Näytetään tekstit, joissa on tunniste sammalleimu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sammalleimu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. toukokuuta 2016

Renki ja assari

Nyt on kuulkaas puuhailtu koko perheen voimin. On tyhjennetty komposti, on leikattu syreenivanhuksesta lahot pois, on ruoputettu perennapenkkejä ja pensaiden alusia. Meillä kävi jopa kaupunkilainen kesärenki helatorstaina. Hänellä on tapana kerran-pari vuodessa hurauttaa meille moottoripyörällään, riipaista paita pois ja käsiään hieroskellen kysyä innoissaan mitä tehdään tällä kertaa.

Tänä vuonna miehet saivat kantaa terassikalusteet kellarista ja pestä ne huolellisesti sillä aikaa kun emäntä keskittyi perennojen siirtelyyn, kasvulaatikoiden ruoppaamiseen ja ihan vain auringossa lekotteluun. Siihen minulla oli mainio assari, musta Raimo-kissamme. Raimo pötkötteli raukeana auringon lämmittämällä puutarhapöydällä ja täytti täydellisesti puutarhakissan roolinsa.

Istuskelin ja muistelin minkä näköistä pihassa on sitten kun kukat avautuvat ja kaikki kasvaa. Haaveissani näin jo myös uusia istutuksia, jotka toisivat pihaan sitä aina vain kaivattua puutarhamaisuutta. Nyt pihalla on vielä aika tyhjää ja väritöntä, mutta tässä ihanassa lämmössä uskallan jo odottaa lehtien ja kukkien räjähtävän pian näkyviin.

Torstaina aukesivatkin ihkaensimmäiset tulppaanit ja muutama sähäkän pinkki sammalleimu sakokaivon ympärillä.

Tenniskentän verkkoaidan päällä harmaanruskeana rötköttävä kärhöryteikkö näytti niin epäilyttävältä, että kesärenki epäili sitä kuolleeksi. Tänään, lauantaina, yläreuna on jo aivan vihreä, lehdet ovat purskahtaneet esiin pikavauhtia. Kevät, ihana kevät!




maanantai 26. toukokuuta 2014

Non-postaus

En tainnut vielä postata ihqutuskuvaa päärynäpuusta!

Oisko ollut viikko? kaksi? sitten nuorempi muksu juoksi pihalta sisää huutaen hegästyneenä: "Äiti, äiti, sun päärynäpuu kukkii!". Ja se onkin kukkinut kauan ja runsaasti. Bonuksena päärynäpuun ympärille putkahti yhtäaikaa kukkimaan valtavasti ihania tulppaaneita.


Sammalleimu hehkuu kauneimmillaan juuri nyt.


Viikonloppuna jatkoin laiskottelua rikkaruohojen keskellä, sananmukaisesti. Kannoin viltin, runsaan brunssin ja dekkarin pihapihlajien varjoon. Parhautta!




Nyt lähden nostelemaan taimilaatikoita sisään, kesä meni jo ja nyt on luvattu muutama päivä hrrr alle kymmen astetta päivälämpöä, yöllä taitaa tullaa hallaa. Missähän meidän hallaharsot on? Voisin yrittää pelastaa mansikankukat.

Tällainen ei-mulla-mitään-asiaa-,tai-siis-ainakaan-sellaista-että-olisin-muistanut-ottaa-kuvia -postaus tällä kertaa. Uups.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kyllä kukkii

Sakokaivon ympärillä hehkuu pinkkiä sammalleimua. Muutamat lahjoitusmättäät ovat levinneet ihanaksi tasaiseksi kukkapeitoksi.

 Tulppaanipenkin kupeessa kukkii pikkusydän.

Takaportaiden vieressä ihanat herttavuorenkilvet. Näitä haluaisin lisää. Kuudesta istutetusta yksi uuvahti ja muutenkin tuo paikka kaipaa lisää kukkia, muuten se on rikkaruohojen mellastuspaikka. Herttavuorenkilvet on kiitollisia kasveja, niille näyttää riittävän melkein kuinka vähäinen multa ja huolenpito tahansa...

Kaikki nämä ovat lahjoitustaimina pihaan saatu. Kaikkia rakastetaan ja ihaillaan päivittäin, vaikka hoito onkin joskus vähän puoleista.