Mitäs me kesällä vol.1

Vaikka heinä-elo-syyskuussa tuntui, ettei pihalla ja puutarhassa tapahdu sitten yhtikäs mitään, niin ehkä siellä kuitenkin _jotain_ tapahtui. Mietitäänpäs.

Vuosi sitten istutettu yksinäinen päärynäpuu tuotti yllättävän runsaan sadon! Ilmeisesti naapurin päärynäpuu oli kuin olikin tarpeeksi lähellä, sillä pölytys onnistui - tai sitten tämä meidän on itsepölyttyvä, sellaisiakin kuulemma on. Ja minähän en muista tämän lajia, joten turha kysyä.

Kukinto oli kaunis ja runsas, mutta loppukesästä lehtiä näytti vaivaavan joku joka ruskisti osan lehdistä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä syyskuussa kerättiin 15-20 päärynän sato, joka syötiin tuoreeltaan. Nam!

Kriikunassa ei edelleenkään ollut mitään merkkiä kukinnosta tai hedelmistä, mutta siellä se "hedelmätarhan" perällä edelleen pörhistelee pienenä, matalana pöheikkönä.

Omenapuu tuotti paljon omppua. Harmi vaan, niihin kehittyi jotain rupista häikkää eikä tehnyt mieli kerätä omenia.

Kasvimaalla kesäkurpitsat (Diamant ja Partenon, joista ei enää hajuakaan tässä vaiheessa kesää että kumpi oli kumpaa) puskivat hullua vauhtia hedelmää niin, ettei kaikkea jaksanut eikä viitsinyt käyttää vaikka kuinka koitin keksiä uusia ruokalajeja joihin kesäkurppaa voisi ujuttaa. Tosin ainuttakaan kesäkurpitsasuklaakakkua en tainnut tehdä - nyt harmitta....

Kesäkurpitsojen välissä kasvatin salaattia, jota olisi voinut ja kannattanut hakea pöytään ahkerammin. Toki välillä haettiinkin, mutta jostain syystä ei läheskään kaikkea. Ehkä hieman kitkerä maku vaikutti asiaan. Epäilen kitkeryyden johtuneen vähän laisesta kastelusta.

Ísot Tom Fox halloween kurpitsat kuoli ja unhottuivat kokonaan, No hui hai, kokeillaan ensi vuonna uudestaan.

Mansikkamaan sato jäi tosi heikoksi, rastasverkosta huolimatta. Pitäisköhän niille tehdä jotain? Mansikat on olleet samassa paikassa nyt jo kolme vuotta ja saaneet selvitä omillaan ilman istuttamisen jälkeisiä toimenpiteitä.

Yrttilaatikon monivuotisia käytin harvakseen kuten tähänkin asti, ja loppukesästä lähinnä kukakkimpuissa.
Innolla istuttamani korianteri jäi herkuttelematta kokonaan. Se kasvoi hyvin kituliaasti (jälleen: kastelun puute? Vai kylmä alkukesä?) vaikka korianteria kehutaan helpoksi ja reheväksi. En lannistu, ensi vuonna paremmalla onnella ja hoitoinnolla uudestaan!
Villirukola oli samoin kitukasvuinen, ja sitten kun se saavutti sellaisia mittoja että olisin voinut sitä poimia, se puski jo kukkaa ja maistui ihan hirveän kitkerältä.
Keräsalaattihan ei itänyt ollenkaan, ilmeisesti tykkäsi huonoa kylmyydestä.

Taitepapu (Maxi) jatkaa samaa epäonnistumisten luetteloa. Kovin kitukasvuista ja matalaa, muutamia palkoja.
Ruusupapu (Hestia) alkoi mielestäni kasvamaan vasta syyskuussa, siihen asti nekin oli onnettomia rääpäleitä. Kukki kyllä kauniisti, mutta yhtään papua ei ehtinyt tulla. Herneistä en edes puhu, ihan vitsi.


Ok, tämän kesän jälkeen alan kallistua siihen, että joo, ehkä näitä kylvöksiä OLISI syytä myös hoitaa. Kastella ja myöskin lannoittaa. Ehkä. Katsotaan sitten ensi vuonna...

Syystöitä ja jumivia takareisiä

Ai niin, olikos mulla joku blogikin...? Ahem... joo. Taas näyttää toteutuvan kauniisti tämä sama jokavuotinen kuvio: keväällä puhkun intoa sata lasissa, kesäkuussa kuvaan tänne minikokoisia taimivauvoja joka toinen päivä edestä ja takaa, mutta heinäkuussa kun kaikki kasvaa omalla painollaan alkaa puutarhainnostus hiipua. Elokuussa ei oikeastaan mitään tekemistä kuin ihailla ja mussuttaa satoa - ja laiminlyödä blogia.

No niin, mutta nyt kun on aika taas tehdä puutarhan syystyöt ja laittaa piha talvikuntoon, toimerrun myös päivittämään.

Tämä viikonloppu on varmaan monessa muussakin puutarhassa vietetty ihanassa auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä syystöissä.

Lauantaina minun oli tarkoitus istuttaa jo viikko sitten ostetut 110 kukaksipulia (40 vaaleanpunaista tulppaania, 10 valkoista hyasinttia ja 60 vaaleanpunaista oregoninlaukkaa). Kuulostaa simppeliltä ja nopealta, sen kun vain ripottelee sipulit maahan ja pistelee ne istutuslapiolla tai -puikolla mullan alle.

Meidän tapauksessa ennen kuin tähän itse asiaan päästiin, meni reilu parituntinen hikisissä hommissa. Kaivoin kirsikka- ja päärynäpuiden ympärille jätetyt istutusalueet isommiksi (kaksi kottikärryllistä hiekkaa, soraa, kiviä, savea, ruohotuppaita ja rikkaruohoja) ja reunustin ne vanhoilla tiilillä.

 Kirsikkapuun lähtötilanne oli tämä:                                                      

Lopputulos:

Tokihan nuo sipulit siitä vielä maahan tuikkasin. Mutta huomattavasti isompi multa-alue ja tiilireunus vihdoinkin. Päärynäpuu sai myös omansa, johan se on sitä puolitoista vuotta odottanut. Olen tyytyväinen.

Sunnuntaina kävin kasvulaatikoiden kimppuun. Riivin yksivuotiset kasvit juurineen, möyhensin multaa, yritin noukkia sieltä seasta mahdollisimman paljon juuria ja rikkaruohoja pois ja lopuksi kalkitsin ja vielä kerran käänsin maan. Puuh.

Vielä jäi mansikkapenkki ja kaksi kesannolla ollutta laatikkoa hoitamatta. Toivottavasti nämä ihanan kesäiset kelit jatkuvat, etten saa sateesta ja kylmyydestä tekosyitä jättää hommia kevääseen. Olisihan tässä vielä vaikka kuinka monta muutakin kohdettaa talviteloille laittoa vailla!

Tämän viikonlopun multaterapia oli aivan ihanaa. Sormet on ikilikaiset kynsiharjalla hinkkaamisesta huolimatta, selkää kolottaa ja takareidet huutaa hoosiannaa kyykistelystä - silti väsyneen mutta onnellisen puutarhurin virne on leveä.

Non-postaus

En tainnut vielä postata ihqutuskuvaa päärynäpuusta!

Oisko ollut viikko? kaksi? sitten nuorempi muksu juoksi pihalta sisää huutaen hegästyneenä: "Äiti, äiti, sun päärynäpuu kukkii!". Ja se onkin kukkinut kauan ja runsaasti. Bonuksena päärynäpuun ympärille putkahti yhtäaikaa kukkimaan valtavasti ihania tulppaaneita.

Sammalleimu hehkuu kauneimmillaan juuri nyt.

Viikonloppuna jatkoin laiskottelua rikkaruohojen keskellä, sananmukaisesti. Kannoin viltin, runsaan brunssin ja dekkarin pihapihlajien varjoon. Parhautta!

Nyt lähden nostelemaan taimilaatikoita sisään, kesä meni jo ja nyt on luvattu muutama päivä hrrr alle kymmen astetta päivälämpöä, yöllä taitaa tullaa hallaa. Missähän meidän hallaharsot on? Voisin yrittää pelastaa mansikankukat.

Tällainen ei-mulla-mitään-asiaa-,tai-siis-ainakaan-sellaista-että-olisin-muistanut-ottaa-kuvia -postaus tällä kertaa. Uups.

Kätevä emäntä tarvitsee riuskan isännän

Mies, tuo paras ja ehdottomasti monikäyttöisin puutarhatyökaluni, on ahkeroinut.

Sain entisiltä työkamuilta päärynäpuun läksiäislahjaksi. Tarkempaa lajiketta en tiedä, mies poisti lappusen istuttaessaan sitä mutta mitäpä tuosta. Tiedän tiedän, päärynä kaipaa kuulemma kaveria pölyttyäkseen. Onkohan tien toisella puolella asusteleva naapurin päärynä liian kaukana? Voi olla että hankimme omamme viereen toisen päärynän, mutta vielä sellaista ei ole tontille materialisoitunut.

Omenapuun istutuksesta viisastuneena lainasimme piikkauskoneen, jolla tuota kivikovaa hiekka/soramaata sai pehmitettyä. Näin mies sai kaivettua käsivoimin tarpeeksi ison ja syvän kuopan päärynäpuun taimelle. Ensimmäisten päivien aikana päärynä näytti vähän suuttuvan, se käpristi ja ruskisti ylimmät lehtensä, mutta nyt näyttää jo kotiutuneen.

Kun kerran kone oli meillä, mies urakoi useampiakin entisiä istutuksia parannellen. Aika monessa paikassa meillä on kasvit istutettu liian pieniin kuoppiin, koska se kaivaminen on ollut niin turkasen työlästä hommaa.
Nyt etupihan aronia-aidanteen istutuskuoppien välit kaivettiin "istutusojaksi", eli välitkin täytettiin mullalla. Toivottavasti tämä mullan reilu lisääminen edistäisi niiden viihtyvyyttä! Aroniat on nimittäin istuttu jo ööööööh... ainakin neljä ellei viisikin vuotta sitten, mutta ne eivät ole juurikaan kasvaneet koko aikana. Tarkoitushan oli saada aronioista kaunis elävä aita etupihamme suojaksi.

Pionikolmikon multa-alueita laajennettiin ja mikälie-köynnösruusulle tehtiin ihan uusi koti tenniskentän oven viereen, josta kaivettiin kaadettujen koivujen valtavat juuret pois.

Kolmen vaaleanpunaisen pionin viereen ostin uuden, valkoisen pionin, joka sai oman tilavan istutuskuoppansa  Nyt himottaisi hankkia vielä pari tumman "barbipinkkiä" pionin taimea, niin sitten olisi jo aika kiva värisuora pihalla.

Kaikki tämä on siis lähinnä mieheni ansiota. Ilman hänen työpanostaan puutarhaunelmani olisi huomattavasti kaukaisempi unelma. Kiitos siis muru, että jaksat aina toteuttaa visioitani ja päähänpistojani!