Renki ja assari

Nyt on kuulkaas puuhailtu koko perheen voimin. On tyhjennetty komposti, on leikattu syreenivanhuksesta lahot pois, on ruoputettu perennapenkkejä ja pensaiden alusia. Meillä kävi jopa kaupunkilainen kesärenki helatorstaina. Hänellä on tapana kerran-pari vuodessa hurauttaa meille moottoripyörällään, riipaista paita pois ja käsiään hieroskellen kysyä innoissaan mitä tehdään tällä kertaa.

Tänä vuonna miehet saivat kantaa terassikalusteet kellarista ja pestä ne huolellisesti sillä aikaa kun emäntä keskittyi perennojen siirtelyyn, kasvulaatikoiden ruoppaamiseen ja ihan vain auringossa lekotteluun. Siihen minulla oli mainio assari, musta Raimo-kissamme. Raimo pötkötteli raukeana auringon lämmittämällä puutarhapöydällä ja täytti täydellisesti puutarhakissan roolinsa.

Istuskelin ja muistelin minkä näköistä pihassa on sitten kun kukat avautuvat ja kaikki kasvaa. Haaveissani näin jo myös uusia istutuksia, jotka toisivat pihaan sitä aina vain kaivattua puutarhamaisuutta. Nyt pihalla on vielä aika tyhjää ja väritöntä, mutta tässä ihanassa lämmössä uskallan jo odottaa lehtien ja kukkien räjähtävän pian näkyviin.

Torstaina aukesivatkin ihkaensimmäiset tulppaanit ja muutama sähäkän pinkki sammalleimu sakokaivon ympärillä.

Tenniskentän verkkoaidan päällä harmaanruskeana rötköttävä kärhöryteikkö näytti niin epäilyttävältä, että kesärenki epäili sitä kuolleeksi. Tänään, lauantaina, yläreuna on jo aivan vihreä, lehdet ovat purskahtaneet esiin pikavauhtia. Kevät, ihana kevät!

Uusi kevät, uusi into

Täällä taas!

Uusi kevät ja uusi into päällä, täällä aletaan kuulkaas luomaan taas sitä rehevää unelmien puutarhaa pala sieltä ja toinen täältä, nurkka kerrallaan. *verryttelee multasormia*

Joo, mutta ennen uusia haasteita kohti ryntäämistä tehdäänpä pieni tilannekatsaus. Mitäs tuonne puutarhaan nyt kuuluu?

Maaliskuun lopulla oli jo muutamia ihanan lämpimiä päiviä, jolloin riehaannuin aloittelemaan perennapenkin ruoppauksella. Se ja terassin edessä oleva penkki saivat siivouksen jälkeen kuorikatetta niskaansa. Jospas tänä kesänä säästyisin siis hirveiltä rikkaruohosulkeisilta.

Värinä näissä on antiikinpunainen, jota en olisi kyllä itse ehkä valinnut, mutta tulipahan käytettyä kun anoppi oli lahjoittanut meille kaksi säkkiä sellaista.

 Maaliskuun viimeisenä päivänä kärhöt näyttivät lähinnä ruosteiselta piikkilankavyyhdiltä.

Huhtikuun viimeisen päivän tilanne antoi jo toivoa:
täältä tullaan!

Jahka tämä räntä tästä taas sulaa ja lämpimät päivät palaavat, niin kyllä mä alan uskoa että kesää kohti mennään. Tervetuloa mukaan - luvassa tänäkin vuonna innokasta mutta laiskanpulskeaa säätämistä puutarhassa.

Rullakatariina vastaa

Aikaisempiin postauksiin on tullut jotain kysymyksiä kiertoteitä.


1) Miltä se kärhöseinämä näyttää kokonaisuutena? Kuinka hyvin se peittää tenniskentän verkon?

- Nooh, ei ihan (vielä) siltä mitä toivoisin. Siksipä juuri näytin aikaisemmassa postauksessa vain tiukasti rajatun lähikuvan.
 Mutta, koska tämän blogin ajatus oli antaa vertaistukea niille, joilla puutarhurointi ei aina mene kuten Strömsössä eikä läheskään kaikki ole täydellistä, niin tältä se näyttää ilta-auringossa, kukkien lakastuttua:

Yläreuna kutakuinkin umpeen kasvanut, juuresta kalju. But some day, my friend, some day....

2) Mitä ne oli ne ruskeat möykyt tiilillä reunustetussa perennapenkissä?

- Hihii, ne ovat minun puutarhalemmikkejäni. Ne ovat terrakottakoristeita, joiden kuuluisi alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan keikkua kepin nenässä, noin metrin korkeudella kasvien seassa. Mutta minusta ne ovat kivempia noin, maassa.

Ostin nämä kohta kaksikymmentä vuotta sitten Saksasta, jossa silloisten kämppisteni kanssa ihailtiin tämän tyylisiä puutarhakoristeita naapureiden pihoissa. Meillä oli suuret suunnitelmat jopa kidnapata eräs tietty puutarhatonttu, mutta naapurirauhan nimissä jätimme homman sikseen. Saksassa oli jo tuolloin suurta huutoa puutarhan sisustaminen muun muassa räväkän värisillä tontuilla, kissoilla ja sammakoilla. Oi niin ja hanhilla! Mutta erityisen muodikas oli tuolloin mustavalkoinen lehmä, jota näkyi ainakin minun ystäväpiirini äitien puutarhoissa paljon.
Suomeen palatessani hankin tuliaisiksi vanhemmilleni vähän rauhallisempia, terrakotan värisiä koristeita ja myös pienen tontun. Aikojen saatossa ne ovat kulkeutuneet omaan pihaani. Nämä kaksi, leppäkerttu ja kilpikonna, ovat ainoat jotka ovat enää tallessa. Harmittaa, sillä se tonttu olisi kaikessa kitsheydessään aika suloinen kurkkiessaan jonkun pensaan juurelta.

3) Terassista on pyydetty kuvia. Kyllä kyllä, malttakaa. Terassin portaat on vielä rakentamatta, mutta kun koko komeus on valmis, teen siitä oman postauksensa.

4) En haluaisi rekisteröityä, voinko kommentoida?

Olen muuttanut asetuksia nyt niin, että kommentointi on sallittua myös anonyymina, ilman rekisteröitymistä.
Rekisteröityminen ei ole vaikeaa, mutta kyllä, ymmärrän hyvin ettei kaikki viitsi. Itse olin ennen oman blogin perustamista juurikin sellainen anonyymi lukija/kommentoija seuraamissani blogeissa. Jotenkin se vain tuntui niin nihkeältä rekisteröityä - vaikka nyt olen huomannut kuinka näppärää on, kun näen yhdeltä sivulta kaikkien seuraamieni blogien uusimman päivitykset, eikä tarvitse kurkkia joka blogiin erikseen toiveikkaana onkohan siellä päivitetty jo.

Poikkeus vahvistaa säännön

Kyllä joo, vaaleanpunainen on lempivärini ja sitä valkoisen kanssa on tarkoitus hankkia pihaväreiksi. Mutta kuten aina, poikkeus vahvistaa säännön: kärhöt meillä kukkii sinisinä.

Ah, kärhöt. Ne taisivat olla ihan ensimmäisiä monivuotisia kasveja joita hankimme tälle tontille. Pihaa hallitsee verkkoaidattu tenniskenttä eli tuttavallisemmin katiska, joka on kyllä kiva mutta hitsin ruma. Istutimme 12 alppikärhöä sen talon puoleiseen päätyyn ajatuksella, että verkkoaita peittyy aikanaan elävällä, vihreällä seinämällä. Maisemointia nääs. Tai "jos et voi peittää jotain, korosta sitä"?

Opiskelimme kirjoista ja Googlesta kärhöjen sielunelämää ja koitimme luoda niille hyvät kasvuolosuhteet muokkaamalla ja lannoittamalla maata perusteellisesti. Mietimme istutuskulmia ja hankimme taimille varjostusta ensin muoviputken pätkillä ja myöhemmin, kun olivat vähän jo kasvaneet, istuttamalla niiden juurelle perennoja.

Mieheni heittäytyi antaumuksella kärhönnkasvattajaksi, joka jaksoi kastella taimia säännöllisesti ja tutkia päivittäisiä kasvuvauhteja. Kasvuvauhti oli ensimmäisenä kesänä tuskastuttavan hidas, mutta voi sitä riemua kun vihdoin, lopultakin ensimmäinen kärhön verso saavutti verkkoaidan yläreunan! Juhlistimme iloista perhetapahtumaa kutsumalla naapurit juhlallisesti KärhöKerhon Kakkukahville. Tilaisuudessa pidettiin luonnollisesti puhe ja skoolattiin onnistuneelle kasvatukselle.

Tuohon aikaa, olisiko se ollut hmmmm... viisi vuotta sitten, en ollut vielä ehtinyt, jaksanut saati osannut miettiä puutarhatoiveitani, joten väri taisi valikoitua raadollisesti sen mukaan, mitä oli tarjoushinnalla saatavilla juuri silloin.

Kaikki kaksitoista taimea ovat tietenkin kasvaneet jo "huippukorkeuteen" aidan yläreunaan, mutta ihan ei olla vieläkään tavoitteessa koko verkkoaidan peittävästä kasvustosta. Terhakkaimmat yksilöt ovat toki levittäytyneet ja tänä keväänä näyttäisi useimmat tuuheutuneenkin kivasti, mutta lähinnä yläosasta. Aidan alaosa on vielä aika kalju, pelkät rangat kiipeilevät verkkoaitaa pitkin ilman lehtiä saati kukkia.

Parhaiten on kasvanut taloa lähinnä olevassa kulmassa kasvava taimi. Juuri se, jonka lapset melkein katkaisivat ensimmäisenä talvena laskettuaan pulkalla sitä päin. Mieheni on vakuuttunut, että tämä "leikkaushoito" on vaikuttanut kasvin selkeään irtiottoon ja huomattavasti vehreimpään olemukseen muihin verrattuna. En silti ole antanut miehet saati lasten katkoa muita siinä toivossa, että nekin säikähtäisivät kukkimaan yhtä uutterasti.

Ai niin, ne kärhöjen vartta varjostamaan istutetut perennat, muistaakseni Amerikan keijukukat, olen onnistunut vuosien saatossa kitkemään huolellisesti pois. Jokaisen kolmenkymmenenkuuden. Huoh. Eivät ilmeisesti ehtineet kukkaan asti ennen kuin minä nyhdin lehdet ja juuret samalla kun putsasin rikkaruohoja kärhöjen juurelta, joten eivät näyttäneet säilyttämisen arvoisilta. (Oikeasti = en tunnistanut perennaksi.)
Ei ne muuten harmita, nekin kun olivat sinisiä, mutta olihan ne esimmäisiä suurella vaivalla valittuja ja isolla rahalla ostettuja perennoja. Sen jälkeen olen ostanut kukkia lähinnä postimyynnistä (helposti) tai saanut taimia (ilmaiseksi).

Kärhöseinämämme kukkii parhaillaan komeasti, ja minä ihailen kukkien kaunista väriä. Puutarhassa saa olla jotain vähän erilaista, suunnittelematonta, joka ei ihan istu harmoniaan. Ainakin minun puutarhassani, joka on muutenkin aika vinksin vonksin ja vähän heikun keikun.