Mitäs me kesällä vol.2

Edellisen postauksen epäonnistumisten luettelon jälkeen pitää todeta positiivisesti, että kyllä meidän minikokoiset marjapensaat (viinimarja, karviainen ja vadelma) tuottivat marjoja ihan kiitettävästi. Ainakin linnut kiittivät, kun en raskinut niitä lintuverkkoja virittää, vaan söimme suoraan puskista kilpaa lintujen kanssa. Kaikki saivat nauttia, hyvä niin.

Heinäkuun helteillä meidän pihalla urakoitiin hikisen projektin kimpussa. Takapihan lauta-aita oli huonossa hapessa, joten se purettiin elementteihinsä, pestiin, ja maalattiin uudelleen. Tukipuut valettiin uusiin anturoihin, sillä aita heilui saatuaan osumaa joka vuotisesta lumiauran kasaamasta lumimäärästä.

Käytimme häpeämättömästi nyreää lapsityövoimaa hyväksemme, sillä maalauhommaa riitti aikuisillekin useaksi päiväksi.

Yhdestä pihan nurkasta löytyi hauska "muinaisjäänne": esikoisen lyijykynällä lauta-aitaan piirtämä tikku-ukko.

Ei koko kesä kuitenkaan pelkkää työleiriä ollut. Pihalla myös rentouduttiin

ja uitiin paljon.

Terassin portaiden kaiteet odotuttavat edelleen itsään, mutta panostimme muulla tavoin terassin viihtyvyyteen. Uusimme terassin tuolien kangaspäälliset! Aikaisemmin meillä oli mukavat, mutta ah! niin ysärillä, kukertavan kirjavalla kankaalla verhoillut tuolit. Nyt niissä on tyylikkään hiilenharmaat verhoilut - ja ennen kaikkea materiaali on likaa hylkivää ja kosteutta kestävää kangasta, joten hometta ei tarvitse enää pelätä.

Kas, kuopus otti selfien kun vanhukset ahertavat yötä myöten verhoilun kimpussa.

Mitäs me kesällä vol.1

Vaikka heinä-elo-syyskuussa tuntui, ettei pihalla ja puutarhassa tapahdu sitten yhtikäs mitään, niin ehkä siellä kuitenkin _jotain_ tapahtui. Mietitäänpäs.

Vuosi sitten istutettu yksinäinen päärynäpuu tuotti yllättävän runsaan sadon! Ilmeisesti naapurin päärynäpuu oli kuin olikin tarpeeksi lähellä, sillä pölytys onnistui - tai sitten tämä meidän on itsepölyttyvä, sellaisiakin kuulemma on. Ja minähän en muista tämän lajia, joten turha kysyä.

Kukinto oli kaunis ja runsas, mutta loppukesästä lehtiä näytti vaivaavan joku joka ruskisti osan lehdistä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä syyskuussa kerättiin 15-20 päärynän sato, joka syötiin tuoreeltaan. Nam!

Kriikunassa ei edelleenkään ollut mitään merkkiä kukinnosta tai hedelmistä, mutta siellä se "hedelmätarhan" perällä edelleen pörhistelee pienenä, matalana pöheikkönä.

Omenapuu tuotti paljon omppua. Harmi vaan, niihin kehittyi jotain rupista häikkää eikä tehnyt mieli kerätä omenia.

Kasvimaalla kesäkurpitsat (Diamant ja Partenon, joista ei enää hajuakaan tässä vaiheessa kesää että kumpi oli kumpaa) puskivat hullua vauhtia hedelmää niin, ettei kaikkea jaksanut eikä viitsinyt käyttää vaikka kuinka koitin keksiä uusia ruokalajeja joihin kesäkurppaa voisi ujuttaa. Tosin ainuttakaan kesäkurpitsasuklaakakkua en tainnut tehdä - nyt harmitta....

Kesäkurpitsojen välissä kasvatin salaattia, jota olisi voinut ja kannattanut hakea pöytään ahkerammin. Toki välillä haettiinkin, mutta jostain syystä ei läheskään kaikkea. Ehkä hieman kitkerä maku vaikutti asiaan. Epäilen kitkeryyden johtuneen vähän laisesta kastelusta.

Ísot Tom Fox halloween kurpitsat kuoli ja unhottuivat kokonaan, No hui hai, kokeillaan ensi vuonna uudestaan.

Mansikkamaan sato jäi tosi heikoksi, rastasverkosta huolimatta. Pitäisköhän niille tehdä jotain? Mansikat on olleet samassa paikassa nyt jo kolme vuotta ja saaneet selvitä omillaan ilman istuttamisen jälkeisiä toimenpiteitä.

Yrttilaatikon monivuotisia käytin harvakseen kuten tähänkin asti, ja loppukesästä lähinnä kukakkimpuissa.
Innolla istuttamani korianteri jäi herkuttelematta kokonaan. Se kasvoi hyvin kituliaasti (jälleen: kastelun puute? Vai kylmä alkukesä?) vaikka korianteria kehutaan helpoksi ja reheväksi. En lannistu, ensi vuonna paremmalla onnella ja hoitoinnolla uudestaan!
Villirukola oli samoin kitukasvuinen, ja sitten kun se saavutti sellaisia mittoja että olisin voinut sitä poimia, se puski jo kukkaa ja maistui ihan hirveän kitkerältä.
Keräsalaattihan ei itänyt ollenkaan, ilmeisesti tykkäsi huonoa kylmyydestä.

Taitepapu (Maxi) jatkaa samaa epäonnistumisten luetteloa. Kovin kitukasvuista ja matalaa, muutamia palkoja.
Ruusupapu (Hestia) alkoi mielestäni kasvamaan vasta syyskuussa, siihen asti nekin oli onnettomia rääpäleitä. Kukki kyllä kauniisti, mutta yhtään papua ei ehtinyt tulla. Herneistä en edes puhu, ihan vitsi.


Ok, tämän kesän jälkeen alan kallistua siihen, että joo, ehkä näitä kylvöksiä OLISI syytä myös hoitaa. Kastella ja myöskin lannoittaa. Ehkä. Katsotaan sitten ensi vuonna...

Kesän viimeinen kimppu

Sunnuntaina poimin pihapuuhien päätteeksi kimpun pihan kukista. Perennapenkistä salviaa, malvikkia ja kurjenpolvea, yrttipenkistä tinjamia ja meiramia, tenniskentän aidasta uudella kukkimiskierroksella rehottavaa kärhöä.

Ihana, mutta hieman haikea kimppu. Näitä ei taida enää ehtiä montaa poimia, ehkä yhden jos hyvin käy, eikä yöpakkaset äidy paria astetta kovemmiksi kuluvalla viikolla.

Kohta se on todellakin ohi, kesä ja pihakausi. Sitten ollaankin taas kukkakauppojen armoilla.

PS: Pakko todeta tyytyväisenä: kun istuttaa vain tietyn värisä kukkia, saa aina yhteen sopivan kimpun, niistä mitä pihalla sattuu milloinkin kukkimaan samaan aikaan. Tykkään!

Tänään tiistaina jatkoin viikonlopun urakkaa kasvulaatikoiden syysteloille kitkemisessä. Ehdin ennen iltahämärää kitkeä toisen kesannolle jääneistä laatikoista. Mutta huh huh, siinä olikin urakkaa - eihän siinä ollut neliösenttiäkään multaa näkyvillä ruohon ja rikkakasvien seassa.

Huomenna viimeisen kimppuun!

Syystöitä ja jumivia takareisiä

Ai niin, olikos mulla joku blogikin...? Ahem... joo. Taas näyttää toteutuvan kauniisti tämä sama jokavuotinen kuvio: keväällä puhkun intoa sata lasissa, kesäkuussa kuvaan tänne minikokoisia taimivauvoja joka toinen päivä edestä ja takaa, mutta heinäkuussa kun kaikki kasvaa omalla painollaan alkaa puutarhainnostus hiipua. Elokuussa ei oikeastaan mitään tekemistä kuin ihailla ja mussuttaa satoa - ja laiminlyödä blogia.

No niin, mutta nyt kun on aika taas tehdä puutarhan syystyöt ja laittaa piha talvikuntoon, toimerrun myös päivittämään.

Tämä viikonloppu on varmaan monessa muussakin puutarhassa vietetty ihanassa auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä syystöissä.

Lauantaina minun oli tarkoitus istuttaa jo viikko sitten ostetut 110 kukaksipulia (40 vaaleanpunaista tulppaania, 10 valkoista hyasinttia ja 60 vaaleanpunaista oregoninlaukkaa). Kuulostaa simppeliltä ja nopealta, sen kun vain ripottelee sipulit maahan ja pistelee ne istutuslapiolla tai -puikolla mullan alle.

Meidän tapauksessa ennen kuin tähän itse asiaan päästiin, meni reilu parituntinen hikisissä hommissa. Kaivoin kirsikka- ja päärynäpuiden ympärille jätetyt istutusalueet isommiksi (kaksi kottikärryllistä hiekkaa, soraa, kiviä, savea, ruohotuppaita ja rikkaruohoja) ja reunustin ne vanhoilla tiilillä.

 Kirsikkapuun lähtötilanne oli tämä:                                                      

Lopputulos:

Tokihan nuo sipulit siitä vielä maahan tuikkasin. Mutta huomattavasti isompi multa-alue ja tiilireunus vihdoinkin. Päärynäpuu sai myös omansa, johan se on sitä puolitoista vuotta odottanut. Olen tyytyväinen.

Sunnuntaina kävin kasvulaatikoiden kimppuun. Riivin yksivuotiset kasvit juurineen, möyhensin multaa, yritin noukkia sieltä seasta mahdollisimman paljon juuria ja rikkaruohoja pois ja lopuksi kalkitsin ja vielä kerran käänsin maan. Puuh.

Vielä jäi mansikkapenkki ja kaksi kesannolla ollutta laatikkoa hoitamatta. Toivottavasti nämä ihanan kesäiset kelit jatkuvat, etten saa sateesta ja kylmyydestä tekosyitä jättää hommia kevääseen. Olisihan tässä vielä vaikka kuinka monta muutakin kohdettaa talviteloille laittoa vailla!

Tämän viikonlopun multaterapia oli aivan ihanaa. Sormet on ikilikaiset kynsiharjalla hinkkaamisesta huolimatta, selkää kolottaa ja takareidet huutaa hoosiannaa kyykistelystä - silti väsyneen mutta onnellisen puutarhurin virne on leveä.

On tässä näköjään jotain aikaankin saatu

...tuumattiin miehen kanssa, kun katseltiin vanhoja kuvia talosta ja pihasta. Vaikka taidot, varat ja energia on aina olleet vähäisiä, niin kyllä tässä pihassa edes jonkinlaista muutosta voi huomata tapahtuneen vuosien saatossa.

Ensimmäinen kevät vuonna 2006, lumen alta oli paljastunut pitkää heinää kasvava, kuoppainen sorakenttä.

Ensialkuun jo sen pitkän kuolleen heinän haravoiminen pois oli iso urakka, ja valtava positiivinen muutos. Enää ei näyttänyt autiotalon umpeenkasvaneelta pihalta.

Kesällä 2006 sen verran vihreää kuin sorakenttämme salli. Eli ei kovin paljoa. Mutta tilaa oli juosta ja leikkiä. Jee!

Tänä keväänä 2014

Okei, kuvat on otettu eri vinkkelistä, mutta näette kyllä tuon "palkintonurmen" tilan.

Tässä kuvassa näkyy sama autotallin edustalla oleva sora-alue, sama alue kuin kolmannessa kuvassa. Nurmikkoa on saatu kasvamaan ja sora-aluetta pienentymään.

Varsinaisesti nurmea ei ole istutettu, onpahan vain ajettu ruohonleikkurilla vähäinen nurmi ja viidakoksi kasvaneet voikukat, ja jätetty leikkuujäte maatumaan paikalleen. Loppukesäisin olemme aina antaneet apilan kasvaa, kukkia ja siementää, siihen aikaan pidämme aina pienen nurmikonleikkuutauon ihan tarkoituksella.

Piha on edelleen "aakee laakee" _piha_ sen haaveilemani rehevän ja vaihtelevia tiloja ja suojaisia sopukoita tarjoavan _puutarhan_ sijaan. Nurmikenttä on edelleen kuoppainen ja epätasainen, lähinnä rikkaruohoja ja sammalta kasvava "viheriö" priimanurmikon sijaan.

Silti olen pienesti tyytyväinen. Piha on oma ja ihan ihana kaikista puutteistaan huolimatta. Meillä on miehen kanssa samansuuntaiset haaveet siitä, mitä pihalle voisi tehdä jotta siitä tulisi unelmiemme puutarha. Teemme joka vuosi jotain pientä, vähän kerrallaan. Isoja projekteja ei ole terassin rakentamisen lisäksi tehty, koska silloin kun olisi aikaa puuhata ja rakentaa, ei ole rahaa sijoittaa mihinkään "ylimääräiseen. Ja kun olisi varaa, ei ole energiaa tai aikaa. Mutta pienesti, vähän kerrallaan. Sitähän tässä on hoettu. Monesti tuntuu ettei edistystä tapahdu, mutta valokuvia - ja tätä blogia!- selailemalla näkee onneksi, että kyllä jotain on saatu aikaiseksi.

Yrttikokeiluja

Viime kesänä ihastuin Tallinnassa näkemääni terassi-istutukseen: Olde Hansan terassiaitaa koristi laatikot, joissa kesäkukat ja yrtit rehottivat kauniisti samassa laatikossa. Tänä vuonna kokeilin samaa keittiön ikkunan alle:

Siellä on yksi harvoista talvehtineista palargonioista, joka ei vielä kuki sekä valmiina taimina puutarhalta ostetut rosmariini, villisuolaheinä ja minttu, plus kaupan he-vi-osastolta ostetut ja melkein kokonaan käytetyt rucola ja basilika. Tykkään!

Voi olla että jos nuo kaikki tällä viikolla koriin tuupatut "jo kertaalleen syödyt" jaksavat alkaa uudelleen kasvamaan, silloin taitaa tulla liian ahdasta ja pitää nyppäistä jotain pois - tai siis syödä pois.

Kasvulaatikossakin kokeilin pitkästä aikaa  kasvattaa jotain yrttejä. Siellähän on ne kaksi monivuotista... hmmm... mitähän ne oli.... en muista. En siis juuri käytä niitä, tunnustan! Niiden välissä ruohosipulimätäs, sen sentään tunnistan.

Uutena kylvin kuvan alavasemmalle keräsalaattia, joka ei näköjään ole itänyt ollenkaan.
Etuoikealla rivi lehtisalaattia, sen takana rivi villirukolaa ja näiden takana, ruohosipulin edessä juuri ja juuri päätään nostanut korianteri. Olen ihan rakastunut tuoreeseen korianteriin tänä keväävänä, ja kun kuulin että sitä olisi helppo kasvattaa, heitin innoissani pussillisen siemeniä multaan. Katsotaan ehtiikö nuo nyt kasvaa vielä tämä kesä aikana, sen verran nihkeältä näyttää ainakin vielä tähän mennessä.

Heinäkuun puolivälin tilannekatsaus

Helteinen heinäkuu, ihanaa. Kasvitkin näyttäisi tykkäävän, kun vihdoin saavat aurinkoa, ja iltaisin ruiskaistaan vähän vettä letkulla.

Kesäkurpitsat ja salaattirivi niiden välissä voivat hyvin. Salaattia voisi kai kohta jo alkaa napsimaan, kun saavat vielä muutaman sentin kokoa lisää.

Isot kurpitsat sen sijaa näyttisi hävinneen mystisesti tuolta ylä vasemmalta. Ne vain - kuolivat. Ja sitten hävisivät. Nyt lootassa on vain rikkaruohoja. Uups. No en jaksa olla harmissani. Näitähän sattuu.

Alavasemmalla on edelleen tyhjä laatikko, jossa näyttäisi kuoppien perusteella tulleen kissan pissalaatikko! Ärf.

Alaoikealla herneet ei vaikuta kovin vitaaleilta, mutta annetaan niille vähän aikaa. Ja ne tukikepit, ne pitää kaivella esiin. Samoin pavuille, jotka kasvaa hojottavat jo pitkinä - maata pitkin.

Ylä oikealla lapsen auringonkukat kasvattaa komeasti vartta, mutta kesäkurpitsat näyttäsi nuutuneen.
Ihan vikassa oikealla on kauhea viidakko maa-artisokkaa. Voi olla, ettei mikään kasva kovin isoksi, kun siellä on noin kovin ruuhkaista.

Mansikkapenkin päälle levitin tänään rastasverkon, jotta ehtisimme itse napsia kypsyvät marjat ennen lintuja. Tähän mennessä ei ole ehditty. Onneksi paras mansikkasatokausi on vasta edessä!

Terassi, rakkaani

Terassimme on ihana lisähuone kesäisin. Siellä grillataan paljon, mutta usein katamme myös sisällä valmistetun ruuan ulos terassille. Siellä seurustellaan vieraiden kanssa, pelataan lautapelejä ja pötkötellään päiväunia.

Mutta mistä kaikki alkoi?
Kesällä 2006 *edit: ensimmäinen kesämme talossa* meillä oli takaovi ja sinne johtavat portaat, niiden yläpässä pieni betonilaattalevenne. Portaat oli kyhätty kolmista, kulmittain asetetuista portaista.

Näissä oli erilaiset askelluskorkeudet, joka tuotti hankaluuksia varsinkin ylöspäin kiivetessä. Meni todella kauan, ennen kuin niiden kulkemiseen muodostui lihasmuisti enkä enää kompuroinut joka kerta portaissa kulkiessani.

Vuonna 2007 mieheni rakensi isänsä kanssa tähän takaoven eteen pienen terassin sekä uudet portaat.

Terassin alla on ovi kellariin.

Terassi oli ihana ja tuntui isolta, mahtuihan siinä nyt säilyttämään vähän ulkoromppeita ja jopa pieni pyöreä terassipöytä kahdella taittotuolilla. Siellä istutettiin kesäkukkia, säilytettiin kumisaappaita, syötiin aamupaloja ja kuivattiin uimahousuja muutama vuosi.


Betonilaatta = se entinen "levenne" oven ja portaiden välissä.

Takapihamme jakatuu jyrkästi viettävään yläpihaan ja isoon, laakeaan alapihaan. Meidän hallinnoimamme pala yläpihaa oli oikeastaan joutomaana, kun ei siinä voinut edes pöytää pitää saati leikkiä, kallistuskulma oli niin kova.

Edelliset asukkaat olivat muokanneet jyrkänteeseen pienen tasanteen tuoliryhmää varten, mutta me emme halunneet käyttää sitä.

Aloimme haaveilemaan terassista. Mies suunnitteli koko seinänpätkän pituista mutta kapeaa aluetta, vaan minullapa oli villi ajatus: miksei katettaisi kunnolla sitä pengerrettyä aluetta, eihän sillä mitään käyttöä muutenkaan olisi?
Aletiin piirtämään paperille ja miettimään vaihtoehtoja. Lumien sulettua saapasteltiin edestakaisin ottaen askelmittoja ja lopulta hahmoteltiin mittasuhteita asettelemalla lankkuja maahan terassin reunoja markkeeraamaan.

Mies piti minua suuruudenhulluna mutta pidin pääni. Minusta oli tärkeää että terassille mahtuu iso, siis todella iso pöytä, jonka ympärille mahtuu ainakin kymmenen henkeä. Lisäksi sen ympärillä pitää mahtua kävelemään myös silloin kun sen ääressä istutaan molemmin puolin. Ja tietenkin terassilla pitää mahtua tämän lisäksi tanssimaan!

Päädyimme noin 40 neliön kokoiseen terassiin, josta 4 x 6m on katettua aluetta. Takaoven puoleinen pääty sekä uuden ja vanhan terassin yhditävä alue ovat taivasalla. Terassi yhdistyy aikaisempaan pikkuterassiin saumattomasti, vain yksi pieni kaiteenpätkä piti purkaa pois.

Kesällä 2011 mieheni ja kaverinsa nakuttelivat rungon, katoksen, kaiteet sekä katetun alueen lattian valmiiksi.

Katteeksi tuli muovinen valokate. Meillä oli hieman epäilyjä sen talvenkestävyydestä, mutta nyt useamman talven jälkeen voimme onnitella itseämme: sekä valokate että sen tukirakenteet ovat kestäneen hyvin isolta katolta voimalla rysähtävän lumimassan. Kallistuskulma on juuri oikea (=katon suuntainan), että lumimassa ei pysähdy valokatteelle vaan luistelee samoin tein maahan asti.

Nämä valmistuivat heinäkuun alkussa ja pääsin viettämään hassujen hattujen, kolmioleipien ja teen sekä skumpan täyteistä hattujuhlaa ystävien kanssa upouudella terassilla.

Kesän 2012 aikana terassiurakka eteni kattamattoman terassin lattialaudoituksella sekä portailla.
Kultsi rakensi vuoden käytössä olleiden tilapäisportaiden tilalle yhdessä suunnittelemamme, upeat kulmaportaat, jotka valmistuivat perinteisesti taas juuri ajoissa vuosittaisten ladyjen five o'clock tea partya edeltävänä yönä.

Tilanne kesällä 2013

Viime kesänä terassi sai uuden värin. Mies ahkeroi ensimmisellä lomaviikollaan: ensin pesi ja sitten maalasi terassin lattian samalla tummalla suojaöljyllä jolla pikkuterassi oli käsitelty. Ai että siitä tulikin hyvän näköinen.

Viimeinen kaiteenpätkäkin alkoi hahmottua. Siihen ei voinut tehdä samanlaista umpikaidetta kuin muun terassin kaide, sillä umpinainen laudoitus olisi peittänyt naapurimme ikkunasta (kuvassa vasemmalla) näköyhteyden takapihalle.
Vuoden asiaa makusteltuamme päädyimme ilmavaan ristikkokuvioon, joka toistuu jo takaoven edessä olevan pienen terassin kaiteen yläosassa.

Heinäkuussa 2013, taas juuri ennen perinteisiä teekutsujani, kaiteisiin valmistui isot ristit jotka häämöttävät teekutsujen tarjoilujen takana kuvan yläreunassa. Muuta kuvaa niistä ei olekaan koko viime kesältä.

Itse asiassa samanlaiset ristit (jotka näkyy takaoven pikkuterassilla jo) olisi tarkoitus tehdä koko terassin ympäri pystylaudoituksen päälle.
Ne, samoin kuin portaiden kaide ja helmalaudat odottavat edelleenkin tekijäänsä

Terassi on kuitenkin käyttövalmis, joten kosmeettiset viimeiset viilaukset saavat odottaa. Suurin innostus terassin rakentamisessa on ohi ja meille iskenyt pieni marssiväsymys.
Nyt on tosin taas kerätty talven ajan intoa ja energiaa, joten katsotaan saammeko jotain tehtyä tänä kesänä. Toisaalta hyvähän minun on sanoa kun mies on pääasiallisesti se suorittava lihaksisto, mutta hän on itse onneksi hyvin motivoitunut tähän urakkaan, joten elän toivossa.

Alkukesä on ollut niin kylmä ja sateinen, mutta nyt, heinäkuun ensimmäisellä viikolla kun helle vihdoin iski, on meilläkin vihdoin saatu terassi kesäkuosiin ja käyttöön. Se on pesty painepesurilla ja kalusteet ja tekstiilit kannettu paikalleen. Vihdoikin pääsemme nauttimaan leppoisista kesäpäivistä rakkaalle terassille!

Just because I can

Pionikimppu omasta pensaasta. Ihan vaan siksi että tänä vuonna siihen oli jo mahdolisuus. Ihanaa!

Nämä ihanuudet olivat pihanperän Sarah Bernardien ainoat kukat tänä vuonna, ja niin vain leikkasin ne maljakkoon. Ei niitä sieltä kaukaa edes näe kunnolla, näin pääsen nauttimaan niistä enemmän.

Terassin edessä kaksivärinen pioni kukkii hullun lailla. Kuva toissapäivältä, jolloin kukat juuri avautuneen terhakoina. Nyt ensimmäiset ovat jo hieman räjähtäneen näköisiä mutta uutta puskee kukkaan joka päivä.

Kylmiä väreitä

Hyh hyh, mitä ihmeen sienikasvustoa tunkee perennapenkkiini? Näitä on paljon, yksittäisiä ja sitten tällaisia ryppäitä, pitkin istutusaluetta. Samaa sientä näkyi olevan muutama myös terassin edessä olevassa tulppaani/pionipenkissä - juuri siinä, jossa on tätä samaa kuorikatetta.
Voisiko sienien ilmestyminen liittyä kuorikatteeseen, jota paiskasin molempiin penkkeihin huhtiluussa?

Sienet ovat pieniä ja sieviä ja lähtevät siististi kokonaisina ihan vain nyppäisemällä, mutta silti saan niistä kylmiä väreitä. Tykkään sienestää, mutta nämä ovat jotenkin.... vastenmielisiä. Mitä ne on?!?!?

Pioni lovee

Viikonlopun aherruksen tuloksena pihan pionitkin saivat osansa.

Ostin jo öööh, kehtaanko edes tunnustaa.... kaksi viikkoa sitten valkoisen pionintaimen, jossa oli lupaavasti kolme nuppua. Taimi vietti aikaansa meidän olohuoneessa, jossa se kukkikin kauniisti.

Vihdoinkin kultsi ehti hommata sille kuopan muiden kaunokaisten seuraan. Hetken lapiota kiviin hakattuaan hän vaihtoi suosiolla järeämpään välineeseen.

Kas tässä, pihanperän kasvava pionipuska. Uusin taimi vasemmalla, korkein kaikista. Nuput siitä ehti valitettavasti - joskaan ei mitenkään yllätyksenä - kuivua. Oikean puoleisin on viime kesänä istutettu valkoinen, kolme muuta ensimmäiset rohkelikot jotka ovat kasvaneen tosi hienosti korkeutta, mutta myös tuuheutta.

Asensin isoille puskille tuollaiset pyöreät taimituet. Yksi olikin jo alkanut kasvamaan melkein maatamyöten, kun oli venähtänyt pituutta. Se näyttää nyt varsin hassulta pystyyn nostettuna, kun lehdet ja nuppu sojottavat minne sattuu tukirenkaan nostamana. Jospa se asettuisi ajan myötä nätisti ja muotoutuisi tuettuna normaalimmaksi.

Terassin edessä kasvava pioni on kaikista suurin ja komein, silmäteräni. Kaikissa on nuppuja, mutta tässä eniten, onhan siinä tuuhettakin tuplasti muihin verrattuna. Sillä myös on oma tukirenkula. Loisto-ostoksia Viherpeukalon nettikaupasta!

Onneksi pioneja saa ostettua leikkokukkana, tämä kimppu on ilahduttanut olohuoneessa jo viikon verran. Sitä odotellessa, että omista pensaista raskisi leikata maljakkoon nämä kaupan kimput saavat hoitaa kauneudennälkääni.

Luita ja rakkauden hintalappu

Oli ajatus hieman juhlia viikonloppuna. Pienesti ja perhepiirissä, mutta kutenkin oikein pukeutua ja tehdä hyvää ruokaa tai käydä ehkä ravintolassa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Oli niin hyvä sää koko viikonlopun ajan, että kun synttärityttö -minä!- sai toivoa, syötiin jotain nopeaa ja touhuttiin koko perhe pihalla senkin edestä. Parhautta!

Saatiin paljon aikaisiseksi. Eilinen uuvahtaminen kasvulaatikoiden äärellä oli ja meni, eli minä kuopsuttelin jäljelle jääneet kolme kasvulaatikkoa puhtaiksi. 

Mutta huh sentään, mitä sieltä mullasta löytyi. Kyllä, ne ovat juuri sitä miltä näyttääkin: luita. Ööks sentään. Kyllä, meillä on biojäte ja kyllä, kanat ja ribsit ovat ruuantähteitä, mutta hei come on, ei meidän kompostori hurauta luuita mullaksi vuodessa eikä edes parissa. Ush, täytyy muistuttaa omaa ja naapurin perhettä mitä sinne biojätteesen saikaan laittaa ja mitä ei.

Oli siellä myös ilmeisesti keitetty kananmuna, siis kuorensa sisällä, melkein kokonaisena ja aivan tunnistettavana. Höh, kananmunankuoret on tosi hyvää materiaalia puutarhamultaan, mutta onko liikaa vaadittu vaikka leikata se syömättä jäänyt keitetty muna jos ei kuoria jaksa, siten se voisi vaikka aloittaa maatumisenkin ennen kuin joutuu kahden vuoden päästä kasvimaalle.

Rikkaruohoista ja luista putsattuun multaan istutettiin loput taimet ja yksi laatikko jäi vielä odottamaan mitä kivaa siihen keksittäsiin. Nyt laatikoissa on siis 

eturivissä alhaalta ylös: 

kesäkurpitsa Diamant

mansikka

toistaiseksi vielä tyhjä

halloween kurpitsa Tom Fox

takarivissä alhaalta ylös: 

yrtit, keräsalaattia ja rukolaa

ruusupapu Hestia

silpoydinherneitä

muksun auringonkukkaa ja ne mysteerisesti ruusupapua muistuttavat kesäkurpitsat (Partenon)

maa-artisokkaa

Kitkin sieltä täältä muualtakin istutuksien kimpusta rikkaruohoja kaksi kottikärryllistä. Mies korjasi ruohonleikkurin ja ajoi koko pihan, ihan sieltä hankalista paikoistakin, etupihan sekä terassin edestä rinteen. Kyllä nyt on siistiä, ai että.

Pari kesäkurpitsataimea sai tänään uuden kodin ja maa-artisokkakin on varattu jonkin verran. Vielä riittää jaettavaa, tervetuloa hakemaan!

Pihahommissa vierähti taas monta tuntia kuin huomaamatta. Illalla suhkuissa meni toinen tovi kuuratessa itseä puhtaaksi, olin yltäpäällä mullassa. Kynnenalusien putsaaminen huomiseksi töihin edes jotenkin siistin näköisiksi oli aikamoinen urakka. Kaiken kukkuraksi huomasin polttaneeni itseni auringossa, hupsista sentään. Käsivarret, kämmenselät, niska, korvanlehdet ja decolteen alue helottaa punaisena ja aftersun-voidetta kuluu. Mutta rakkaudella on hintansa, eikös ne laulutkin näin kerro... :)