinkkiä sammalleimua. Muutamat lahjoitusmättäät ovat levinneet ihanaksi tasaiseksi kukkapeitoksi.

 Tulppaanipenkin kupeessa kukkii pikkusydän.

Takaportaiden vieressä ihanat herttavuorenkilvet. Näitä haluaisin lisää. Kuudesta istutetusta yksi uuvahti ja muutenkin tuo paikka kaipaa lisää kukkia, muuten se on rikkaruohojen mellastuspaikka. Herttavuorenkilvet on kiitollisia kasveja, niille näyttää riittävän melkein kuinka vähäinen multa ja huolenpito tahansa...

Kaikki nämä ovat lahjoitustaimina pihaan saatu. Kaikkia rakastetaan ja ihaillaan päivittäin, vaikka hoito onkin joskus vähän puoleista.

Nursery

No niin, nyt on taimivauvoja kasvamassa. Pikkuiset on peitelty muhevaan multaan ja niille on laitettu tukeva kehto.

Kylvin liotettuja pensaspapu "Saxaa" maitopurkin puolikkaisiin ja niihin harvoihin muovitörppöihin joita satuin kellarista löytämään. Asettelin pahvi- ja muovitörpöt puiseen Hartwallin laatikkoon, jossa siemenvauvoja on helppo nostella ulkoilemaan lämpiminä päivinä ja yöksi sisään.

Lisäksi kylvin kesäkurpitsan siemeniä kilon jugupurkkeihin ja ne sijoitin kesäkukkakoriin jotka vielä toistaiseksi odottavat kukkia. Samoihin koreihin lykkäsin pelargoniat, joita en ole vielä uskaltanut pihalle koreihin laittaa. Nyt niidenkin ulkoiluttaminen helpottui, kun ei tarvitse yksittäisiä purkkeja kanniskella.

Viimeksi harmittelin kuinka myöhässä olen kylvöjen kanssa viime vuoteen verrattuna. Piti vielä tarkistaa, ja hups - olin väärässä. Vuosi sitten äitienpäivänä kylvin vasta siemenet, en suinkaan hoivaillut jo itäneitä taimia.
Ja kuten kaikki tiedämme, tänä vuonna terminen kevät on totta tosiaan ollut pari viikkoa myöhässä. Joten mitäs tässä murehtimaan, jokainen vuosi on erilainen. Nyt nautitaan tästä hetkestä!

Nautitaan lämmöstä, ihaillaan uutta vihreyttä ja hoivataan taimivauvoja.

Pienin askelin

Tuntuu että koko kevään, siis silloin kun kalenterissa luki kevät, odotin vain milloin myös se terminen kevät alkaa. Nyt, yht'äkkiä tuntuukin ihan kuin olisi jo alkukesä. Huhuu, mihin jäi kevät? Tai ehkä paremminkin: huhuu, mitä mä haahuilin koko kevään?

En ole kylvänyt mitään. Toistan: en ole kylvänyt ainuttakaan siementä. Hävettää. Viime vuonna äitienpäivän aikaa minulla oli monta laatikollista hellästi esikasvatettuja kesäkurpitsan ja papujen taimia joista hössötin kovasti. Nyt ei ole taimen taimea.

Lauantaina vihdoin ostin hädissäni muutaman siemenpussin, joita olen nyt pari päivää pyöritellyt käsissäni. Enkä edelleenkään kylvänyt, en edes laittanut likoamaan.

Tänään availin vähän puutarhakirjojani lukeakseni olenko jo aivan auttamattomasti myöhässä kaikkien näiden kanssa ja helpotuksen huokaus oli melkoinen, kun tajusin että ihan hyvin ehtii vielä suorakylvönäkin kasvattamaan näitä, ei paniikkia. Kaalien kanssa taitaa olla peli jo menetetty, mutta eipä se niin haittaa. Vaikka on minulla vielä niitä Millan viime vuonna lähettämän lehtikaalin siemeniä, saatan uhmakkaasti heittää niitäkin vielä maahan jos tilaa jää.
Kasvulaatikot ammottavat tyhjinä eiku siis täysinä - kompostit on edelleen sekoittamatta multiin. Monivuotiset kasvit puskevat vihreää jo kovaa vauhtia, mutta muihin en ole istuttanut vielä mitään. Mutta siis, kyllä mä vielä tästä kohta toimerrun.

Äitienpäivänä puuhailin pihalla vähän siellä, pikkuisen täällä. Haravoin viimeisen ruokkoamattoman pläntin takaportaiden vierestä. Siivosin herttavuorenkilpien (epä)penkin. Kitkin saunan edestä pikkukivien välistä puskevia voikukkia. Keräsin saunan oven eteen, sinne pihan viimeiseen nurkkaan, tuulen kasaamat ruskeat vaahteranlehden vihdoin pois - sain saaliiksi kottikärryllisen. Kärräsin kompostia kasvien juurille. Keräsin taas roskia. Voi ärf! sitä muovinpalasten, ilmapallojen riekaleiden, jeesusteipinpätkien, kuula-aseen kuulien, rikkinäisten lelujen ja muun roinan määrää mitä maasta puskee kun vähän katselee jalkoihinsa. Ja miten valtavan paljon siistimmältä pihan näyttää, kun sitä pienen pientä, värikästä silppua ei pilkistele joka paikasta.
Ei tunnu siltä että olisin tehnyt varsinaisesti puutarhatöitä, kunhan vähän riipaisin sieltä täältä. Mutta useampi tunti siinäkin meni, ja kaikki tuokin pieni on joskus tehtävä.

Tai no hei - istutin kolme tomaatin taimea. Viherpeukalolta tilasin valmiina. Tuossa ne taas ovenpielessä roikkuvaat, pikkurimpulat. Pitää vielä muistaa nostaa sisään öiksi etteivät vaan palellu.

Ensimmäiset kesäkukat istutin myös etupihan portaille.Lauantaina ajauduin ihan vahingossa paikalliselle pienelle taimitarhalle ja siitä se sitten taas lähti, kesäkukkahulluus. Siellä oli tarjolla vaikka mitä ihanaa, olin aivan pyörällä päästäni ja olisin halunnut ostaa yhden joka sorttia.
Sanoinkin puutarhurille, joka kai vähän hymyillen seurasi päättämätöntä pyörimistäni, että ostan nyt ensi hätään tämä ja sitten alan vasta järjellä ajattelemaan mitä oikeasti tarvitsen.

Lidlistä löytyi kaunis musta istutusastia. Näyttää keraamiselta, mutta onkin muovia. Kevyt ja helppo puhdistaa. Istutin siihen pari valkoista petuniaa, kaksi punaista lobeliaa ja ison valkoisen tuoksupieluksen. Luulen, että vaihdan tuoksupieluksen tilalle myöhemmin yhden pelargonioista, jahka ne vähän kasvavat.
Taustalla vilkuttelevat vahtikoirammedinot ja -leppäkerttu.

Lisäksi osti pari pinkkiä petuniaa  ja pari valkoista pikkuorvokkia. Eikä mitään hajua mihin ne laittaisin. Tätä perinteistä minua siis. Noooh, eiköhän niillekin paikat keksitä. Pikku hiljaa, vähän kerrallaan, kyllä tämä tästä taas etenee.

You must be kidding me!

 Keittiön ikkunan alla, siinä terassin edessä. Se saamarin kukkapenkki. Josta kaivelin viime syksynä ne oranssit tulppaanit pois. Johon istutun monta pussia vaalenpunaisia, pinkkejä ja vähän valkoisiakin tulppaaneita. Niin mitä sieltä nyt puskee? No oransseja tulppaaneja. Are you ******* kidding me???

Pakko kai ottaa huumorilla, muuten repeää pää. Jospa nämä kaksi ensimmäistä joista värin jo näkee olisivat jääneet huomaamatta poisto-operaatiossa. Jospa kaikki loput olisikin lopulta toivotun värisiä. Jooko.

Vertailun vuoksi terassin edestä omenapuun ympärille siirretyt, kukkaan jo puhjenneet mutta ylenkatsotut oranssit tulppaanit. Jep, samalta näyttävät.

Omenapuun katveessa

Omppupuu sai taas uusia lajikkeita. Ystävämme, omenapuista innostunut Olli kävi ja vartti puuhumme pari uutta oksaa. Lajikkeet ei edelleenkään jääneet mieleen, mutta eipä sillä niin väliäkään. Ihana silti! Nyt puussa taitaa olla viittä (vai kuutta?) lajiketta. Aika villiähän se on, että noita voi yhdistellä melkein miten vain.

Viime vuonna omenasato jäi odotettua pienemmäksi, noin kouralliseeen pieniä omppusia. Toivotaan tänä vuonna parempaa onnea.

Kuvassa on yksi uusista oksista, jonka Olli liitti tuollaisella pehmeällä, venyvällä erikoisteipillä. Lisäksi näkyy pyykkipoika, jonka omenaeksperttimme on asentanut oksaa taivuttamaan. On se onni, että kavereista löytyy tuollaisia puoliammattilaisia.

Tein minä itsekin jotain. Sain vihdoin reunustettua omenapuuta ympäröivän istutusalueen, jee! Puun juurella on syksyllä keittiön ikkunan alta kukkapenkistä siirretyt väärän väriset tulppaanit, joiden kukkimista vielä odotellaan tänä keväänä. Nyt siellä on kukkinut ja lakastunutkin jo muutama valkoinen lumikello, joita en ollenkaan muista hankkineeni.

Naapurin isäntä sponsoroi taas vanhat tiilet, kuten aikasempiinkin tiiliaskasteluihini ja naapurin tyttö autteli möyhennystyössä.

Ennen:

 Jälkeen:

Maa on tuossa, kuten koko tontilla, tosi kovaa ja kivikkoista. Heti huomasi kun lapio lipsahti juuripaakulle kaivetun ja ostomullalla täytetyn istutuskuopan ulkopuolelle. Yritin saada tiilet upotettua maahan joten kuten symmetrisesti, joten välillä piti kaivaa tosissaan sitä kivimurskaakin. Vähän näyttäisi vieläkin kaipaavan korjailua tuo ympyrä, mutta hoidetaan se myöhemmin. Kipeä polveni ärhentelee jo nyt, vaikka koitin säästää sitä istumalla maassa jalka suorana sojottaen. Kyykkimisestä ei tule mitään, vähän huolestuttaa miten tulevista istutushommista selvitään tänä keväänä.

Mutta sivupoluilta takaisin aiheeseen eli upeaan tiilireunukseen: mielestäni siitä tuli hieno! Nyt kelpaa ajella nurmikkoa eikä tarvitse pelätä parturoivansa samalla monivuotisia sipulikukkia tai vahingoittavansa omppupuuta.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Jipii, etupihan narsissit kukkivat vihdoin! Melkein kaikki ainakin. On sitä odotettukin, välillä mietin tosissani avautuvatko vihreinä pötköinä viikkokaupalla nuokkuneet nuput ollenkaan.

Ihan kuin kukkia olisi tänä vuonna aikaisempia keväitä enemmän? Yhdestä kasvista haarautuu useita kukkavarsia sen sijaan että jokaisessa jököttäisi vain yksi sotilaallisessa ryhdissään. Itseäni en voi tästä kiitellä, ihan itsekseen ovat mukulat jakautuneet ja tuottaneet lisää silmäniloa.

Myös osa pikkunarsisseista ja helmililjoista ovat puskeneet päänsä soran ja rikkaruohojen läpi. Aika hellyttäviähän ne on.

Ai kauhea miltä tuo etupiha taas näyttää, rikkaruohot on jälleen vallanneet alaa. Joka vuosi huokailen tätä samaa asiaa enkä saa tehtyä päätöstä joko hävittää kerralla kaikkea tai yrittää tehdä sinne oikea istutusalue. Jatkamme mietintää. Sillä aikaa pidän katseen tiukasti noissa muutamissa keltaisissa ilonpilkahduksissa, ihanissa narsisseissa.

Kompostikausi avattu

Kyllä kyllä, taas uusi varma kevään merkki: lämpökompostin tyhjennys ja uuden biojätesadon keräämiskausi aloitettu. Jossain vaiheessa talvea komposti jäätyi ja sen jälkeen tietysti täyttyi ja biojätteen kerääminen piti lopettaa. Sielussa vihlaisi joka kerta kun heitin perunankuoria ja ruuanjämiä sekajätteeseen. Tänään on siis onnenpäivä. Nuorempi lapsikin huudahti kasvot loistaen: "Jee, nyt voidaan taas kerätä biojätettä!".

Lämpökompostin tyhjennyshän sujuu siis näin:

1. Etsi ja tyhjennä kottikärryt.
2. Etsi pistolapio.
3. Tyhjennä jälki- eli avokomposti, joka on talven aikana vajunut mukavasti. Siitä tulee viisi täyttä kottikärryllista ravinteikasta kompostimultaa kasvulaatikoihin.
4. Kääntele komposti kasvulaatikoiden multien sekaan.
5. Tyhjennä lämpökompostia lapiolla kottikärryihin ja juoksuta se jälkikompostiin. Toista kolme kertaa.

Kultsu on ollut ahkera <3. Minä osallistuin urakkaan vuolaalla ihailulla saavuttuani töistä kotiin juuri parahiksi viimeisen kottikärryllisen nähdäkseni.

Meidän komposti on kaksi vuotta vanha L&T:n lämpökompostori. Ei mikään hifistelyvehje, mutta perushyvä peruslaite. Se on etupihalla sekajäteastian vieressä jotta sinne on helppo vipata keittiön pieni biojäteastia heti kun se täyttyy, vaikka pari kertaa päivässäkin tarpeen vaatiessa.

Avokomposti tenniskentän takana jättömaalla on ollut meillä heti alusta alkaen. Aluksi kompostoimme siis vain puutarhajätettä pienessä itserakennetussa puukehikossa. Tätä käytetään nykyään biojätteen jälkikompostointiin.

Avokompostilaatikko ei tietenkään riittänyt alkuunkaan kaikelle puutarhajätteelle, vaikkei tällä tontilla olla edes erityisen ahkeria haravoijia. Avokomposti onkin levinnyt siihen viereen eräänlaiseksi laiskan puutarhurin aumakompostiksi, jota täytellään fiiliksen mukaan. "Eräänlaiseksi" siksi, ettei sitä olla erityisemmin suunniteltu tai rakennettu, sen kun vain kippailtu erinäisiä maatuvia satseja päällekkäin. Talvella tänne on tyhjennetty myös kissojen puupelletti"hiekkaa". Ei mikään pihan kaunistus, mutta jonnekinhan ne lehdet, risut, heinä ja kausikukkien raadot on loppusijoitettava.

Tänä keväänä seinänaapuri on koonnut vaahteramme alle vielä uuden kompostin, ilmavan verkkokehikon lehdille.

Tontiltamme löytyy siis jo neljä kompostia. Herranjestas, kuulostaapa prolta! Ei kyllä tunnu siltä, mutta mukavahan se on huomata että näitä asioita on tapahtunut ikään kuin huomaamatta ja luontevasti.

Tämän vuotinen valmis komposti oli oikein hyvän näköistä, mustaa ja muhevaa. Vuosi sitten se oli vaaleampaa ja kuivempaa. Nyt olo oli kuin voittajalla: olemme osanneet itse tehdä näin hienoa multaa!

Luonnollista(ko?)

Olin juuri lähdössä haravoimaan ja etsiskelin kumisaappaitani, kun ulkoa alkoi kuulua voimakasta kuminaa, jylinää tai ulinaa, en osaa sanoa tarkemmin miltä se kuulosti. Ensimmäinen ajatus oli että pihalle on laskeutumassa helikopteri. Työnsin pään ulos ovesta ja mielikuva vahvistui kun näin ilman sakeana hiekasta ja villisti kieppuvista lehdistä. Pihalla leikkinyt lapsikatras kirkui, hiekkaa meni silmiin ja tukka meinasi lähteä päästä. Se oli enisimmäinen kokemani trombi.

Se oli ohi jo kun pääsin terassin suojista pihalle, lehdet laskeutuivat hitaasti leijaillen ympärillä. Aika raju juttu. Lapset hihkuivat ja pälättivät, kertoivat kilpaa kuinka hurjalta tuntui ja raportoivat ihmeissään tuulen aihettamia tuhoja. Toinen koripallokoreista oli riuhtoutunut irti tenniskentän verkkoseinästä, tavaroita oli lennellyt pitkin pihaa ja raskas puuportin puolikas oli noussut saranoiltaan. Onneksi mitään arvokasta ei kuitenkaan mennyt rikki tai kukaan loukkaantunut. Kissatkin olivat kaikeksi onneksi juuri tapahtumahetkellä sisällä piipahtamassa.

Lasten suussa "kuinka mä pelästyin" muuttui nopeasti muotoon "kuinka mä yllätyin", ja kohta jo huokailtiin porukalla kuinka hurja mutta upea luonnonilmiö oltiinkaan todistettu. Vielä vähän päivittelyä naapurin kanssa siitä, kuinka ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän erilaisia sääilmiöitä. Onneksi meillä täällä Suomessa vielä kuitenkin aika pienessä mittakaavaassa, mutta yhä useammin tuhoisiakin luonnonmullistuksia ympäri maapalloa. Sitten lapset jo jatkoivatkin pelailujaan ja minä ryhdyin haravoimaan.

Olisipa muuten harmittanut isosti, jos olisi ehtinyt haravoimaan ennen trombia! Se olisi lennättänyt kaksi kottikärryllistä kuivaa heinää, lehtiä ja sammalta takaisin juuri siistitylle alueelle. Hyvä ajoitus, etten sanoisi.

Tällä kertaa haravoin vasta terassin viereen jääneen rinteen, siinä vierähti tunti rivakasti heiluen. Haravoimista jäi vielä moneksi tunniksi, koko iso alapiha ja etupihan istutusalue. Mutta pienissä paloissa se norsukin syödään, vähän kerrallaan.

Haravoinnoin jälkeen noukin pihalta roskia talven jäljiltä. Uudenvuoden rakettien jämiä, muovinpalasia, vappuna pystytetyn trampoliinin reunasuojuksen rispaantunutta sinistä muovia (argh!), rikkinäisiä pyykkipoikia ja leluja. Kaikkea kummallista mikä ei pihalle kuulu. Sellaisia pieniä juttuja, joita ei edes ensisilmäyksellä huomannut maasta, mutta kun ne on kerätty pois, piha näytti heti huomattavasti siistimmältä. Hyvä minä!