Syystöitä ja jumivia takareisiä

Ai niin, olikos mulla joku blogikin...? Ahem... joo. Taas näyttää toteutuvan kauniisti tämä sama jokavuotinen kuvio: keväällä puhkun intoa sata lasissa, kesäkuussa kuvaan tänne minikokoisia taimivauvoja joka toinen päivä edestä ja takaa, mutta heinäkuussa kun kaikki kasvaa omalla painollaan alkaa puutarhainnostus hiipua. Elokuussa ei oikeastaan mitään tekemistä kuin ihailla ja mussuttaa satoa - ja laiminlyödä blogia.

No niin, mutta nyt kun on aika taas tehdä puutarhan syystyöt ja laittaa piha talvikuntoon, toimerrun myös päivittämään.

Tämä viikonloppu on varmaan monessa muussakin puutarhassa vietetty ihanassa auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä syystöissä.

Lauantaina minun oli tarkoitus istuttaa jo viikko sitten ostetut 110 kukaksipulia (40 vaaleanpunaista tulppaania, 10 valkoista hyasinttia ja 60 vaaleanpunaista oregoninlaukkaa). Kuulostaa simppeliltä ja nopealta, sen kun vain ripottelee sipulit maahan ja pistelee ne istutuslapiolla tai -puikolla mullan alle.

Meidän tapauksessa ennen kuin tähän itse asiaan päästiin, meni reilu parituntinen hikisissä hommissa. Kaivoin kirsikka- ja päärynäpuiden ympärille jätetyt istutusalueet isommiksi (kaksi kottikärryllistä hiekkaa, soraa, kiviä, savea, ruohotuppaita ja rikkaruohoja) ja reunustin ne vanhoilla tiilillä.

 Kirsikkapuun lähtötilanne oli tämä:                                                      

Lopputulos:

Tokihan nuo sipulit siitä vielä maahan tuikkasin. Mutta huomattavasti isompi multa-alue ja tiilireunus vihdoinkin. Päärynäpuu sai myös omansa, johan se on sitä puolitoista vuotta odottanut. Olen tyytyväinen.

Sunnuntaina kävin kasvulaatikoiden kimppuun. Riivin yksivuotiset kasvit juurineen, möyhensin multaa, yritin noukkia sieltä seasta mahdollisimman paljon juuria ja rikkaruohoja pois ja lopuksi kalkitsin ja vielä kerran käänsin maan. Puuh.

Vielä jäi mansikkapenkki ja kaksi kesannolla ollutta laatikkoa hoitamatta. Toivottavasti nämä ihanan kesäiset kelit jatkuvat, etten saa sateesta ja kylmyydestä tekosyitä jättää hommia kevääseen. Olisihan tässä vielä vaikka kuinka monta muutakin kohdettaa talviteloille laittoa vailla!

Tämän viikonlopun multaterapia oli aivan ihanaa. Sormet on ikilikaiset kynsiharjalla hinkkaamisesta huolimatta, selkää kolottaa ja takareidet huutaa hoosiannaa kyykistelystä - silti väsyneen mutta onnellisen puutarhurin virne on leveä.

Puutarhurin malja

Ihana helteinen perjantai. Kiireisen työpäivän, työviikon, ööö siis hirveätä vauhtia vilistäneen parin viikon jälkeen ajelin kotiin auringosta nauttien. Raivasin keittiötä ja jutskailin lapsosen kanssa. Pahimman helteen hellittäessä päivän kääntyessä iltaan tassuttelin avojaloin (No niinpä! Harvinaista riskinottoa meidän pihassa, joka vuosi sieltä vieläkin routii ylös lasia ja rautaroinaa) pihalle viileä valkkarilasi kädessä. Hetken istuskelin pihan perällä penkki-pöytä yhdistelmällä, joka on saanut polttotuomion jo pari-kolme vuotta sitten, mutta edelleen näyttäisi sieltä löytyvän. Katselin ympärilleni, nautiskelin ja suunnittelin laiskasti mitä kivaa voisi pihaan hankkia.

Sitten huomasin istuvani maassa, halusin olla lähempänä _maata_ ja hipeltää ruohoa. Kohta huomasinkin etsiväni katseella "Missäs ne mun pionit on, voisin vaikka kitkeä rikkaruohot niiden penkeistä".

Kyllähän mä tiedän missä ne on, mutta sinne kävellessä olin kävellä ohi, piiloutuivat niin hyvin pohkeeseen yltävien voikukkien ja ruohon sekaan. Hmmmm, olisikohan aika leikata ruoho?

No mutta, löysin siis pionipenkin  pionit, jotka on istutettu metodilla "reikä maahan ja multaa perään", ja siellä näytti olevan ihan hyvä pössis menossa kaikista kutsumattomsita kavereista huolimatta. Kaikki neljä kasvavat jo nyt tuuheampina kuin viime vuonna tähän aikaan. Ja olin ihan näkevinäni myös pieniä nuppuja - vai nupun alkuja? - ainakin toiveita nupuista? Jipiii!

Istuin siis maassa ja nyhdin rikkaruohot pionien ympäriltä niin että multa pöllysi. Siinä taisi valkoviinikin lämmetä, ja kun urakan jälkeen nappasin lasin, sehän oli saanut aikamoisen annoksen multaa ja mitä lie muuta möhnää työn touhussa sisäänsä. En antanut haitata, poistin ne mitä parilla sormen roiskaisulla pystyi ja nautin puutarhurin maljan tyytyväisenä. Suljin silmät, siemailin viiniäni ja hymyilin.

Puutarhan ei todellakaan tarvitse olla täydellinen, harmoninen ja vimpanpäälle että se antaisi hoitajalleen täydellisen onnellisia hetkiä.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Jipii, etupihan narsissit kukkivat vihdoin! Melkein kaikki ainakin. On sitä odotettukin, välillä mietin tosissani avautuvatko vihreinä pötköinä viikkokaupalla nuokkuneet nuput ollenkaan.

Ihan kuin kukkia olisi tänä vuonna aikaisempia keväitä enemmän? Yhdestä kasvista haarautuu useita kukkavarsia sen sijaan että jokaisessa jököttäisi vain yksi sotilaallisessa ryhdissään. Itseäni en voi tästä kiitellä, ihan itsekseen ovat mukulat jakautuneet ja tuottaneet lisää silmäniloa.

Myös osa pikkunarsisseista ja helmililjoista ovat puskeneet päänsä soran ja rikkaruohojen läpi. Aika hellyttäviähän ne on.

Ai kauhea miltä tuo etupiha taas näyttää, rikkaruohot on jälleen vallanneet alaa. Joka vuosi huokailen tätä samaa asiaa enkä saa tehtyä päätöstä joko hävittää kerralla kaikkea tai yrittää tehdä sinne oikea istutusalue. Jatkamme mietintää. Sillä aikaa pidän katseen tiukasti noissa muutamissa keltaisissa ilonpilkahduksissa, ihanissa narsisseissa.

Rikkaruoho-kohtaus

Olipa hyvä, että tuli uhottua täällä julkisesti, sain nimittäin tänään rikkaruoho-kohtauksen.

Pari tuntia vierähti rattoisasti auringon paisteessa ja etupihan rikkaruohot saivat kyytiä. Istuskelin maassa sellaisen todennäköisesti mummolle tarkoitetun, pehmeän ja kahvallisen istuinalustan päällä, selkä ja reidet kun ei kestä tuntien kyykkimistä. Kaivoin pihasoraa pikkuharalla, jolloin juuret höllääntyivät ja rikkoja oli helppo - no, aika helppo- nyhtää irti.

On oikeastaan aika nautinnollista nostaa kasvia ja tuntea, kuinka juuret nousevat mukaan, myös sen sivuilleen kasvattamat rihmat, nooooin, tosi pitkältä, sieltäkin vielä, JES, se lähti kokonaan! Got you, ******!

Jätin  toisen ikkunan alle villiorvokkia ja vähän hiirenvirnaakin, että olisi jotain vihreää vielä. Toisen ikkunan alta en edes jaksanut aloittaa. Kaivelin kuitenkin tarkasti porrasrallin alta kaikki sammalet ja rikat, samoin tongin aika laajalta alueelta ruohotupsuja siitä sora-alueelta jossa pysäköimme autojamme. Hullun hommaa kai, mutta minun mielestäni ne ruohotupsut ja soran valtaavat rikkaruohot saavat pihan näyttämään autiotalon pihalta. Aika Dingoa oli, joo.
Muut rikkaruohot on vielä ihan siedettäviä, ne eivät siis nostata suuria tunteita, mutta maitohorsmaa en kestä. Hyihyihyi, se todellakin saa aikaan kylmiä väristyksiä! Joo-o, vaikka se kukkiikin piNkkinä. Ei auta pinkki nyt näillä markkinoilla. Maitohorsma yhdistyy mielessäni niin voimakkaasti autiotaloihin, etten missään nimessä halua sitä pihaani, saati sitten ovenpieleeni!

En tiedä, tuliko tuosta nyt sitten yhtään sen esteettisempi kuin aikaisemminkaan. Se on, noh, sorakenttä josta kasvaa muutamia kasveja. En edes tiedä, mitä tuolle sora-alueelle voisi tehdä, jotta se olisi jotenkin kivempi. Ehkä kaapia sora pois, vetää joku rikakkasvien kasvun tukehduttava suodatinkangas alle ja uutta soraa päälle. Tai kiveys, ehkä laatoitus?

Olemme joskus suunnitelleet etupihalle pientä terassilaatoilla katettua oleskelupaikkaa, mutta päädyimme järkeilemään ettei siellä kukaan kuitenkaan koskaan oleskelisi. Meillä on takapiha ja takaterassi sitä varten, ja etupiha on aurinkoisella kelillä paahteinen pätsi ja sitä paitsi siinä oltaisiin kaikkien tiellä liikkuvien töllisteltävinä. Ei kiitos, ei oleskelupaikkaa siihen. Joten tuskinpa siis myöskään terassilaattoja.

Ovenpielessä on jotain pielessä...

Etuoven tienoo, sehän on kodin käyntikortti ja ensivaikutuksen luoja. Sekös harmittaa. Meillä etuovella on tällä hetkellä aika hirveä rytöläjä, en ole ehtinyt edes ajatella sitä puolta vielä tänä kesänä.

Paljastetaan nyt sit koko kauheus. Tältä se nyt sitten näyttää (ounou):

Sattuipa sopivasti, kurjuuden maksimoinnin nimissä aurinkokaan ei paistanut kuvaa ottaessa. On niin synkkää ja kurjaa...

Etuovi on vanha ja kaipaa kipeästi kunnostusta, samoin oikeastaan koko porrashässäkkä. Portaiden betoniaskelmat ovat kuluneet ja rapautuneet. Porrasrallikin alkaa olla aivan tiensä päässä, sen verran ruosteinen rämä se on.

Portaiden ja oven kunnostus sekä oven päälle sijoitettavan uusi katos on suunniteltu viime talvena, mutta voi olla että tämän kesän remppahommat keskittyvät sittenkin enemmän takakuistin loppunsaattamiseen ja uutena juttuna to-do-listan kärkeen kiilanneeseen sisäremonttiin.

Portaiden molemmin puolin kasvaa hirvittävät rikkaruohopehkot; voikukkaa, piharatamoa, hiirenvirnaa, maitohorsmaa, you name it, kaikkea löytyy sekä paljon sellaisia rikkoja joita en tunne nimeltä.

Lisäksi portaiden molemmin puolin kasvaa jostain kummasta ilmestynyttä villiorvokkia. Orvokit saavat kyllä luvalla suloistuttaa oven edustaa, muista on vakaa aikomus hankkiutua eroon.
 
Jos ei ehditä remppaamaan ulkoa, niin kitkemään kuitenkin ehdin, pakko ehtiä! Oikein odotan että saan pari-kolme tuntia aikaa, niin näytän noille rikkaruohoille kuka määrää (ne) ja mitä mä niistä ajattelen (niitä ei voi kai ikinä päihittää). Tai ainakin revin ja riuhdon niin että sepeli senkun vaan roiskuu.

Edelliset asukkaat olivat istuttaneet portaiden molemmin puolin ikkunoiden alle monivuotisia sipulikukkia. Ensimäisinä vuosina ne näyttivät viitteellisesti kukkapenkeiltä, mutta ajan myötä ohuen ohut multakerros on kulunut jonnekin, kadonnut. Oikeastaan se on hyvä, eihän kivijalan juureen suositella kukkapenkkejä keräämään kosteutta, siksi en ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään.

Nyt narsissit puskevat pintaan suoraan sorasta. Ne on jotenkin säälittävän näköisiä, toisaalta naurettavia. Kyseessä on isot, yksikukkaiset keltaiset narsissit, joita on istutettu sotilaalliseen riviin säännöllisin välein ja erittäin harvaan. Niiden edessä on yhtä harva mutta sotilaallinen rivi krookuksia. Olen viime vuosina kaivanut kuivuneiden ruukkunarsissien ja -helmililjonen sipuleita näiden rivien väleihin ja kahtena viime keväänä sieltä onkin puskenut uutta kasvustoa vähän härnäämään jäykkää järjestystä. Istuttamisesta ei kai voi puhua, kun kyseessä ei ole varsinainen kukkapenkki eikä siellä ole multaa nähtykään, pelkkää hiekkaa ja sepeliä vain.                                                                                                                                                                                                                          Kuva huhtikuulta 2006


Kuva-arvoitus: Mitä näet seuraavassa kuvassa?

Oikea vastaus: putoavan lumen katkaisema, maalarinteipillä lastoitettu tuija. Hyvin toimi, kuivat keltaiset kun karsi pois niin ihan ehta havuhan siitä vielä tuli.

Portaiden molemmin puolin on puiset istutuslaatikot, jotka mieheni nikkaroi viime kesänä. Niihin on istutettu (jotkut, tarkempaa nimeä muistamattomat) tuijat, joiden talvehtimista jännitimme kovasti.

Epäonnekseen laatikot asetettiin paikkaan, johon katolta tuleva lumi rysähtää täydellä voimalla alas tullessaan. Tuijat näyttävät selviytyneen kuitenkin yllättävän vähin vaurioin lumesta ja varsinkin hurjista pakkasista. Ilmeisesti laatikot ovat siis tarpeeksi isoja että multamäärä auttaa juuria talvehtimaan. Laatikot ovatkin niin painavia, ettei niitä mielellään aleta siirtelemään, joten noille sijoilleen taitavat jäädä jatkossakin. En usko, että lumimäärä katolla voi enää kasvaa viime talvesta!





Ovenpielessä roikkuu amppelitomaatti. Muutama viikko sitten luulin että se olisi jo mennyttä kalua, kun oli niin nuupallaan eikä kukkia näkynyt. Nyt se on reipastunut ja näyttäisi oikein lupaavalta satokin!

Etukäteen pelkäsin hieman, että tomaatin kastelu jää huonolle tolalle, koska vesi pitää hakea sisältä ja kuljettaa koko asunnon läpi.
Olen ratkaissut asian säilyttämällä pientä viiden litran kastelukannua tuulikaapissa. Kertatäytöllä siitä riittää vetta kahdeksi tai jopa kolmeksi päiväksi tomaatille ja petunioille, jotka ovat sateen suojassa räystään alla. Näin muistan ja jaksan kastella tontin paahteisimmalla paikalla kasvavia kasveja säännöllisesti, mutta säästyn veden kantamiselta joka päivä.

Tämän kesän ainoa panostus etuovelle on ollut kesäkukat.

Oven molemmin puolin on ikkunoiden alla petunialaatikot. Nyt siis entistä ryöppyävämpinä, tsekkaa edellisten postauksien kuvat, vinkvink.

Portailla on kaksi kesäkukkakoria: pelargoniaa, lobeliaa, petuniaa, toisessa myös maahumalaa ja mätäsdianaa.

Korien välissä pilkottaa "vahtikoiramme": maalattuja kiviä, muistaakseni esikoisen 4 ja nuoremman 2 vuotiaina maalaamat dinosaurukset ja minun leppäkerttuni. Nämä ovat perhekalleuksia, joista ei luovuta ikuna!




Ei kai tässä taida muu auttaa kuin ryhtyä toimeen ja tehdä tälle etuoven tienoolle jotain. Kohta, ihan kohta kun ehdin ja jaksan enkä keksi enempää tekosyitä lykätä sitä ryhtymistä.

G R I

Au.

Diagnoosi: semipaha G R I (Gardening Related Injury)

Selite: oikean käden etusormi kosketusarka, nyhdetty liikaa sen vipuvoimaan luottaen. Auringon polttama niska.

Tapahtuman kulku: yksi tulppaanipenkki, kaksi siideriä, kolme tuntia meditatiivista kitkemistä.

Hoito: popcornia, kuohuviiniä ja sing-a-long:ia akustisen kitaran säestyksellä ilta-auringossa. Arnicavoidetta.

Kameran laturi sen verran hyvässä tallessa, ettei kuvia tänään. Before-kuva saatiin, toivottavasti laturi löytyy niin saadaan myös after.