Satoa

Terveisiä hajonneiden tietsikoiden, läppäreiden ja puhelimien kokoontumisajoista eli meiltä.

Onneksi kaveri kävi pelastamasta tämän pöytärotiskon, jolla on uusimmat kuvat. (Läppäristä, joilla on kaikki aikaisemmat kuvat vuodesta 2006 lähtien, ei puhuta...) Päivittäminen ei ole oikein innostanut ilman kuvia.

Vaikka olen puutarhalaiskotellut koko kesän, on meillä silti saatu pikkuisen satoakin.

Mansikoita syötiin päivittäin, samoin vadelmat ja punaiset viinimarjat on syöty makoisiin suihin suoraan pensaista. Rastasverkot siis toimivat, eikä yhtään eläintä sotkeutunut niihin (kop kop! eli siis ainakaan tähän mennessä!). Karviaisia on vielä puskassa, ne ovat jääneet lapsilta syömättä. Itse huomaan rakastuvani karviaisiin koko ajan enemmän, ne onkin tänä kesänä minun ehdottomia suosikkimarjoja näistä kotipiha valikoimista! Pitäisi käydä poimimassa loputkin talteen jahka tässä ehdin.

Kesäkurpitsoita piisaa omaksi tarpeeksi ja vähän naapureillekin.

Amppelitomaatti puskee reippaana punaposkia vaikka näivähtääkin säännöllisin väliajoin kastelupalveluiden hitauden takia. Kälyni, jonka isä kasvattaa tomaatteja eteläeuroopassa, kehui näiden maistuvan oikeilta tomaateilta, joita ei aina kaupasta saa. Röyhistän rintaani ylpeänä.

Raparperi tykkäsi uudesta tilasta ja mullasta. Useita piirakoita saatu mussuttaa jo, nami nami.

Pitkät pavut, rakkauteni. Tässä nopeaksi mozzarella-nektariini-salaatiksi voissa paistettuna, paahdetuilla sesaminsiemenillä ja hyvällä kastikkeella höystettynä. Oh-la-laa!

National Zucchini Day

Facebook julisti tässä päivänä muutamana seuraavaa:
 

"Have you checked your porch this morning? It's "National Zucchini Day" or "Sneak Some Zucchini onto Your Neighbor's Porch Day." Beware the sneaky neighbor!!"

(Oma nopsa käännös: "Oletteko tarkistaneet kuistinne tänä aamuna? Tänään on "Kansallinen Kesäkurpitsapäivä" tai "Sujauta Kesäkurpitsoja Naapurisi Kuistille-päivä". Ole valppaana kavalien naapurien varalta!")

Haha! Oli aivan pakko käydä koputtamassa naapurin oveen ja juosta nurkan takaa kurkkimaan, kuinka yllättyneitä ilmeitä sieltä tuli kun löysivät portailtaan pienen sylikoiran kokoisen kesäkurpitsan ja tuon viestin kuvineen. Olihan muuten hauskaa!

Mikä on sadetanssin vastakohta?

Joko se kesä meni? Niin on kylmää ja sateista, ettei tee mieli nenäänsä pihalle laittaa.  Joo, muistan kyllä jupisseeni että saisi täällä meidän perälläkin sataa ettei tarvitsisi puutarhaa letkulla kastella. En ymmärtänyt olla tarpeeksi täsmällinen toiveissani. Se on: yöllä saisi sataa, päivällä kuuluu paistaa aurinko ja helliä nipin napin hellerajan yläpuolelle kohoavalla lämmöllä.

Yritetään pitää kuitenkin tunnelma korkealla ja muistella helteisempiä hetkiä siihen saakka kunnes lämpötila taas nousee mukavammaksi.

Lapset odottivat alkukesän kuin kuuta nousevaksi isänsä kesäloman alkua. Isi oli nimittäin luvannut, että silloin käydään ostamassa uusi uima-allas. Parina viime kesänä meillä on ollut tenniskentän kulmauksessa sellainen hassu barbapapa, eli pussimainen uima-allas. Viime kesänä se meni mystisesti rikki, siihen ilmestyi useita pieniä reikiä yhtä aikaa. Nyt sen tilalle ostettiin astetta jämäkämpi, muovikehyksinen allas.

Ensimmäisenä päivänä lapsiraukat eivät meinanneet nahoissaan pysyä kun piti odotella altaan kokoamista ja sitten vielä täyttämistä. Nuorempi muksuista tepasteli pitkin pihaa uimahousuissa ja snorkkelissa ja vähän väliä raskaan hengityskrohinan välistä, hampaat tiukasti snorkkelin suukapulassa kiinni kuului kärsimätön "Joko sinne saa mennä?". Tokihan allas testattiin välittömästi kun pohjalla oli noin kolme senttiä porakaivokylmää vettä. Oli kuulemma ihanaa mutta kylmää.

Oman kaivon kapasiteetti oli kovilla ja täyttäminen piti jyvittää kahdelle päivälle, mutta saatiin kuin saatiinkin allas täyteen ja rantaelämä tenniskentällä käyntiin. Lapset keksivät tietenkin että allasbaari kuuluu ehdottomasti olla, joten se rakennettiin myös. Päivänvarjo, mehutarjotin ja pitkän sähköroikan nenässä pauhaava cd-soitin, siinäpä allasbaarin perustarvikkeet.

Lapset ovat viettäneet altaassa räiskien ja baarissa huilaten jo monta helteistä hetkeä. Mieskin on kuulemma jo kerran kastautunut, mutta minä odottelen seuraavaa hellejaksoa jolloin vesi saattaa lämmetä inhimillisiin lukuihin.

Tuu jo, aurinko, meillä on sua ikävä!

Kätevä emäntä tarvitsee riuskan isännän

Mies, tuo paras ja ehdottomasti monikäyttöisin puutarhatyökaluni, on ahkeroinut.

Sain entisiltä työkamuilta päärynäpuun läksiäislahjaksi. Tarkempaa lajiketta en tiedä, mies poisti lappusen istuttaessaan sitä mutta mitäpä tuosta. Tiedän tiedän, päärynä kaipaa kuulemma kaveria pölyttyäkseen. Onkohan tien toisella puolella asusteleva naapurin päärynä liian kaukana? Voi olla että hankimme omamme viereen toisen päärynän, mutta vielä sellaista ei ole tontille materialisoitunut.

Omenapuun istutuksesta viisastuneena lainasimme piikkauskoneen, jolla tuota kivikovaa hiekka/soramaata sai pehmitettyä. Näin mies sai kaivettua käsivoimin tarpeeksi ison ja syvän kuopan päärynäpuun taimelle. Ensimmäisten päivien aikana päärynä näytti vähän suuttuvan, se käpristi ja ruskisti ylimmät lehtensä, mutta nyt näyttää jo kotiutuneen.

Kun kerran kone oli meillä, mies urakoi useampiakin entisiä istutuksia parannellen. Aika monessa paikassa meillä on kasvit istutettu liian pieniin kuoppiin, koska se kaivaminen on ollut niin turkasen työlästä hommaa.
Nyt etupihan aronia-aidanteen istutuskuoppien välit kaivettiin "istutusojaksi", eli välitkin täytettiin mullalla. Toivottavasti tämä mullan reilu lisääminen edistäisi niiden viihtyvyyttä! Aroniat on nimittäin istuttu jo ööööööh... ainakin neljä ellei viisikin vuotta sitten, mutta ne eivät ole juurikaan kasvaneet koko aikana. Tarkoitushan oli saada aronioista kaunis elävä aita etupihamme suojaksi.

Pionikolmikon multa-alueita laajennettiin ja mikälie-köynnösruusulle tehtiin ihan uusi koti tenniskentän oven viereen, josta kaivettiin kaadettujen koivujen valtavat juuret pois.

Kolmen vaaleanpunaisen pionin viereen ostin uuden, valkoisen pionin, joka sai oman tilavan istutuskuoppansa  Nyt himottaisi hankkia vielä pari tumman "barbipinkkiä" pionin taimea, niin sitten olisi jo aika kiva värisuora pihalla.

Kaikki tämä on siis lähinnä mieheni ansiota. Ilman hänen työpanostaan puutarhaunelmani olisi huomattavasti kaukaisempi unelma. Kiitos siis muru, että jaksat aina toteuttaa visioitani ja päähänpistojani!

Morkkis, tai ehkä ei sittenkään

Viime vuonna podin pientä morkkista istuttaessani jaloleinikeitä. Joku ilkeä ääni jäkätti takaraivossa, että pitäisi muka kasvattaa vain hyötykasveja. Arvatkaapa miten siinä sitten kävi?

En raskinut lopulta käyttää kasvulaatikoita enkä kehdannut vaatia isäntää kaivamaan minulle uutta kukkapenkkiä, joten keksin mielestäni sopivan kopromissin: istutin leinikit ruukkuihin. Koska mukuloita oli paljon ja ruukkuja vain muutama, lopputuloksena oli aivan liian tiheään istutetut, kuitenkin kohtalaisen suuret ruukut. Ruukuissa oli loppujen lopuksi aivan liian vähän tilaa ja ravinteita neljällekymmenelle taimelle, joten versoneet kukat nuutuivat nopeasti ja kuolivat pois.

En sitten saanutkaan nauttia "paheellisista", pelkästään silmäniloksi kasvatetuista kukista. Eikä myöskään tarvinnut huolehtia mukuloiden talvehtimisesta, kun unohdin kokonaan että ne on monivuotisia ja heitin kuolleet naatit juurakkoineen mäkeen. Höh.

No. Tänä vuonna teki mieli taas kokeilla. Sattuipa vielä niin mukavasti, että Viherpeukalo houkutteli tekemään tilausta huhtikuussa tarjoamalla pussillisen jaloleinikin mukuloita. Sold! Minua ei tarvinnut houkutella sen enempää. Tilasin amppelitomskuja ja pienen oliivipuun, sain kaupan päälle valkoisten jaloleinikkien mukuloita.

Leinikit on taas istutettu. Kyllä, tänäKIN vuonna istutin osan kahteen ruukkuun, sillä haluaisin niin mielelläni ihailla niitä terassilla. Suurimman osan peittelin kuitenkin ihan törkeästi puutarhan kasvulaatikkoon. Sinne juuri, missä pitäisi kasvaa omavaraistaloutta ylläpitävän kätevän emännän monipuolinen keittiöpuutarha.

Tunnen oloni paheelliseksi. Ja pikkuisen toiveikkaaksi, jospa tänä vuonna onnistuisin.

PS: Kirjoitin kalenteriin syyskuun alkuun muistutuksen: "Jaloleinikkien talvehdittaminen hiekassa, viileässä & hämärässä."

Leinikeitä odotellessa terassin maljakoissa ihaillaan tienpientareelta poimittuja luonnonkukkia.

Heittäydyin villliksi

Olen taas, kuten joka vuosi, istuttanut paljon pinkkejä petunioita, pelargonioita, murattia ja lobelioita.
Joka vuosi olen näiden lisäksi halunnut kokeilla jotain uutta kesäkukkaa, tänä vuonna se on uudenguinean liisa. Tosi kaunis, näyttävä kasvi isoilla tummanpinkeillä kukilla. Tykkään!

Olen tänä vuonna oikein revitellyt, sillä hankin muratin ja eriväristen lobelioiden lisäksi "reunakukaksi" astioista ulos roikkumaan hopeaputousta sekä ihan uuden tuttavuuden hopeakäpälän. Se roikkuu, mutta oksat pyrkivät kuitenkin kasvamaan ylöspäin. Aika hauska tapaus se.

Kuvassa Mårbacka hopeakäpälän  kanssa sekä uuden guinean liisat.

Talvehtineista pelargonioista kaksi kuoli loppumetreillä, istutuksiin päätyi siis vain seitsemän vanhaa kasvia. Lisäksi ostin tänä vuonna kaksi uutta pelargoniaa. Ja nekin ovat jotain aivan uutta minulle - valkoisia! Oooo, villi luonteeni on....

Vanhojen pelargonien laatikoihin iskin kertakäyttölusikat sinne lehtien sekaan, joihin kirjoitin permanenttitussilla minkä vuoden kasvista on kyse. Ruma mutta toimiva hätäratkaisu, mutta haluan jatkossakin tietää mikä yksilö on miltäkin vuodelta ja mikä kenenkin pistokas. Pitää kehittää lusikoiden tilalle jotkut kauniimmat merkkaustikut. Olisiko antaa vinkkejä?

Tällä hetkellä kukkii vain uudet, valkoiset pelargoniat ja ainoa Mårbackani. Osaan on jo muodostunut nuppuja, nyt odotan jännittyneenä sattuiko saman väriset kasvit samoihin laaikoihin. Värejä kun en ollut tajunnut merkata purkkeihin viime syksynä. Tänä vuonna pitää siis tehdä oikein "sukukirjat" kaikille, että ensi keväänä on helpompaa päättää mikä kukka istutetaan mihinkin ja kenen naapuriksi.

Ei ruuhkaa laatikoissa

Jaa jaa, olin julkaisevinani tämän jo eilen, vaan näköjään sössin sekä talossa että puutarhassa... 

Kylvin esikasvatukseen kesäkurpitsaa ja leikkopapuja. Kesäkurpista lähti kasvamaan kaikki 6 ja leikkopavuista 7/11. Paputaimivauvoja menehtyi muutama onneton, kun miesväkeni siivosi ja heitti mattokasan taimilaatikon päälle. Outs! Kaksi kesäkurpitsoitsaa annoin kaverille, itselle jäi siis neljä.

Istutin selviytyneet taimet ulos kasvulaatikoihin viikolla 24.

Sitten näimme tappavan yhdistelmän helteet & heikko motivaatio kasteluletkun ulkoiluttamiseen - ja jäljelle jäikin enää vain 3 pavuntaimea. No höh.

Kurpat sinnittelevät sentään vielä hengissä. Paitsi että tänään huomasin, että yksi, kuvassa oikea yläkulma, oli hiutunut omituisesti niin, että kasvanut taimi pikkiriikkisine nuppuineen roikkui juuren tyvessä vain yhdellä säikeellä kiinni. Kun kosketin sitä katsoakseni, säie katkesi.

Lopuissa kolmessa on jotain outoa valkoista läikkää lehdissä.

Saapa nähdä kestääkö mikään sadonkorjuuseen saakka.

Yhteen laatikkoon heitin kukkien siemeniä, toiseen olen tökännyt muutaman kaupasta ostetun salaatintyngän. Salaatin siemeniä minulla on parikin erilaista pussia, täällä sisällä avaamattomina. Kyljessä niissä lukee että itääkseen tarvitsevat alle kahdenkymmenen asteen lämpötilaa. Jää siis omat salaatit kylvämättä, mieluummin nautiin näistä kesäisistä säistä ja rouskutan ostosalaatteja. Kaupan tököt ovat kyllä osoittaneet oivallista partiohenkeä ja puskevat uutta lehteä iloisesti.

Vielä olisi kaksi laatikko tyhjillään. Ei puhettakaan viime kesän ruuhkasta ja tilanpuutteesta. Vähän harmittaa, toisaalta naurattaa. Pitää kai pitää siitä huvittuneisuudesta kiinni eikä antaa huono puutarhuri- fiilisten nostaa päätään. Ei kai tämä nyt niin vakavaa ole, omalla pihallaan kai saa puuhailla niin paljon kuin sielu sietää - ja toisaalta lusmuilla silloin kun siltä tuntuu.


 Monivuotisten kasvien laatikoissa puskee kovalla tohinalla maa-artisokkaa, yrttejä ja mansikkaa. Mansikat ovat aivan mielettömän makeita! En ole ikinä syönyt näin hyviä mansikoita missään. Oma maa, ja niin edelleen... Vielä kun muistaisin käydä joka päivä poimimassa kypsät marjat talteen. Ihme ja kumma lapset eivät muista tätä, kuitenkin aika mieluisaa kotityötä myöskään.

Viime vuonnahan linnut söivät vähäisetkin marjat joten tänä vuonna ostin raskain sydämin rastasverkkoa ja levitin sitä mansikoiden päälle. Odotan kauhulla milloin joku lintu takertuu siihen, toivottavasti ei koskaan!

Tulin juuri sisälle kastelukierrokselta, koska näyttää siltä ettei tänäänkään saada taivaalta vettä. Tämä on sitten kumma maailmankolkka, sillä usein vesisateet kiertävät meidän pihan. Olen huomannut tämän ilmiön jo monta, monta kertaa ja jo useampana kesänä, kun kaverit päivittelevät Facebookissa sateita ja meillä odotetaan kieli pitkällä mutta ilman vaan jäädään. 
Eilen esimerkiksi samalla kylällä, vain viiden kilometrin päässä tuli vettä kaatamalla ja kahden kilometrin päässäkin oli ihan kunnon sade. Meillä ripsautti pari hassua pisaraa samalla kun taivas meni mustaan pilveen, ja kauempaa kuultiin hirmuista ukkosen jytinää, ei muuta. 

Onhan se tietenkin kiva että aurinko paistaa ja on kaunista, mutta kyllä täällä sadettakin kaipailtaisiin, edes silloin tällöin. Pääsis nimittäin tämä laiska puutarhuri taas vähän vähemmällä puuhailulla!

Ai niin, oliko mulla joku blogi?

Tai jotain puutarhantynkääkin?

Kesäkuu oli ja meni, tänään ollaan jo heinäkuussa enkä ole juurikaan jaksanut tai ehtinyt panostaa ulkohommiin tänä kesänä.

Aloitin kuukausi sitten uudessa työpaikassa, jonka työajat ovat säännölliset (huraa!) mutta minulle aivan jotain uutta ja selvästikin hankalasti omaksuttavaa. Että ihan kahdeksaksi pitäisi töihin ehtiä, ihan joka päivä - eksoottista! Olen asettanut itselleni nukkumaanmenoajan puoli yhdeksitoista arkisin, mutta aika harvoin maltan vielä silloin petiin. Myöhäisempi kukkuminen kostautuu sitten hirmuisena väsynä, joka taas näkyy pihan ja kodin hunninkokertoimissa.

Olen tehnyt niin minimaalisen vähän mitään varsinaista puutarhatöitä, että on tuntunut ihan turhalta tulla niistä vähistä tänne kertomaan. Sitten kun on hetken täältä pois, kynnys postailla nousee.
Nyt yritän kuitenkin kunnostautua edes kirjoittelussa, suuret puutarhaurotyöt on armollisesti päätetty siirtää myöhemmäksi. Ovathan ne kevät ja kesä ensivuonnakin... Nyt yritän päivittää pihakuulumiset, ne pienetkin, jotta ensi vuonna voin sitten hymyillen todeta että "voi tuon minä tein tänä vuonna paremmin", eikös juu. Mistähän sitä aloittaisi?

Terassin vieressä olevan tulppaanipenkki, jonka oranssit kukat saivat verenpaineeni nousemaan, yllätti sittenkin iloisesti:
sieltä nousi toinen aalto tulppaaneja oranssien lakastuttua, tällä kertaa niitä kaivattuja vaaleanpunaisia ja valkoisia. Seassa oli jopa muutama tummanviolettikin, olihan se värisekoituspussi. Nämä olivat selvästi eri "rotuisia" kuin pienet ja matalat oranssit, sillä varret hujahtivat puolimetrisiksi ja kukatkin olivat näyttävän kokoisia.

Tulppaanien seassa kasvoi Sorbet-pionikin kohisten korkeutta, noin puolimetriseksi. Jestas sitä riemua, kun huomasin sen tehneen ensimmäiset nuppunsa ikinä!

Ja jopa kuusi nuppua heti ensimmäisellä kerralla!
Seurasin päivittäin nuppujen tilannetta, ja vihdoin, juhannusaattona, ensimmäinen kukka avautui paljastaen yllätyksen:

Kaksivärinen!

Koko penkki komeudessaan.

Pieni ja vaatimaton se on naapureiden muhkeisiin, kukkia ryöppyäviin pionimeriin verrattuna, mutta oma ja ihana kuitenkin.

Pihan perän kolme Sarah Bernhardia eivät tehneet tänä vuonna nuppuja ollenkaan. Eivätkä ole juuri kasvaneet viime vuodesta. Mikähän ne on suututtanut?



Noin, siinähän sitä tuli jo jotain. Huomenna muistellaan lisää.

Kyllä kukkii

Sakokaivon ympärillä hehkuu pinkkiä sammalleimua. Muutamat lahjoitusmättäät ovat levinneet ihanaksi tasaiseksi kukkapeitoksi.

 Tulppaanipenkin kupeessa kukkii pikkusydän.

Takaportaiden vieressä ihanat herttavuorenkilvet. Näitä haluaisin lisää. Kuudesta istutetusta yksi uuvahti ja muutenkin tuo paikka kaipaa lisää kukkia, muuten se on rikkaruohojen mellastuspaikka. Herttavuorenkilvet on kiitollisia kasveja, niille näyttää riittävän melkein kuinka vähäinen multa ja huolenpito tahansa...

Kaikki nämä ovat lahjoitustaimina pihaan saatu. Kaikkia rakastetaan ja ihaillaan päivittäin, vaikka hoito onkin joskus vähän puoleista.

Nursery

No niin, nyt on taimivauvoja kasvamassa. Pikkuiset on peitelty muhevaan multaan ja niille on laitettu tukeva kehto.

Kylvin liotettuja pensaspapu "Saxaa" maitopurkin puolikkaisiin ja niihin harvoihin muovitörppöihin joita satuin kellarista löytämään. Asettelin pahvi- ja muovitörpöt puiseen Hartwallin laatikkoon, jossa siemenvauvoja on helppo nostella ulkoilemaan lämpiminä päivinä ja yöksi sisään.

Lisäksi kylvin kesäkurpitsan siemeniä kilon jugupurkkeihin ja ne sijoitin kesäkukkakoriin jotka vielä toistaiseksi odottavat kukkia. Samoihin koreihin lykkäsin pelargoniat, joita en ole vielä uskaltanut pihalle koreihin laittaa. Nyt niidenkin ulkoiluttaminen helpottui, kun ei tarvitse yksittäisiä purkkeja kanniskella.

Viimeksi harmittelin kuinka myöhässä olen kylvöjen kanssa viime vuoteen verrattuna. Piti vielä tarkistaa, ja hups - olin väärässä. Vuosi sitten äitienpäivänä kylvin vasta siemenet, en suinkaan hoivaillut jo itäneitä taimia.
Ja kuten kaikki tiedämme, tänä vuonna terminen kevät on totta tosiaan ollut pari viikkoa myöhässä. Joten mitäs tässä murehtimaan, jokainen vuosi on erilainen. Nyt nautitaan tästä hetkestä!

Nautitaan lämmöstä, ihaillaan uutta vihreyttä ja hoivataan taimivauvoja.

Pienin askelin

Tuntuu että koko kevään, siis silloin kun kalenterissa luki kevät, odotin vain milloin myös se terminen kevät alkaa. Nyt, yht'äkkiä tuntuukin ihan kuin olisi jo alkukesä. Huhuu, mihin jäi kevät? Tai ehkä paremminkin: huhuu, mitä mä haahuilin koko kevään?

En ole kylvänyt mitään. Toistan: en ole kylvänyt ainuttakaan siementä. Hävettää. Viime vuonna äitienpäivän aikaa minulla oli monta laatikollista hellästi esikasvatettuja kesäkurpitsan ja papujen taimia joista hössötin kovasti. Nyt ei ole taimen taimea.

Lauantaina vihdoin ostin hädissäni muutaman siemenpussin, joita olen nyt pari päivää pyöritellyt käsissäni. Enkä edelleenkään kylvänyt, en edes laittanut likoamaan.

Tänään availin vähän puutarhakirjojani lukeakseni olenko jo aivan auttamattomasti myöhässä kaikkien näiden kanssa ja helpotuksen huokaus oli melkoinen, kun tajusin että ihan hyvin ehtii vielä suorakylvönäkin kasvattamaan näitä, ei paniikkia. Kaalien kanssa taitaa olla peli jo menetetty, mutta eipä se niin haittaa. Vaikka on minulla vielä niitä Millan viime vuonna lähettämän lehtikaalin siemeniä, saatan uhmakkaasti heittää niitäkin vielä maahan jos tilaa jää.
Kasvulaatikot ammottavat tyhjinä eiku siis täysinä - kompostit on edelleen sekoittamatta multiin. Monivuotiset kasvit puskevat vihreää jo kovaa vauhtia, mutta muihin en ole istuttanut vielä mitään. Mutta siis, kyllä mä vielä tästä kohta toimerrun.

Äitienpäivänä puuhailin pihalla vähän siellä, pikkuisen täällä. Haravoin viimeisen ruokkoamattoman pläntin takaportaiden vierestä. Siivosin herttavuorenkilpien (epä)penkin. Kitkin saunan edestä pikkukivien välistä puskevia voikukkia. Keräsin saunan oven eteen, sinne pihan viimeiseen nurkkaan, tuulen kasaamat ruskeat vaahteranlehden vihdoin pois - sain saaliiksi kottikärryllisen. Kärräsin kompostia kasvien juurille. Keräsin taas roskia. Voi ärf! sitä muovinpalasten, ilmapallojen riekaleiden, jeesusteipinpätkien, kuula-aseen kuulien, rikkinäisten lelujen ja muun roinan määrää mitä maasta puskee kun vähän katselee jalkoihinsa. Ja miten valtavan paljon siistimmältä pihan näyttää, kun sitä pienen pientä, värikästä silppua ei pilkistele joka paikasta.
Ei tunnu siltä että olisin tehnyt varsinaisesti puutarhatöitä, kunhan vähän riipaisin sieltä täältä. Mutta useampi tunti siinäkin meni, ja kaikki tuokin pieni on joskus tehtävä.

Tai no hei - istutin kolme tomaatin taimea. Viherpeukalolta tilasin valmiina. Tuossa ne taas ovenpielessä roikkuvaat, pikkurimpulat. Pitää vielä muistaa nostaa sisään öiksi etteivät vaan palellu.

Ensimmäiset kesäkukat istutin myös etupihan portaille.Lauantaina ajauduin ihan vahingossa paikalliselle pienelle taimitarhalle ja siitä se sitten taas lähti, kesäkukkahulluus. Siellä oli tarjolla vaikka mitä ihanaa, olin aivan pyörällä päästäni ja olisin halunnut ostaa yhden joka sorttia.
Sanoinkin puutarhurille, joka kai vähän hymyillen seurasi päättämätöntä pyörimistäni, että ostan nyt ensi hätään tämä ja sitten alan vasta järjellä ajattelemaan mitä oikeasti tarvitsen.

Lidlistä löytyi kaunis musta istutusastia. Näyttää keraamiselta, mutta onkin muovia. Kevyt ja helppo puhdistaa. Istutin siihen pari valkoista petuniaa, kaksi punaista lobeliaa ja ison valkoisen tuoksupieluksen. Luulen, että vaihdan tuoksupieluksen tilalle myöhemmin yhden pelargonioista, jahka ne vähän kasvavat.
Taustalla vilkuttelevat vahtikoirammedinot ja -leppäkerttu.

Lisäksi osti pari pinkkiä petuniaa  ja pari valkoista pikkuorvokkia. Eikä mitään hajua mihin ne laittaisin. Tätä perinteistä minua siis. Noooh, eiköhän niillekin paikat keksitä. Pikku hiljaa, vähän kerrallaan, kyllä tämä tästä taas etenee.

You must be kidding me!

 Keittiön ikkunan alla, siinä terassin edessä. Se saamarin kukkapenkki. Josta kaivelin viime syksynä ne oranssit tulppaanit pois. Johon istutun monta pussia vaalenpunaisia, pinkkejä ja vähän valkoisiakin tulppaaneita. Niin mitä sieltä nyt puskee? No oransseja tulppaaneja. Are you ******* kidding me???

Pakko kai ottaa huumorilla, muuten repeää pää. Jospa nämä kaksi ensimmäistä joista värin jo näkee olisivat jääneet huomaamatta poisto-operaatiossa. Jospa kaikki loput olisikin lopulta toivotun värisiä. Jooko.

Vertailun vuoksi terassin edestä omenapuun ympärille siirretyt, kukkaan jo puhjenneet mutta ylenkatsotut oranssit tulppaanit. Jep, samalta näyttävät.

Omenapuun katveessa

Omppupuu sai taas uusia lajikkeita. Ystävämme, omenapuista innostunut Olli kävi ja vartti puuhumme pari uutta oksaa. Lajikkeet ei edelleenkään jääneet mieleen, mutta eipä sillä niin väliäkään. Ihana silti! Nyt puussa taitaa olla viittä (vai kuutta?) lajiketta. Aika villiähän se on, että noita voi yhdistellä melkein miten vain.

Viime vuonna omenasato jäi odotettua pienemmäksi, noin kouralliseeen pieniä omppusia. Toivotaan tänä vuonna parempaa onnea.

Kuvassa on yksi uusista oksista, jonka Olli liitti tuollaisella pehmeällä, venyvällä erikoisteipillä. Lisäksi näkyy pyykkipoika, jonka omenaeksperttimme on asentanut oksaa taivuttamaan. On se onni, että kavereista löytyy tuollaisia puoliammattilaisia.

Tein minä itsekin jotain. Sain vihdoin reunustettua omenapuuta ympäröivän istutusalueen, jee! Puun juurella on syksyllä keittiön ikkunan alta kukkapenkistä siirretyt väärän väriset tulppaanit, joiden kukkimista vielä odotellaan tänä keväänä. Nyt siellä on kukkinut ja lakastunutkin jo muutama valkoinen lumikello, joita en ollenkaan muista hankkineeni.

Naapurin isäntä sponsoroi taas vanhat tiilet, kuten aikasempiinkin tiiliaskasteluihini ja naapurin tyttö autteli möyhennystyössä.

Ennen:

 Jälkeen:

Maa on tuossa, kuten koko tontilla, tosi kovaa ja kivikkoista. Heti huomasi kun lapio lipsahti juuripaakulle kaivetun ja ostomullalla täytetyn istutuskuopan ulkopuolelle. Yritin saada tiilet upotettua maahan joten kuten symmetrisesti, joten välillä piti kaivaa tosissaan sitä kivimurskaakin. Vähän näyttäisi vieläkin kaipaavan korjailua tuo ympyrä, mutta hoidetaan se myöhemmin. Kipeä polveni ärhentelee jo nyt, vaikka koitin säästää sitä istumalla maassa jalka suorana sojottaen. Kyykkimisestä ei tule mitään, vähän huolestuttaa miten tulevista istutushommista selvitään tänä keväänä.

Mutta sivupoluilta takaisin aiheeseen eli upeaan tiilireunukseen: mielestäni siitä tuli hieno! Nyt kelpaa ajella nurmikkoa eikä tarvitse pelätä parturoivansa samalla monivuotisia sipulikukkia tai vahingoittavansa omppupuuta.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Jipii, etupihan narsissit kukkivat vihdoin! Melkein kaikki ainakin. On sitä odotettukin, välillä mietin tosissani avautuvatko vihreinä pötköinä viikkokaupalla nuokkuneet nuput ollenkaan.

Ihan kuin kukkia olisi tänä vuonna aikaisempia keväitä enemmän? Yhdestä kasvista haarautuu useita kukkavarsia sen sijaan että jokaisessa jököttäisi vain yksi sotilaallisessa ryhdissään. Itseäni en voi tästä kiitellä, ihan itsekseen ovat mukulat jakautuneet ja tuottaneet lisää silmäniloa.

Myös osa pikkunarsisseista ja helmililjoista ovat puskeneet päänsä soran ja rikkaruohojen läpi. Aika hellyttäviähän ne on.

Ai kauhea miltä tuo etupiha taas näyttää, rikkaruohot on jälleen vallanneet alaa. Joka vuosi huokailen tätä samaa asiaa enkä saa tehtyä päätöstä joko hävittää kerralla kaikkea tai yrittää tehdä sinne oikea istutusalue. Jatkamme mietintää. Sillä aikaa pidän katseen tiukasti noissa muutamissa keltaisissa ilonpilkahduksissa, ihanissa narsisseissa.

Kompostikausi avattu

Kyllä kyllä, taas uusi varma kevään merkki: lämpökompostin tyhjennys ja uuden biojätesadon keräämiskausi aloitettu. Jossain vaiheessa talvea komposti jäätyi ja sen jälkeen tietysti täyttyi ja biojätteen kerääminen piti lopettaa. Sielussa vihlaisi joka kerta kun heitin perunankuoria ja ruuanjämiä sekajätteeseen. Tänään on siis onnenpäivä. Nuorempi lapsikin huudahti kasvot loistaen: "Jee, nyt voidaan taas kerätä biojätettä!".

Lämpökompostin tyhjennyshän sujuu siis näin:

1. Etsi ja tyhjennä kottikärryt.
2. Etsi pistolapio.
3. Tyhjennä jälki- eli avokomposti, joka on talven aikana vajunut mukavasti. Siitä tulee viisi täyttä kottikärryllista ravinteikasta kompostimultaa kasvulaatikoihin.
4. Kääntele komposti kasvulaatikoiden multien sekaan.
5. Tyhjennä lämpökompostia lapiolla kottikärryihin ja juoksuta se jälkikompostiin. Toista kolme kertaa.

Kultsu on ollut ahkera <3. Minä osallistuin urakkaan vuolaalla ihailulla saavuttuani töistä kotiin juuri parahiksi viimeisen kottikärryllisen nähdäkseni.

Meidän komposti on kaksi vuotta vanha L&T:n lämpökompostori. Ei mikään hifistelyvehje, mutta perushyvä peruslaite. Se on etupihalla sekajäteastian vieressä jotta sinne on helppo vipata keittiön pieni biojäteastia heti kun se täyttyy, vaikka pari kertaa päivässäkin tarpeen vaatiessa.

Avokomposti tenniskentän takana jättömaalla on ollut meillä heti alusta alkaen. Aluksi kompostoimme siis vain puutarhajätettä pienessä itserakennetussa puukehikossa. Tätä käytetään nykyään biojätteen jälkikompostointiin.

Avokompostilaatikko ei tietenkään riittänyt alkuunkaan kaikelle puutarhajätteelle, vaikkei tällä tontilla olla edes erityisen ahkeria haravoijia. Avokomposti onkin levinnyt siihen viereen eräänlaiseksi laiskan puutarhurin aumakompostiksi, jota täytellään fiiliksen mukaan. "Eräänlaiseksi" siksi, ettei sitä olla erityisemmin suunniteltu tai rakennettu, sen kun vain kippailtu erinäisiä maatuvia satseja päällekkäin. Talvella tänne on tyhjennetty myös kissojen puupelletti"hiekkaa". Ei mikään pihan kaunistus, mutta jonnekinhan ne lehdet, risut, heinä ja kausikukkien raadot on loppusijoitettava.

Tänä keväänä seinänaapuri on koonnut vaahteramme alle vielä uuden kompostin, ilmavan verkkokehikon lehdille.

Tontiltamme löytyy siis jo neljä kompostia. Herranjestas, kuulostaapa prolta! Ei kyllä tunnu siltä, mutta mukavahan se on huomata että näitä asioita on tapahtunut ikään kuin huomaamatta ja luontevasti.

Tämän vuotinen valmis komposti oli oikein hyvän näköistä, mustaa ja muhevaa. Vuosi sitten se oli vaaleampaa ja kuivempaa. Nyt olo oli kuin voittajalla: olemme osanneet itse tehdä näin hienoa multaa!

Luonnollista(ko?)

Olin juuri lähdössä haravoimaan ja etsiskelin kumisaappaitani, kun ulkoa alkoi kuulua voimakasta kuminaa, jylinää tai ulinaa, en osaa sanoa tarkemmin miltä se kuulosti. Ensimmäinen ajatus oli että pihalle on laskeutumassa helikopteri. Työnsin pään ulos ovesta ja mielikuva vahvistui kun näin ilman sakeana hiekasta ja villisti kieppuvista lehdistä. Pihalla leikkinyt lapsikatras kirkui, hiekkaa meni silmiin ja tukka meinasi lähteä päästä. Se oli enisimmäinen kokemani trombi.

Se oli ohi jo kun pääsin terassin suojista pihalle, lehdet laskeutuivat hitaasti leijaillen ympärillä. Aika raju juttu. Lapset hihkuivat ja pälättivät, kertoivat kilpaa kuinka hurjalta tuntui ja raportoivat ihmeissään tuulen aihettamia tuhoja. Toinen koripallokoreista oli riuhtoutunut irti tenniskentän verkkoseinästä, tavaroita oli lennellyt pitkin pihaa ja raskas puuportin puolikas oli noussut saranoiltaan. Onneksi mitään arvokasta ei kuitenkaan mennyt rikki tai kukaan loukkaantunut. Kissatkin olivat kaikeksi onneksi juuri tapahtumahetkellä sisällä piipahtamassa.

Lasten suussa "kuinka mä pelästyin" muuttui nopeasti muotoon "kuinka mä yllätyin", ja kohta jo huokailtiin porukalla kuinka hurja mutta upea luonnonilmiö oltiinkaan todistettu. Vielä vähän päivittelyä naapurin kanssa siitä, kuinka ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän erilaisia sääilmiöitä. Onneksi meillä täällä Suomessa vielä kuitenkin aika pienessä mittakaavaassa, mutta yhä useammin tuhoisiakin luonnonmullistuksia ympäri maapalloa. Sitten lapset jo jatkoivatkin pelailujaan ja minä ryhdyin haravoimaan.

Olisipa muuten harmittanut isosti, jos olisi ehtinyt haravoimaan ennen trombia! Se olisi lennättänyt kaksi kottikärryllistä kuivaa heinää, lehtiä ja sammalta takaisin juuri siistitylle alueelle. Hyvä ajoitus, etten sanoisi.

Tällä kertaa haravoin vasta terassin viereen jääneen rinteen, siinä vierähti tunti rivakasti heiluen. Haravoimista jäi vielä moneksi tunniksi, koko iso alapiha ja etupihan istutusalue. Mutta pienissä paloissa se norsukin syödään, vähän kerrallaan.

Haravoinnoin jälkeen noukin pihalta roskia talven jäljiltä. Uudenvuoden rakettien jämiä, muovinpalasia, vappuna pystytetyn trampoliinin reunasuojuksen rispaantunutta sinistä muovia (argh!), rikkinäisiä pyykkipoikia ja leluja. Kaikkea kummallista mikä ei pihalle kuulu. Sellaisia pieniä juttuja, joita ei edes ensisilmäyksellä huomannut maasta, mutta kun ne on kerätty pois, piha näytti heti huomattavasti siistimmältä. Hyvä minä!

Ergonomiasta viis kun energiakokkare iskee

Sunnuntaina työskentelyergonomia ei ollut huipussa,  mutta intoa senkin edestä. Ruoppasin kaikki kasvulaatikot viime vuoden kasvinraadoista ja rikkaruohoista.
Aurinko näyttäytyi sen verran, että huhkiessa sai hien pintaan. Mutta heti jos jäi mietiskelemään alkoi palella. Parempi oli sitten vaan painaa menemään pysähtelemättä!

Ihailkaamme kätteni jälkeä:


Niin, siinäpä on sitten tyhjiä kasvulaatikoita.

Korjaan: yhdessä on mansikkaa, toisessa monivuotinen maa-artisokka, kolmannessa monivuotisia yrttejä ja valkosipulia. Loppuihin pitäisi taas keksiä jotain kivaa kasvamaan!



Maa-artisokkaa löytyi mullan kääntelyssä vielä iso kasa. Nami! Jätin laatikkoon toki  vielä mukuloita kasvamaan syksyn sadonkorjuu jo mielessä.
Siihen laatikkoon taitaa olla turha istuttaa muuta, näyttää olevan sen verran kovasti leviävää ja tilansa ottavaa sorttia tämä herkku. Tai ehkä kylmän sekaan salaatteja, nehän kasvaa aika pintamullassa. Hmmm, laitamma mietintään.



 Meirami pölläytti muuten sen verran voimakkaan tuoksupilven kun riivin siitä kuivuneita oksia, että muksukin haistoin sen tenniskentälle asti. Tuli ensimmäistä kertaa tänä vuonna sellainen "puutarhuri se tässä kasvattaa"- läikähdys rintaan. Kyllä kyllä, tään on niin mun juttu!

Uusi kevät ja uudet hanskat

Olipas ihana tunne napsauttaa käyttämättömän puutarhahanskaparin pahvilappunen irti ja vetää uudenkarheat hanskat käteen! Uudet hanskat uuden kevätkauden kunniaksi nääs. Olisihan noita vanhojakin ollut tarjolla monta paria, mutta käytetään niitä taas sitten pitkin kesää. Nämä ohuet, sormenpäistä ja kämmenen sisäpuolelta vedenpitävät hanskat on suosikkivarustukseni tuolla multaa tonkiessa.

Kirja oli mukana fiiliksen nostattajana. Luin lähinnä vadelmapensaan leikkaamisesta, sellaistakin kuulemma pitäisi tehdä. Juu en ole aikaisemmin koskaan leikannut mitään meidän marjapuskista. Onneksi aina oppii uutta...

Klipsuttelin jo innokkaana oksasaksiani, kun iski epäilys: heeeetkinen, olikos tämä ollenkaan se vadelma?
Uuups, se olikin karviainen! Onneksi muistin ajoissa. Karviainen ja punaherukat saivat olla tällä kertaa rauhassa, mutta ennestäänkin rimpula vattu menetti puolet harvasta oksistostaan. No mutta nyt kun olen oppinut että vadelman oksat on kaksivuotisia ja tarvitsee leikkausta niin jospa sekin alkaisi oikealla hoidolla pörhistymään jatkossa.

Ruuhkaa ikkunalaudalla

Kreikkalaista ja turkkilaista jogurttia, naarmuisia ja osa auringon haalistamia purkkeja. Olen nostanut ne kotini paraatipaikalle aurinkoon keittiön ikkunalaudalle ja loput ruokailuhuoneeseen keskelle pöytää missä saavat parhaiten valoa. Mun pelargoniat.

(Kissantassujen täplittämää ikkunaa en kommentoi eikä kukaan huomaa!)

Olen niin ylpeä tästä porukastani. Osan olen saanut talvehtimaan hengissä jo kaksi talvea. Olen laputtanut huolellisesti kesän 2011 ja 2012 kukat jotta tiedän kuka kukin on. Ensimmäisen talvehdittamisyrityksen jäljiltä selvisi kevääseen puolet, tänä vuonna vain yksi kolmestatoista oli kuivunut eikä näytä edelleenkään mitään elonmerkkejä. Selviytyjien joukossa on myös pari viime keväänä leikkaamaani pistokasta. Tunnen itseni varsinaiseksi pelakuumummoksi.

Haluaisin jatkossakin osata erottaa mitä "sukupolvea" mikin kukka on, mutta taitaa mennä liian vaikeaksi. Millä ihmeellä merkkaisin nämä kun istutan ne ulkoruukkuihin. Ja sekin mietityttää, että miten muistan minkä värisiä mikin on. Entä mitä jos vahingossa laitan samaan ruukkuun pinkkiä ja mummon alushousunväristä (se vahinko-ostos viime kesältä) kukkaa. Kääk. First wold problems, onneksi ei siis isompia tällä kertaa.

Vauhdinottoa

Jos olisin oikea puutarhuri, olisin varmaan jo pihahommissa pää onnesta sekaisin. En kuitenkaan ole. Piha nykytilassaan lähinnä masentaa.
Koitetaan silti hakea jotain positiivista. Vaikkapa tämä muutos:

Piha viikko sitten

 Piha nyt

Ihan selkeä muutos! Ehdottomasti parempaan päin! Ihanan vihreä, kutsuva ja - no niin, eipä kuitenkaan innostuta liikaa hehkuttamaan. Harmaa, ankea rytöläjä se on. Mutta lumeton, siitä lähdetään.

Pensaat, kasvulaatikot ja istutukset kaipaavat kunnon ruoppausta ja sammaloitunut nurmialue haravointia. Lumen alta paljastuvat roskat, lelut ja parittomat hanskat pitää kerätä.

Tämän vuoden lähtötilanne, tästä lähdetään. Hengitän syvään, otan vauhtia ja alan taas puutarhahommiin. Kesä täältä tullaan!

Puutarhatonttu heräilee talviunilta

Talvi on ollut pitkä ja edelleenkin yrittää pidellä sinnikkäästi takinliepeistä kiinni, mutta kyllä se vaan kevät taitaa olla jo täällä. On siis aika karistaa talviunenrippeet silmistä ja luoda katse pihalle.

Ihan ensin näytän teille kuitenkin "ei mennyt ihan kuin strömsössä"-pääsiäiskukkani

Piti tulla tällainen:

Tuli tällainen:

Ahem. Juu. Viime pääsiäisen narsissit pajunkissojen ja männynkäpyjen seassa oli söpöt ja halusin jatkaa samalla kaavalla.
Kukat piti saada etupihalle nopeasti ennen kuin pääsiäisvieraat saapuvat, joten en ehtinyt hakemaan kellarista pajukoreja vaan talven kanervalaatikot saivat kelvata. Kippasin kanervat ja mullat pulkkaan, jolla painava kuorma oli helppo vetää vielä silloin hankia pitkin pois, tuikkasin pikkunarsissit laatikoihin ja peittelin kävyillä. Pajunkissat oli tarkoitus hakea sitten iltakävelyllä.

Kukat olivat olleet sisällä eteisen lattialämmitettyjen laattojen päällä ja venähtäneet vuorokaudessa monta senttiä pituutta. Lämpötilaero sai kukat shokkiin ja tulos oli seuraavana aamua sitten nähtävissä: riippuvat puutarhat. Ehtivät siis edustaa nätteinä yhden iltapäivän ja illan ennen kuin nuukahtivat yön kylmyydessä.

Eihän mulla käynyt mielessäkään että öisin oli vielä pakkasta. No, tällä viikolla yöpakkaset on lopullisesti ohitettu, joten uusi yritys on edessä.