Erica kaunoinen

 
No niin, vih-doin-kin sain aikaiseksi syyskukat edes etupihan puolelle. Ei muka ole ollut aikaa, rahaa ja energiaa, ja kukkalaatikoissa on saanut rötköttää kesäkukkien surulliset jämät. Viime viikolla sitten keräsin tarmoa ja mainoksia, vertailin hintoja ja vihdoin lauantaina liikahdin ostoksille.

Tyypilliseen tapaani kaikki oli saatava paikalleen heti än yy tee nyt, joten luonnollisesti ryhdyin kukkien vaihtoon vain pari tuntia ennen kolmenkymmenen vieraan saapumista. Siinä ei sitten ehditty hienosäätämään, vaan nypin petunioiden raadot kuivahtaneesta mullasta ja iskin ericat tilalle suit sait sukkelaan.
Kanervien aika on niin lyhyt (ainakin minun hoidossani), etten viitsi "tuhlata" uutta multaa niille. Nyt vaan pitäisi muistaa taas kastella, ja sehän se vaikeus tässä onkin. Kyllähän kanervat kestäisivät kauniina talveen asti, jos saisivat vettä. Yritetään.

Koreihin tuikkasin maahumalan kaveriksi krysanteemin ja syklaamit. Ajatuksena kai oli keväällä että istuttaisin maahumalan jonnekin ihan maahan, kun se on kuulemma monivuotinen perenna, mutta mutta, voi olla että saa jäädä noihin koreihinsa. Ovat kyllä niissäkin viihtyneet, mutta tuskin selviävät pakkasista talven yli noin pienessä mullassa.

Kesäkukat heitin laatikoista kottikärryyn, joka oli helppo juoksuttaa urakan päätteeksi kompostiläjään pihan perälle. Siellä rehotti muuten nokkosia, sain äkäisen nokkosenpuraisun housujen läpi sääreen, auts.

Hiki tuli kiireessä huhkiessa, mutta olen tyytyväinen. Erica kanervien syvä punainen piNkki väri on ihana. Syysauringossa se on toki upea, mutta sateisessa harmaudessa vielä ihanampi, jotenkin lohdullinen väriläiskä synkkyydessä.

Om-mom-mom

Syksy, mikä ihana tekosyy. Ainakin juuresövereihin.

Punajuuri on ehdottomasti suosikkijuurekseni. Tai ehkä heti perunan jälkeen, niin tai porkkanan ja palsternakan. Eikä, en osaa valita, rakastan kaikkia juureksia! Näin syksyisin huomaan aina punajuuren nousevan ykköseksi.

Olen viimeisen parin viikon aikana syönyt 7 kiloa kotimaisia punajuuria (ja kyllä, Facabook ystäväni, punajuuripäivitykseni jälkeen on kilo rapsahtanut lisää pannun kautta lautaselle). Olen rouskuttanut kaiken itse, sillä perhe ei jaa intohimoani. En valita, saanpahan kokata punajuuri sitä ja punajuuri tätä harva se päivä, kukaan ei natise kyllästymistään yksipuoliseen tarjontaan.

Tässä yksi lemppariresepteistäni, lämmin punajuurisalaatti:

punajuuria
porkkanaa

valkosipulia
sipulia
rukolaa tai pinaattia
ruisleipää
pinjan/auringonkukan tms siemeniä
fetaa tai aurajuustoa

paahdettuja auringonkukan- tai sesaminsiemeniä
paahdettua ruisleipää ja margariinia
rucolaa tai pinaattia

Paahda kuoritut & pilkotut punajuuret (sen verran kuin vuokaan mahtuu, en ole koskaan mittaillut vaan heittelen sen mukaan mitä kaapista löytyy, yleensä se kilonpussi on perusyksikkö) ja porkkanat ohuiden valkosipulisiivujen kanssa uunissa kunnes puolikypsiä. Ropsaus suolaa, mustapippurirouhetta ja rosmariisia, meiramia ja basilikaa (tai mitä yrttiä haluat) sekaan. Lisää lohkottua sipulia loppuvaiheessa. Ei kannata antaa kypsyä liian pehmeiksi. Menisikö aikaa uunissa about 20-30 min?

Kastike:
4 rkl öljyä
1 tl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl sokeria/hunajaa
reilusti yrttejä, mä olen nyt hulluna rosmariiniin joten nyt sitä

Sekoita kastike kasviksiin. Kokoa lautaselle kasvikset sekä pestyä ja kuivattua pinaattia tai rucolaa, paahdetuttua ruisleipää kuutioina ja jos jääkaappi on armollinen niin feta-, aura- tai cheddarjuustoa.
Lisää paahdetut siemenet viimeisenä, etteivät pehmene vaan ovat rapsakoita.

Tää on vapaasti muunneltu Kodin Kuvalehden reseptistä omien mieltymysten ja jääkaapin sisällön mukaiseksi.

Jaa että mitenkö tämä postaus liittyi puutarhaan? Tjaa-a, ehkä sillä aasinsillalla että ehkä ensi vuonna koitan kasvattaa myös punajuuria.

Tunnustan

Kuva ei liity tämän päivän postaukseen muuten kuin että punaiset kumpsut pääsivät käyttöön tänään. Pimenevässä illassa en viitsinyt kuvata rumasti rupsahtanutta pihaa.

Tunnustan suoraan, en yhtään tiedä mitä tuli tänään tehtyä. Tai siis joo, tekemiseni tiedän mutta että oliko se hyvä vai paha vai evvk noin niin kuin puutarhanhoidollisesti.

Missään, ei siis missään käsiini saamissa puutarhakirjoissa väännetä tarpeeksi paksusta rautalangasta mitä ne kuuluisat syystyöt siis oikeesti  ja konkreettisesti on. Sen tiedän, että maa pitäisi kääntää ja syyslannoittaa. Mutta pitääkö ennen sitä kaikki mahdollinen, mikä muistuttaa viime kesän kasveista nyhtää pois mullasta?

Riivin kasvulaatikoissa kuihtuneet kasvit pois ja jonkin verran myös juuria. Nostelin multaa lapiolla ja nypin käsin sen mitä jaksoin. Toki saaliiksi jäi myös rikkaruohoja, niistä ainakin voin olla varma että edes yksi hyvä työ tuli tänään tehtyä.
Herneiden, papujen ja keräkaalin raadoista poistin sen mitä helpolla irti lähti. Vai olisko pitänyt jättää jotain? Ei kai, kun eivät ole monivuotisia.

Mansikat siis jätin vielä ihan rauhaan. Mutta joo, niistä seuraava kysymys: mitä ihmettä teen mansikoille talvella? Annan tyynesti niiden vain olla ähöttää siinä laatikossaan? Ja sitten ne taas alkaa kukkimaan ja tuottamaan marjoja ensi vuonna?

Lehtikaali ja maa-artisokka odottavat sadonkorjuutaan. Maa-artisokkakeiton ajatteleminenkin saa ja veden herahtamaan kielelle, mutta lehtikaali on mulle ennestään tuntematon. Googlesta on löytynyt mukavia käyttötapoja ja reseptejä joita voi kokeilla. Keräkaalit söi joku toukka, mitäs en suojannut kankaalla niin kuin kirjoissa käskettiin. No ensi vuonna sitten.

Tulipas paljon kysymyksiä. Enimmäkseenhän ne on itselle tarkoitettuja "kysy ja googlaa"-listauksia. Saa toki heittää vastauksiakin laatikkoon jos siltä tuntuu.

Satokausiherkuttelua

Kesäkurpitsapenkki oli kohtalaisen antelias tänä kesänä. Ei meillä toki hukuttu jättimäisiin zukkiineihin, niin kuin joku pelotteli kuultuaan että istutin kokonaista viisi taimea. Olisiko lannoituksen vähyys, mullan heikkous tai kuun asennot vaikuttaneet siihen, että sato oli kuitenkin ihan käsiteltävissä. Jaon kesäkurpitsoita satunnaisesti vieraille kotiinviemiseksi ja kokkailin muutamia itse grillissä.

Suurin osa kesäkurpitsoista on kuitenkin jalostettu meillä suklaakakuiksi. Kyllä vain! Ihanan mehevää ja kohtalaisen kevyttä. Yhdestäkään en ole muistanut tai ehtinyt ottaa kuvaa kokonaisena, mutta tästä ehdin napata kuvan vähän ennen kuin loputkin katosi herkkusuihin.

Olen käyttänyt eri reseptejä, tässä yksi superhelppo:

3 dl raastettua kesäkurpitsaa (150g)
3 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaota
1,5 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl ruokasoodaa
1,5 dl sulaa rasvaa tai öljyä
1 dl piimää

Ainekset vain sekaisin kulhossa, voideltuun vuokaan (tai jos tekee pakkaseen tai lahjoiksi niin kertakäyttövuokaan kuten kuvassa) ja 200 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi. Joskus olen paistanut kauemminkin, jos taikinassa on reilummin kesäkurpitsaraastetta. En siis mittaile aineta hirmutarkasti...

Nykyään muksut saavat melkolailla hoitaa käytännön leivontapuuhat, minä valvon hommia piällysmiehenä ja kerron mitä seuraavaksi lisätään kulhoon.

Nami nami, mukavaa viikonloppua!

Tulppaanipenkki, vihdoinkin

Toteutin viime viikolla hirmuisen uhkaukseni: kaivoin terassin edessä kasvaneet _väärän väriset_ tulppaanisipulit maasta ja istutin tilalle uusia, piNkkejä!

Koko kukintakauden harmitti ja ärsyttii niin paljon katsella kukkia jotka eivät olleet ihan sitä mitä piti, että tämä patalaiska puutarhuri ryhtyi noinkin hölmöön urakkaan. Oli nimittäin aikamoinen. Varsinkin, kun "kukkapenkki" ei ollut mikään kunnon penkki rajatulla alueella. Onneksi kasvit ja kesäiset kitkemiset olivat pehmentäneet ja möyhentäneet maata. Oli kohtalaisen helppoa käännellä maata ja nyppiä rikkaruohot pois. Hankalampaa oli löytää kaikki (?) sipulit epämääräiseltä alueelta pionin ympäriltä. Pesuvadillinen löytyi, tiedä sitten paljonko jäi maahan. En sentään siiviöinyt multaa, kunhan vain haroin lapiolla, istutuslapiolla ja käsin. Melkein kaikki olivat tuottaneet jo sivusipuleitakin. Ensi vuonna saadaan niistä entistäkin runsaampi kukkaloisto. Kivaa!

Istutin uudet sipulit ja rajasin penkin vanhoilla tiiliskivillä - vihdoinkin. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin.

Vasemmalla on yhden tiilen kolo, koska juuri siinä välissä on pikkusydän. Katsotaan, siirretäänkö häntäkin, vain elämmekö epätäydellisen ympyrän kanssa. Jotenkin veikkaan jälkimmäistä...

Niin, ja ne vanhat. Niiden loppusijoituskohde on vielä päättämättä. Luultavasti osa omenapuun ympärille, osalle pitää keksia jokin muu paikka.

Hiljainen piha

Hiljaista on ollut, pihalla ja blogissa. Oli teknisiä ongelmia, tuli taukoa ja kynnys päivittämiseen sen kun kasvoi. Oli kiire, väsy, remonttia ja flunssaa. Blaadi-blaadi-blaa. No mutta nyt täällä taas! Ja ihana, kaunis, värikäs syksy!

En tosiaankaa ole paljoa nokkaani puutarhaan viime viikkoina näyttänyt, vaikka syksy olisi kuulemma puutarhurin kiireistä aikaa. Ai jaa. Ei voi mitään. Katsotaan jos ehdin vaikka ensi viikolla.

Terassi on laitettu kutakuinkin talviteloille. Tai no grilli ja jääkaappi pitäisi vielä kantaa sisälle, samoin pöytä. Kukkakoritkin pitäisi tyhjentää kuivuneista kesäkukista. Hmmm, nyt kun mietin niin hommaahan on vielä vaikka kuinka, ei siis riittänytkään että kannoin lehdet, lyhdyt ja tekstiilit sisälle. En ole viitsinyt hoputtaa miestäni näihin hommiin, koska hän paahtaa sisäremontin kimpussa, mutta ihan yksin en kuitenkaan taida noita siirrellä.

Nooh, lokakuuhan tässä vasta on, tuskimpa lumet ihan vielä sataa...

Lapset ja lemmikit leikkivät tänään pihan lehtikasoissa. Melkein teki itsekin mieli heittäytyä sekaan, mutta flunssainen olo sai kietomaan villatakkia tiukemmalle ja kiiruhtamaan sisälle.

Syksy on minulle aina uusien alkujen ja energian aikaa, siksi kai nytkin on ollut aika monta rautaa tulessa. Toivottavasti ehtisin jakaa energiaani vielä puutarhallekin ennen kun se hautatuu talviuneen lumen alle. Otan puutarhan syysteloille laittamisen to-do-listalle (yhdelle niistä) heti kun tämä flunssa tästä vähän hellittää. Jospa tulisi päivitettyäkin useammin kun siellä ulkona saisi jotain konkreettista aikaan.

Papurakkautta

Pensaspavut on ehkä tämän kasvukauden suosikkejani. Niiden kanssa sai vähän jännittää että mitä sieltä sitten lopulta kasvaa, kun menin unohtamaan (ja vähän myös sekottamaan) minkä lajikkeen siemeniä pistelin mihinkin törppöön kasvamaan. No jotan matalaa, pensasmaisesti kasvavaa pitkää papua sieltä sitten tuli. Niiden sato on ollut varsin hyvä. Ja herkullistakin!

Yleensä höyrytän päistä siistityt, huuhdellut pavut nopeasti ja sitten paistan kevyesti voissa. Maustan vaihtelevasti valkosipulilla ja sipulilla tai paahdetuilla seesaminsiemenillä. Tai sitten teen ison salaatin, jossa menevät ihan vain höyrytettyinä.
Meille ei jää yhtään pakkaseen - en kyllä ole varma olisiko näitä voinutkaan pakastaa - kaikki syödään sitä mukaan kun puutarhasta sisään kannetaan.

Aurinkoa syksyiseen sumuun

Nuorempi muksuista täytti tänään vuosia, joten meillä on maljakossa auringonkukkia. Ai miten niinkö?

Lapsen synnyttyä kotiuduimme seuraavana päivänä sairaalasta ja kotona meitä odotti iso kimppu auringonkukkia. Kotimiehet olivat käyneet esikoisen kanssa niitä poimimassa. Oli ihana tulla kotiin, jossa odotti innokas isoveli, ystäviä ja kauniisti katettu pöytä kukkakimppuineen. Silloin oli intiaanikesän kuuma päivä. Hikoilimme, nauroimme, ihailimme vauvaa ja loistimme onnesta kilpaa auringonkukkien kanssa. Siitä on jäänyt sydämeen niin vahva ja onnellinen muisto, ettei se kai koskaan haalistu. Tämän takia yhdistän aina mielessäni auringonkukat kuopuksemme syntymäpäivään, lämpöön ja onnelliseen yhdessä oloon.

Pyrin aina saaman auringonkukkia maljakkoon tähän aikaan vuodesta. Yleensä niitä löytyy yleisiltä "saa poimia"-pelloilta, joskus niitä on saatu naapureilta, joskus ostettu kukkakaupasta. Tänään vaeltelin työmatkan varrelle sattuneessa auringonkukkapellossa. En ollut ainoa, joka siellä miehen korkeiden kukkien seassa kuljeskeli  poimimassa, mutta taisin olla ainoa joka ei ollut varustautunut saksin tai veitsin. Hetken kesti nitkutella varsia poikki, mutta onnistuihan se noinkin.

Tänään oli kalsea, syksyinen päivä. Nämä kukat valaisivat sen, aivan kuten suloinen päivänsakari monen arkisemmankin päivän aurinkoisella olemuksellaan.

Onnea Oiva!

Siis häh?

Miten voi mansikkasato valmistua vasta elo-syyskuun vaihteessa? Niinpä vain näyttäisi meidän pihalla tapahtuvan. Mansikka kukkii ja joka päivä saa kerätä suun makeaksi, tai ainakin linnut nokkansa makeaksi.

 No, en valita. Jos kerran luonto ja kasvulaatikkoni niin päättävät, niin mikäpä sen mukavampaa.

Toisenkin jännän jutun huomasin: muissa kasvulaatikoissa ei juurikaan ole rikkaruohoja koko kesän aikana ollut, muutamia heiniä siellä täällä, mutta mansikkapenkki puskee rikkaruohoa jokaisesta muovilla suojatun kumpaseen reunasta ja muovin viilloista joista kohtaa manskikantaimet kuolivat. Eli siinä on minimaalisesti multaa näkyvillä missään, mutta rikkaruohot käyttävät hanakasti hyväkseen jokaisen millimetrin.

Perennapenkin ruoppausta

Etsi ensimmäisestä kuvasta perennapenkki.

Juu, oli vähän päässyt 1) nurmikko kasvamaan 2) rikkaruohot rehottamaan 3) perennat riehaantumaan.

Nurmikko jäi edelleen leikkaamatta, mutta rikkaruohoja kitkin. Niin ja sienestin! Siellä kukkien seassa oli ainakin kolmea eri laatua sieniä, joita en kyllä jäänyt tunnistelemaan vaan viskoin kompostikasaan kyselemättä.
Myskimalva oli levinnyt niin, että painoi ja peitti edessään kasvavia kurjenpolvia ja lehtoakileijoja. Leikkelin ylipitkät malvat ja heti tuli tilaa muillekin.

En oikeastaan tiedä, mitä muuta tuolle pitäisi tehdä? Leikata kaikki maan päälliset osat alas ennen talvea? En kyllä tehnyt sitä viime syksynäkään, vaan keväällä riivin kuivuneet törröttäjät uuden kasvuston tieltä. Voipa olla, että samalla metodilla mennään tänäkin vuonna.

Tämä on siis se valmis perennapenkki, jonka tilasin Viherpeukalolta muutama vuosi sitten. Löysin vanhan luettelon mitä penkissä kasvaa:

1. loistosalvia (3 kpl), 2. karmiininpunainen verikurjenpolvi (3 kpl), 3. jalokurjenpolvi ´Orion´ (5 kpl), 4. vaaleanpunainen myskimalva (3 kpl), 5. lehtoakileija ´Black Barlow´ (5 kpl), 6. kaunopunahattu (3 kpl) 7. punatähkä (30 kpl).

Late Show

Kuva Googlen aarrearkusta

No niin, nythän se tuli! Nimittäin kasviravinne, jonka tilasin toukokuussa. Varsinainen Late Show. Muut tilauksen tuotteet saapuivat 2. kesäkuuta, tämä 17. elokuuta. Kiitos kiitos, mutta oikeesti hei, en taida tarvita tätä enää tällä kasvukaudella. Hankin jo toisen ravinteen keväällä kun tämä jäi jälkitoimitukseen. Nyt taitaa olla ajankohtaisempaa sen syyslannoitteen hankinta.

Punaisia poskia, naminami

Amppelitomaatti, ylpeyteni. Se on lunastanut kaikki lupaukset, odotukset ja jopa puutarhamyymälän lehden mainospuheet. Hyvin kasvoi ja menestyi tuossa paahteisessa ovenpielessä, oli helppo ja huoleton kun ei tarvinnut huolehtia edes oksavarkaiden pois nyppimisestä ja nyt on kovinkin satoisa.
Napsin siitä päivittäin kourallisen makeita pikkutomskuja ja paras satokausi näyttäisi olevan vasta edessäpäin.

Ostin kesäalennusmyynnistä jälleen uuden puutarhakirjan, jota selaillessa pompahti silmään lause että tomaatin kastelu tulisi lopettaa tai ainakin vähentää radikaalisti heinä-elokuussa, jotta se tajuaisi alkaa kypsyttää hedelmiään. Hymyilytti onnekas sattuma, että opin tämänkin nimen omaan heinäkuun viimeisenä päivänä, ei olisi voinut ajoitus osua paremmin nappiin. Nyt kastelen tätä kultaani varovasti, vain silloin kun se näyttää ihan janoon nyykähtäneeltä. Vai olenkohan jo liiankin vesipihi, kun tomaattien seassa löytyy jo ruskeiksi käpristyneitä kuivia lehtiä? Tasapainoa haetaan...
 

Lohtuaamiainen

Kun herää aurinkoisena sunnuntaiaamuna ja muistaa, että tänäänhän pitää mennä töihin, mikään ei nosta paremmin mielialaa kuin tassuttelu kasvimaalle aamupalalle. Toimii! Napsin höyryävä teemuki toisessa kädessä herneitä, söin molemmat kypsät mansikat ja lopuksi ahmaisin kourallisen vadelmia. Jälkiruuaksi istuskelin hetken lämpimillä portailla silmät kiinni auringosta ja hiljaisuudesta nauttien. Sitten hyppäsin vaatteisiin ja lähdin aika paljon paremmalla mielellä sorvin ääreen.

Mutta kuka syö keräkaaliani?

Vielä vähän aikaa sitten epäilin sekoittaneen siemeniä, kun keräkaalina kylvämäni taimet eivät näyttäneet yhtään keriltä. Mutta TA-DAA: nytpä näyttävät!

Hienoja keriä ovatkin. Ihan liikuttuneena olen seurannut kuinka upeasti luonto on tuonkin osannut ohjelmoida, että lehdet kiertyvät tuolla lailla kauniiksi, napakaksi keräksi.

Mutta apua! Joku nakertelee kaaliani! Mikä avuksi? Tiedossa kiivasta puutarhakirjojen selaamista ja googlettamista.

Järjellistä sanottavaa?

Eilisten unisten onnenkiljahdusten jälkeen jotain (ehkä) järjellistäkin sanottavaa sadosta.

Härkäpapujen palkojen olen toki nähnyt kehittyneen jo aikaisemminkin, nehän ovat isoja, noin kymmenen senttisiä, sormen tai kahden paksuisia mötköpötköjä jotka törröttävät itseään ohuemmasta taimesta. En vain ole ollut ihan varma, milloin niitä kuuluisi poimia. Onneksi satuin ostamaan taas uuden puutarhakirjan, jota lueskelin ja siellähän neuvottiin selkosuomeksi milloin ja miten eri lajien satoa voi ja saa alkaa korjaamaan. Kirjassa jopa neuvottiin, miten härkäpavun siemeniä voi valmistaa - jäipähän sekin pohdiskelu sitten siihen. Olisin nimittäin siirtynyt sujuvasti pohtimaan seuraavaksi sitä. Jee, tarpeeksi rautalankaa Rullakatariinallekin!

Poimin valmiit palot ja vielä jäi ainakin yhtä paljon kasvavia palkoja kehittymään.

Pensaspavut ovat kokoonsa nähden kovin tuottoisia. Noin viidentoista sentin korkuiset pikkupuskat näyttävät tuottavan enemmän palkoja kuin lehtiä. Ihanaa!

Onkohan nämä nyt sitten tarkemmalta nimeltään taitepapuja? Tuollaisia pitkiä, ohuita, höyrytettynä herkullisen rapsakoita vihreitä papuja ne kuitenkin ovat. Suurta herkkuani. Tunnustan, olen pitkin kesää ostanut törkykalliita Etelä-Afrikasta asti rahdattuja papuja salaattiini. Onneksi nyt saan herkutella oman pihan tuotoksilla.

Tässä on papupenkin kuopus, pienin taimi. Se on tuskin kahtatoista senttiä korkea ja silti puskee lähes itsensä pituisia papuja. Liikkis!

Hernepenkkini tukikepeistä olen huokaillut täällä moneen kertaan - eikä sinne ole silti materialisoitunut kesän aikana uusia, pidempiä tukikeppejä.
No eipä hätää, ihan hyvin herneet näyttävät pärjänneet lyhyemmilläkin. Nyt keppien ympärillä kasvaa herneviidakko, joka tuottaa upean runsasta satoa.

Muistelen hämärästi, että herneitä oli eri lajikkeita. Ainakin istutettavat siemenet olivat eri värisiä. Nyt olisikin mukava tietää, mitä ne olivat, sillä eri lajikkeethan käytetään erilailla.

No toisaalta, kyllähän me huomaamme poimiessa mitkä palot ovat litteitä ja siis kokonaan, palkoineen syötäviä sokeri,- taitto- tai salaattiherneitä, ja mitkä taas pulleita silpoydinherneitä joista syödään vain herneet sisältä.
Kaikki ovat maistuneet meille oikein hyvin!

Ja tässä lisää herneitä. Kasvulaatikoista loppui tila, joten ripottelin hädissäni liotetut siemenet tenniskentän reunaan, johon oli kaatunut multapussi.
Puutarhamultaa on tuossa ehkä parin sentin kerros, alla rikkaruohoinen hiekkamaa. Hyvin näyttää juurtuneen myös tuohon. Eikä tukikepeistä puhettakaan. Takimmaiset taimet saavat tukea tenniskentän verkosta, mutta toisistaan. Näillä on asenne kohdallaa!




Kesäkurpitsa tuottaa hyvin! Oli todellakin järkevää jättää vain neljä taimea omaan puutarhaan, kahdellakin olisi varmasti pärjännyt. Ensimmäiset pötkylät olivat ehtineet livahtaa jo 20-30 senttisiksi, jatkossa yritän ehtiä poimimaan ne pienempinä. Ollin antama pyöreästä kesäkurpitsasta valmistui myös ensimmäinen pallero. Jätin sen ja yhden omista kurpitsoista itselle, muut lahjoitin eteenpäin. Miehen bändikaverit taisivat yllättyä, mutta hämmästyksestään toettuaan vaikuttivat varsin ilahtuneilta, kun kiikutin heille kotiinviemisiksi pienen vauvan kokoisia kesäkurpitsoita. Kaupunkilaiskulinaristi totesi heti että vau, tämä taitaa olla luomua. Juu, näin on, ja ihan itse siemenestä kasvatettua, oli pakko kehaista.

Aivan MAHTAVA tunne jakaa oman maan satoa ystäville! Nyt tunnen todellakin olevani kunnon maalainen ja oikea puutarhuri. Tätä lisää!

Vihreän sävyjä

Pikainen ilonkiljahdus puuhapihalta:

Pariin päivään en käynyt kasvimaalla, ja sunnuntaina siellä odotti iso yllätys. Ihan yht'äkkiä oli kehittynyt satoa vaikka kuinka paljon poimittavaksi. Vihreää, vihreää, vihreää ja vihreää!
 

Ai että satoako?

 
Kaupallinen mansikkakausi on iloisesti ohi mutta meillä vielä odotellaan satoa. Yksi (1) kypsä marja on jo bongattu mutta senkin ehti syödä linnut. Kraaaah! Pitääkö tässä todellakin muka alkaa vielä virittelemään lintuverkkoja että saataisiin edes muutamalla oman maan mansikalla herkutella, kysyn vaan.

Vadelma- ja viinimarhapehkoista lapset ovat napsineet kypsät marjat sitä mukaan kun niitä ilmaantuu.
Karviainen rötköttää edelleen melkein maata myöten, ei sitten tullut tuettua sitä mitenkään. Silti se näyttäisi tuottavan isoimman marjasadon koko marjavalikoimastamme! Eihän sen toki kummoinen tarvitse olla isoin ollakseen - mansikan taimia kun on hengissä se (muistaakseni) seitsemän, vadelmaa ja karviaista on yhdet pensaat ja punaisia viinimarjoja kaksi pientä pensasta.

Mutta mutta, ehkä pensaatkin voisi suojata, ettei linnut vie kaikkea.
Onkohan marjapuskien suojaamiseen pakko käyttää sitä linnuille turmiollista verkkoa? Mitä jos virittelisi jotain harsoa ja muumioisi puskat sillä? Ostinhan minä sitä hallaharsoa mutten tullut sitten koskaan keväällä käyttäneeksi hallaa vastaan, hih. Hmmm, onnistuisikohan?

Pienet tassut puutarhassa

Meillä on perheessä kaksi kissaa, jotka ovat tähän asti viettäneet laiskanpulskeaa sisäkissän elämää. Eilen nämä rakkaat pääsivät vihdoinkin ulos seikkailemaan. Nyt oli kaikki valmista tähän suureen muutokseen: oli rokotukset ja leikkaamiset kunnossa, oli harjoiteltu ulkoilua valjaissa ja säikytelty autolla jotta osaisivat pelätä ja kiertää ne tulevaisuusessa kaukaa. Ja sitten se kaikista vaikein, se isoin kynnys minkä takia meidän mussukat eivät ole aikaisemmin päässeet pihalle, eli meidän ihmisten huoli että kisuille sattuisi jotain. Mieheni olisi halunnut pitää kissat sisällä turvassa ja lapset ovat itkeneet jo muutamatkin itkut murehtiessaan mitä kaikkea kamalaa kissoille voi sattua. Siispä minulle, joka olen aivan yhtä huolissani, jää epäkiitollinen rooli olla se joka tokaisee kerta kerran jälkeen reippaasti mutta hieman viileästi että kyllä kaikki hyvin mene.

Voi, sitä nyt toivotaan! Sinne ne kisulit lähtivät, suureen maailmaan. Oman pihan rajat eivät taida riittää, reviiriä on levitettävä ja suunnattava viiksikarvat kohti kissamaisia seikkailuja. On tutustuttava kaikkiin naapuruston kissoihin ja löydettävä mielenkiinoisimmat polut aluskasvillisuuden seasta.
Muun perheen on nyt vain seurattava vieressä sydän hieman syrjällään tätä tutustumista ja opittava elämään tämän pienen, kalvavan huolen kanssa. Ja oppiihan sitä, sen olen huomannut pienten koululaisten äitinä, kun olen sopeutunut siihenkin että lapset kulkevat itsenäisesti koulumatkat mutkaisen kylätien onnettoman kapealla pientareella.

Toisaalta, huolta tasapainottaa hauskuus seurata kissojen riemua uusien asioiden edessä. Kisut ovat parin päivän aikana jo ottaneet pihaa haltuun kiitettävästi. On kiivetty puihin, on jääty klassisesti naukumaan hädissään "en osaa tulla täätä alas apua!" kunnes suurten maanittelujen jälkeen tultu alas oksalta oksalle hyvin epäsulavasti mahalleen mätkähdellen. Terassi on todettu mukavan lämpimäksi torkkupaikaksi ja kesäkurpitsojen kasvulaatikko mainioksi näköalapaikaksi asettua seuraamaan lasten trampoliinitouhuja. Perhosia ja muurahaisia jahdataan villisti ja heinänkorsia natustellaan silmät nautinnollisesti viiruina. Urheat tulokkaat ovat jopa ottaneet kontaktia naapurin koiranpentuun ja jo ainakin kahteen lähitalon kissaan.

Olen pariinkin otteeseen pysähtynyt kesken touhujeni katselemaan pihalla juoksevaa/hyppivää/kävelevää/patsastelevaa kissaa ja huomannut ajattelevani, että nyt pihani on täydellinen. Siellä on ollut kissan kokoinen aukko, mutta nyt palaset ovat loksahtaneet vaimeasti naksahtaen paikoilleen. Pihapiirissä tassutteleva kissa on ihana näky!

PS: Koirista kertovia kylttejä on paljon erilaisia: pelottamaan, varoittamaan tai huvittamaan tarkoitettuja. Mutta mistä saisi kyltin, jossa kerrottaisiin tämän pihan olevan kissan valtakunta?

Savottaa kerrakseen

Aloitimme puusavotan.

Joku muu on toki kaatanut ja pilkkonut nämä puut, ja sitten vielä rojauttanut ne tuohon portin ulkopuolelle. Nyt vaan kärräillään näitä sisään saunalle.
Kuvakulma on sivusta ja kasa näyttää sievältä ja kapoiselta, mutta todellisuudessa se on naisen korkuinen ja aika naisellisen leveäkin. Puita on puolikas kuorma-auton lavallinen. En taida paljoa valehdella, jos muistelen miehen maininneet että noin seitsemän mottia.
Mies juoksutti puita saunalle kottikärryillä ja minä ladoin pinoa tänään tunnin verran, ja kasasta on vielä ainakin 3/4 ulkona. Siis tuolla sateen ja ukkosen armoilla. Onneksi sentään pressun alla.

Mutta on siinä sitten puuhaa vielä pariksi päiväksi lisää.

Onnea on...

 ...omalta pihalta poimittu luonnonkukkakimppu.
Esimerkiksi saunakukkaa, punaista apilaa, siankärsämöä ja ohdaketta.

... pitkän pöydän ympärille kokoontuneet ystävät.
Naurua ja kaatuneita mehulaseja. Muksut keksivät yhteistä tekemistä tunnista toiseen, miehet ottavat mittaa toisistaan tenniskentällä, rouvat siemailevat kuohuviiniä saman viltin alla varpaitaan lämmitellen.

...tuliaisia kasvimaalta. Salaattia, herneitä, ruusuja. 

... kesäillat, jolloin ei tahdota mennä sisälle ollenkaan. Likaisia varpaita, hikisiä lapsia, vilttejä ja kynttilöitä terassilla.

...kesäloma. Ei haittaa, vaikka suunnitelmat muuttuvat ja aikataulut venähtävät. Grillijuhlat saattavat jatkua yökyläilyksi ja seuraavan aamun raukeaksi brunssiksi.

Sit mie haluun...

...kasvihuoneen.

Ajatus kasvihuoneesta ei jätä minua rauhaan. Vierailin kaverin kasvihuoneessa muutama viikko sitten, ja olen sen jälkeen unelmoinut omasta lasitalosta unissani ja hereillä ollessani.
Muistelen kostean lämmintä sisäilmaa, jossa kasvit kasvavat melkein silmissä. Mittailen pihaamme arvioivin silmin, suunnittelen minne sen saisi tänne mahtumaan. Haaveilen ja huokailen - taisin saada vakavan puoleisen kasvihuonekuumeen, o-ou. Minäkin haluan! Haluan kasvihuoneen! Nyt heti!

Mieheni on joskus aikaisemmin ehdottanut meille kasvihuoneen rakentamista, mutta olen tyrmännyt sen aivan turhana. Mitä me muka sellaisella tekisimme, eihän me osata mitään kasvattaa ja kauhea vaivakin siitä varmaan olisi, niin ja onhan se kauhean ruma hökötys pihan perukoilla. Siis häh? Oikeasti, juuri noin olen ajatellut ja möläyttänyt vain muutama vuosi sitten.
Nyt pyörrän kaikki puheeni ja olen vakuuttunut, että me nimenomaan tarvitsemme kasvihuoneen, se helpottaisi niin paljon puutarhahommia: antaisi lisää kasvukautta sekä kevääseen että syksyyn ja buustaisi sadon määrän uusille kierroksille.

Ja kuinka kauniita kasvihuoneet ovatkaan! Sehän on pihan kaunistus, jos ei nyt keskipiste niin kuitenkin näyttävä kuningatar. Onhan tuulessa lepattava, liian löysästi sumeasta rakennusmuovista kyhätty "kasvihuone" aika originellin näköinen ja vähän hökötyskin, mutta nyt ottaisin jopa sellaisen ilomielin.

Mutta. Se, mitä oikeasti havittelen pihallemme, on jotain tällaista:

Kuvat googlattu sanoilla kasvihuone ja växthus.

Blogissa Kaunis pieni elämä on myös rakennettu kaunis kasvihuone vanhoista ikkunoista. Siitä en kopsinut kuvia tänne, mutta kehoitan kurkkaamaan (blogin oikeassa reunassa aihehaku, josta saa valita suoraan seitsemän postausta joissa kasvihuone vilahtaa) jos aihe kiinnostaa. Tuolla kasvihuone on ehkä enemmän seurustelupaikka kuin kasvien valtakuntaa, vaikka sielläkin kasvatetaan ruukuissa mm tomaatteja.

Itse haluaisin kasvihuoneeseen kiinteät kasvulaatikot, tilaa ruukkukasveille ja istutuspöydälle. Tietenkin tilaa olisi hyvä jäädä myös oleskelulle, mutta isommin sitä ei sinne tarvita koska meillä on suuri katettu terassi.

Tästä siis haaveillaan. Mieskin on ihan myöntyväinen, vaikka toppuutteleekin ettei tämä ole ihan hetkessä valmis. Ei tietenkään, mutta ehkä jo ensi kesänä? Tämän kesän sisäremppaprojekti on juuri pahimmoilleen kesken, mutta kunhan saamme sen valmiiksi, tässä on koko tuleva talvi aikaa haaveilla, suunnitella ja piirrellä ruutupaperille. Puhumattakaan materiaalein kasaamisesta, jos ja kun nyt todellakin ryhdymme kierrätysmatskuista tätä tekemään. Toisaalta, valmiin kasvihuoneen osto rautakaupasta olisi helppoa - ja nopeaa. Ja tämä rouvahan on tunnetusti aikamoinen mullekeikkihetinythätähousu, joten nopeus on aina valttia.

Haaveilu on ihanaa. Onko muita, joilla saman suuntaisia haaveita. Ideoita ja kokemuksia kasvihuoneen rakentamisesta saa myös jakaa.

It takes one to know one

Vähän aikaa sitten kävin hakemassa lapsen kaverinsa luota ja niinhän siinä kävi, juuri kuten muksut aina irvailevat, että pojat saivat melkein tunnin lisäaikaa leikkeihinsä kun juutuin juttelemaan puutarhasta talon emännän kanssa.

Kiertelimme istutukselta toisen luo, kertasimme nimiä ja hoitotoimenpiteitä ja hän kertoili kasvien historiaa; mistä mikin oli saatu tai siirretty tai levinnyt. Sellaista puutarhapuhetta, you know. Vain toinen puutarhahullu voi ymmärtää, kuinka ihanaa on kun toinen samanlainen kulkee vieressä huokaillen ja huudahdellen, hitaasti risteillen ympäri puutarhaa.

Ei kaikkien kanssa voi hautautua pitkiin ja polveileviin keskusteluihin kasveista, mullasta tai puutarhatyökaluista. Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikkia kiinnosta kesäkurpitsojen kasvukausien tai malvikin sävyerojen vertailu. Siksipä onkin mukava löytää hengenheimolaisia, joista ei ole ollenkaan kummallista jutella kompostin tilasta tai pitkästyttävää vertailla pistolapioiden ergonomiaa.
 
Piha oli iso ja hartaudella laitettu, ja sen kyllä huomasi. Hoidettuja istutuksia, isoja puita ja upea puro, jonka rannalla voi rentoutua solinaa kuunnellen. Mitä luksusta!
Keittöpuutarhassa yrtit, salaatit ja kasvikset pursuilivat kauniisti maalatuista kasvulaatikoista. Laatikoita ympäröiviä pieniä pyöreitä rantakiviä teki mieli jäädä hipelöimään tai ainakin potkaista kengät jalasta ja tassutella niiden rahistessa varpaiden alla.
Kruununjalokivenä kohosi kasvihuone. Siellä kasvien monipuolisuus ja elinvoima ryöpsähtivät jo ovella vastaan. Ooooh, upeaa! Sen tarjoama kasvuvoima taitaa olla melkein maagista, sillä taisin saada ilmateitse, ihan vain sen kosteanlämmintä ilmaa hengitettyäni, pienoisen siemenen, joka itää jo mielessäni...


Outi, kerrassaan ihana puutarha sulla!

Puutarhurin paras ystävä on MacGyver

Mieheni nikkaroi kuistille pöydän.

Ihanan, tukevan ja varmasti tarpeeksi pitkän pöydän, jonka ääressä mahtuu isompikin kaverijoukko ruokailemaan. Väljästi aseteltuna ympärillä on nyt kahdeksan tuolia, mutta kaksitoista mahtuu kyllä, jos vain tuoleja riittää.
Pöytä on juuri niin ihana kuin etukäteen haaveilin. En malta ainakaan aluksi peittää sitä pöytäliinalla, haluan sivellä ohimennessäni pöytälevyn maalattua pintaa ja ihastella sen jykevyyttä. On kyllä loistavaa kun puolisona on tuollainen MacGyver, joka osaa korjata ja rakentaa melkein mitä vain!

Taisin hötkyillä turhan aikaisin

Onko tämä siis se sama pelargoniapuska, jolle väläyttelin jo "Vaihtoon!"-korttia hieman tuskastuneena jokusen viikko sitten sillä perusteella, ettei se kukkinut. No on. Onneksi en hötkyillyt liikaa vaan annoin tosiaan sille lupaamaani aikaa. Kyllä nyt kelpaa katsella tätä niin ulkoa kuin sisältä keittiön ikkunastakin.

(Ainoa juttu mitä mietin, on että ihanko totta olen ostanut tällaisia mummon alushousun värisiä kukkia joskus? Epäilen, että ovat menneet vaihtamaan väriä tai sitten joku on käynyt vaihtamassa nämä ärhentelyni luettuaan...)

Ihana jälleennäkeminen

Olimme miehen kanssa pienellä lomasella. Se oli ihanaa, mutta kotiintulo oli myös. Lapset kiehnäsivät kehräämässä sylissä ensimmäisen illan, seuraavana päivänä oli mukava herätä omasta vuoteesta ja aloittaa aamu tiluksien tarkistuskierroksella. Vettähän oli satanut kiitettävästi, joten kotimiesten ei ollut tarvinnut hoitaa kuin terassin kesäkukkien kastelu.

Kasvulaatikoissa oli huomattavissa valtavia harppauksia (ihan niin kuin lapsetkin vaikuttivat kasvaneen hurmuisesti parissa päivässä!):

Härkäpavussa kukat muuttumassa pieniksi paloiksi

Ainakin 5 mansikan raakiletta bongattu. Voi olla, että joudumme kuitenkin turvautumaan tänäkin kesänä vielä ostomansikoihin pakastettavaksi.

Herneen versot ovat kauniita!

Tukikepit ovat jotain rimojen jämiä ja taitavat jäädä kohta lyhyiksi. Enää niitä on myöhäistä vaihtaa, joten joudumme elämään näiden kanssa, toivottavasti herneet eivät närkästy liikaa.

Keräkaali ei näytä ollenkaan kerältä?!?

Olisko kuitenkin mennyt sekaisin eri kaalilajit kylvössä?

Yllärisekoituspussimme, eli papuset, vaikuttavat olevan matalaa pensaspapua. Tai sitten ne ovat kitukasvuisia salkopapuja. Toivottavasti ei kuitenkaan.

 Lehtikaalina istutettu kaali. Neljästä yksi jätti kasvamatta, kolme muuta puskevat kyllä lehtiä.

Maa-artisokat ovat selvinneet muutosta  (tai "selvinneet") ja vaikuttavat elinvoimaisilta.

Herahtaa jo vesi kielelle ajatellessani ihanan kermaista maa-artisokkakeittoa, jota näistä saa syksyllä.

Kesäkurpitsat kukkivat.

Viime viikolla näkyvillä oli vain yksi kukka ja ehdin jo murehtia ettei satoa ehkä ehditä saamaan, mutta nyt vaikuttaa siltä että sitä tullaan saamaan runsain mitoin.

Puutarha ilman juhlia on kuin kala ilman polkupyörää

Puutarhahommien osalta on ollut hiljaiseloa, kaikki kasvaa omalla painollaan. Nurmikkoakaan en saanut leikata, odotamme kuulemma että apila on siementänyt jotta saadaan vahvempi luomunurmi. Mutta onneksi muuta puuhaa on kyllä riittänyt!

Vietimme 7.7. kello 17 ladyjen iltapäiväteekutsuja hassujen hattujen, kolmioleipien, skonssien ja eleganttien juomien merkeissä. Puutarha ja terassimme täyttyi toinen toistaan hulppeimmista hatuista, ihanista ladyista ja naurun käkätyksestä.

Nämä juhlat on syntyneet juuri siitä tämänkin blogin perusajatuksena ollesta haaveesta syreenimajan kahvihetkestä; Että saisin tarjoilla iltapäiväteetä/kahvia/mehua kauniisti katetussa pöydässä, mieluiten eriparisista ruusukupeista. Lämmin kesäpäivä, ympärillä ystäviä ja naurua, eikä kenelläkään kiire minnekään.

Koska syreenimajaa ei ole eikä taida ilmestyäkään tähän pihaan vielä vuosiin, on nautiskeltava siitä mitä on. Ja meillähän on iso, katettu terassi, jonne mies kantoi sohvat ja nojatuolit ja minä katoin pitsiliinaiset pöydät. Siellä mahduimme mainiosti nauttimaan pikkusuolaisista ja äkkimakeista herkuista. Illan sadekuurokaan ei meitä haitannut, päin vastoin, loi vain intiimin tunnelman sateen ropistessa valokatteeseen.

Ladyjen teekutsujen ohjelmaan kuuluu perinteisesti kävelykierros puutarhassa, jossa tänä vuonna oikeutetusti ihasteltiin pioneita. Toinen joka vuotinen ohjelmanumero on suljettu lippuäänestys upeimmasta hatusta, sen jälkeen nautitaan tietenkin äklömakeita hattuleivoksia.

Olipas ihanat juhlat! Kiitos kaikille arvon ladyille ratkiriemukkaasta seurastanne. Nyt on taas vuosi aikaa suunnitella seuraaviin juhliin mitä mielenkiintoisimpia hattuvirityksiä...