Erica kaunoinen

 
No niin, vih-doin-kin sain aikaiseksi syyskukat edes etupihan puolelle. Ei muka ole ollut aikaa, rahaa ja energiaa, ja kukkalaatikoissa on saanut rötköttää kesäkukkien surulliset jämät. Viime viikolla sitten keräsin tarmoa ja mainoksia, vertailin hintoja ja vihdoin lauantaina liikahdin ostoksille.

Tyypilliseen tapaani kaikki oli saatava paikalleen heti än yy tee nyt, joten luonnollisesti ryhdyin kukkien vaihtoon vain pari tuntia ennen kolmenkymmenen vieraan saapumista. Siinä ei sitten ehditty hienosäätämään, vaan nypin petunioiden raadot kuivahtaneesta mullasta ja iskin ericat tilalle suit sait sukkelaan.
Kanervien aika on niin lyhyt (ainakin minun hoidossani), etten viitsi "tuhlata" uutta multaa niille. Nyt vaan pitäisi muistaa taas kastella, ja sehän se vaikeus tässä onkin. Kyllähän kanervat kestäisivät kauniina talveen asti, jos saisivat vettä. Yritetään.

Koreihin tuikkasin maahumalan kaveriksi krysanteemin ja syklaamit. Ajatuksena kai oli keväällä että istuttaisin maahumalan jonnekin ihan maahan, kun se on kuulemma monivuotinen perenna, mutta mutta, voi olla että saa jäädä noihin koreihinsa. Ovat kyllä niissäkin viihtyneet, mutta tuskin selviävät pakkasista talven yli noin pienessä mullassa.

Kesäkukat heitin laatikoista kottikärryyn, joka oli helppo juoksuttaa urakan päätteeksi kompostiläjään pihan perälle. Siellä rehotti muuten nokkosia, sain äkäisen nokkosenpuraisun housujen läpi sääreen, auts.

Hiki tuli kiireessä huhkiessa, mutta olen tyytyväinen. Erica kanervien syvä punainen piNkki väri on ihana. Syysauringossa se on toki upea, mutta sateisessa harmaudessa vielä ihanampi, jotenkin lohdullinen väriläiskä synkkyydessä.

Om-mom-mom

Syksy, mikä ihana tekosyy. Ainakin juuresövereihin.

Punajuuri on ehdottomasti suosikkijuurekseni. Tai ehkä heti perunan jälkeen, niin tai porkkanan ja palsternakan. Eikä, en osaa valita, rakastan kaikkia juureksia! Näin syksyisin huomaan aina punajuuren nousevan ykköseksi.

Olen viimeisen parin viikon aikana syönyt 7 kiloa kotimaisia punajuuria (ja kyllä, Facabook ystäväni, punajuuripäivitykseni jälkeen on kilo rapsahtanut lisää pannun kautta lautaselle). Olen rouskuttanut kaiken itse, sillä perhe ei jaa intohimoani. En valita, saanpahan kokata punajuuri sitä ja punajuuri tätä harva se päivä, kukaan ei natise kyllästymistään yksipuoliseen tarjontaan.

Tässä yksi lemppariresepteistäni, lämmin punajuurisalaatti:

punajuuria
porkkanaa

valkosipulia
sipulia
rukolaa tai pinaattia
ruisleipää
pinjan/auringonkukan tms siemeniä
fetaa tai aurajuustoa

paahdettuja auringonkukan- tai sesaminsiemeniä
paahdettua ruisleipää ja margariinia
rucolaa tai pinaattia

Paahda kuoritut & pilkotut punajuuret (sen verran kuin vuokaan mahtuu, en ole koskaan mittaillut vaan heittelen sen mukaan mitä kaapista löytyy, yleensä se kilonpussi on perusyksikkö) ja porkkanat ohuiden valkosipulisiivujen kanssa uunissa kunnes puolikypsiä. Ropsaus suolaa, mustapippurirouhetta ja rosmariisia, meiramia ja basilikaa (tai mitä yrttiä haluat) sekaan. Lisää lohkottua sipulia loppuvaiheessa. Ei kannata antaa kypsyä liian pehmeiksi. Menisikö aikaa uunissa about 20-30 min?

Kastike:
4 rkl öljyä
1 tl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl sokeria/hunajaa
reilusti yrttejä, mä olen nyt hulluna rosmariiniin joten nyt sitä

Sekoita kastike kasviksiin. Kokoa lautaselle kasvikset sekä pestyä ja kuivattua pinaattia tai rucolaa, paahdetuttua ruisleipää kuutioina ja jos jääkaappi on armollinen niin feta-, aura- tai cheddarjuustoa.
Lisää paahdetut siemenet viimeisenä, etteivät pehmene vaan ovat rapsakoita.

Tää on vapaasti muunneltu Kodin Kuvalehden reseptistä omien mieltymysten ja jääkaapin sisällön mukaiseksi.

Jaa että mitenkö tämä postaus liittyi puutarhaan? Tjaa-a, ehkä sillä aasinsillalla että ehkä ensi vuonna koitan kasvattaa myös punajuuria.

Tunnustan

Kuva ei liity tämän päivän postaukseen muuten kuin että punaiset kumpsut pääsivät käyttöön tänään. Pimenevässä illassa en viitsinyt kuvata rumasti rupsahtanutta pihaa.

Tunnustan suoraan, en yhtään tiedä mitä tuli tänään tehtyä. Tai siis joo, tekemiseni tiedän mutta että oliko se hyvä vai paha vai evvk noin niin kuin puutarhanhoidollisesti.

Missään, ei siis missään käsiini saamissa puutarhakirjoissa väännetä tarpeeksi paksusta rautalangasta mitä ne kuuluisat syystyöt siis oikeesti  ja konkreettisesti on. Sen tiedän, että maa pitäisi kääntää ja syyslannoittaa. Mutta pitääkö ennen sitä kaikki mahdollinen, mikä muistuttaa viime kesän kasveista nyhtää pois mullasta?

Riivin kasvulaatikoissa kuihtuneet kasvit pois ja jonkin verran myös juuria. Nostelin multaa lapiolla ja nypin käsin sen mitä jaksoin. Toki saaliiksi jäi myös rikkaruohoja, niistä ainakin voin olla varma että edes yksi hyvä työ tuli tänään tehtyä.
Herneiden, papujen ja keräkaalin raadoista poistin sen mitä helpolla irti lähti. Vai olisko pitänyt jättää jotain? Ei kai, kun eivät ole monivuotisia.

Mansikat siis jätin vielä ihan rauhaan. Mutta joo, niistä seuraava kysymys: mitä ihmettä teen mansikoille talvella? Annan tyynesti niiden vain olla ähöttää siinä laatikossaan? Ja sitten ne taas alkaa kukkimaan ja tuottamaan marjoja ensi vuonna?

Lehtikaali ja maa-artisokka odottavat sadonkorjuutaan. Maa-artisokkakeiton ajatteleminenkin saa ja veden herahtamaan kielelle, mutta lehtikaali on mulle ennestään tuntematon. Googlesta on löytynyt mukavia käyttötapoja ja reseptejä joita voi kokeilla. Keräkaalit söi joku toukka, mitäs en suojannut kankaalla niin kuin kirjoissa käskettiin. No ensi vuonna sitten.

Tulipas paljon kysymyksiä. Enimmäkseenhän ne on itselle tarkoitettuja "kysy ja googlaa"-listauksia. Saa toki heittää vastauksiakin laatikkoon jos siltä tuntuu.

Satokausiherkuttelua

Kesäkurpitsapenkki oli kohtalaisen antelias tänä kesänä. Ei meillä toki hukuttu jättimäisiin zukkiineihin, niin kuin joku pelotteli kuultuaan että istutin kokonaista viisi taimea. Olisiko lannoituksen vähyys, mullan heikkous tai kuun asennot vaikuttaneet siihen, että sato oli kuitenkin ihan käsiteltävissä. Jaon kesäkurpitsoita satunnaisesti vieraille kotiinviemiseksi ja kokkailin muutamia itse grillissä.

Suurin osa kesäkurpitsoista on kuitenkin jalostettu meillä suklaakakuiksi. Kyllä vain! Ihanan mehevää ja kohtalaisen kevyttä. Yhdestäkään en ole muistanut tai ehtinyt ottaa kuvaa kokonaisena, mutta tästä ehdin napata kuvan vähän ennen kuin loputkin katosi herkkusuihin.

Olen käyttänyt eri reseptejä, tässä yksi superhelppo:

3 dl raastettua kesäkurpitsaa (150g)
3 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaota
1,5 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl ruokasoodaa
1,5 dl sulaa rasvaa tai öljyä
1 dl piimää

Ainekset vain sekaisin kulhossa, voideltuun vuokaan (tai jos tekee pakkaseen tai lahjoiksi niin kertakäyttövuokaan kuten kuvassa) ja 200 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi. Joskus olen paistanut kauemminkin, jos taikinassa on reilummin kesäkurpitsaraastetta. En siis mittaile aineta hirmutarkasti...

Nykyään muksut saavat melkolailla hoitaa käytännön leivontapuuhat, minä valvon hommia piällysmiehenä ja kerron mitä seuraavaksi lisätään kulhoon.

Nami nami, mukavaa viikonloppua!

Tulppaanipenkki, vihdoinkin

Toteutin viime viikolla hirmuisen uhkaukseni: kaivoin terassin edessä kasvaneet _väärän väriset_ tulppaanisipulit maasta ja istutin tilalle uusia, piNkkejä!

Koko kukintakauden harmitti ja ärsyttii niin paljon katsella kukkia jotka eivät olleet ihan sitä mitä piti, että tämä patalaiska puutarhuri ryhtyi noinkin hölmöön urakkaan. Oli nimittäin aikamoinen. Varsinkin, kun "kukkapenkki" ei ollut mikään kunnon penkki rajatulla alueella. Onneksi kasvit ja kesäiset kitkemiset olivat pehmentäneet ja möyhentäneet maata. Oli kohtalaisen helppoa käännellä maata ja nyppiä rikkaruohot pois. Hankalampaa oli löytää kaikki (?) sipulit epämääräiseltä alueelta pionin ympäriltä. Pesuvadillinen löytyi, tiedä sitten paljonko jäi maahan. En sentään siiviöinyt multaa, kunhan vain haroin lapiolla, istutuslapiolla ja käsin. Melkein kaikki olivat tuottaneet jo sivusipuleitakin. Ensi vuonna saadaan niistä entistäkin runsaampi kukkaloisto. Kivaa!

Istutin uudet sipulit ja rajasin penkin vanhoilla tiiliskivillä - vihdoinkin. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin.

Vasemmalla on yhden tiilen kolo, koska juuri siinä välissä on pikkusydän. Katsotaan, siirretäänkö häntäkin, vain elämmekö epätäydellisen ympyrän kanssa. Jotenkin veikkaan jälkimmäistä...

Niin, ja ne vanhat. Niiden loppusijoituskohde on vielä päättämättä. Luultavasti osa omenapuun ympärille, osalle pitää keksia jokin muu paikka.

Hiljainen piha

Hiljaista on ollut, pihalla ja blogissa. Oli teknisiä ongelmia, tuli taukoa ja kynnys päivittämiseen sen kun kasvoi. Oli kiire, väsy, remonttia ja flunssaa. Blaadi-blaadi-blaa. No mutta nyt täällä taas! Ja ihana, kaunis, värikäs syksy!

En tosiaankaa ole paljoa nokkaani puutarhaan viime viikkoina näyttänyt, vaikka syksy olisi kuulemma puutarhurin kiireistä aikaa. Ai jaa. Ei voi mitään. Katsotaan jos ehdin vaikka ensi viikolla.

Terassi on laitettu kutakuinkin talviteloille. Tai no grilli ja jääkaappi pitäisi vielä kantaa sisälle, samoin pöytä. Kukkakoritkin pitäisi tyhjentää kuivuneista kesäkukista. Hmmm, nyt kun mietin niin hommaahan on vielä vaikka kuinka, ei siis riittänytkään että kannoin lehdet, lyhdyt ja tekstiilit sisälle. En ole viitsinyt hoputtaa miestäni näihin hommiin, koska hän paahtaa sisäremontin kimpussa, mutta ihan yksin en kuitenkaan taida noita siirrellä.

Nooh, lokakuuhan tässä vasta on, tuskimpa lumet ihan vielä sataa...

Lapset ja lemmikit leikkivät tänään pihan lehtikasoissa. Melkein teki itsekin mieli heittäytyä sekaan, mutta flunssainen olo sai kietomaan villatakkia tiukemmalle ja kiiruhtamaan sisälle.

Syksy on minulle aina uusien alkujen ja energian aikaa, siksi kai nytkin on ollut aika monta rautaa tulessa. Toivottavasti ehtisin jakaa energiaani vielä puutarhallekin ennen kun se hautatuu talviuneen lumen alle. Otan puutarhan syysteloille laittamisen to-do-listalle (yhdelle niistä) heti kun tämä flunssa tästä vähän hellittää. Jospa tulisi päivitettyäkin useammin kun siellä ulkona saisi jotain konkreettista aikaan.