Ite tein

Kuten täällä aina mainitsenkin, on mieheni meillä se varsinainen lihas joka täällä kaivaa ja kantaa jos jotain isoa tehdään puutarhassa. Pihalla maa on kertakaikkisen kivikovaa, siihen ei meikänaisen lapiokäsi pysty mitenkään. Yleensä mieskin käyttää vuokrattua jyrsintä kun isoja kuoppia pitää kaivaa. Vaan nytpä olikin toisin.

Kaivoin ihan itse istutuskuopat parille köynnökselle ennen juhannusta. Olipa mukavaa tunne, kun sai painaa pistolapio multaan ja polkaista, sinne upposi. Terassin ulkopuolella maa on toki heikkoa täyttömaata, mutta kuitenkin multavaa, ei ollenkaan samanlaista hiekkaa ja kiveä kuin alapihamme.

Kaivoin kuopat noin lapionmitan verran taimen kokoa syvemmälle, toivottavasti tuli riittävän isot. Olisiko kahteen kuoppaan mennyt kaksi ja puoli kolmenkymmenen litran multasäkkiä, jos oikein muistan. Kuoppien pohjille hain alapihalta soraa ja pikkukiviä salaojitusta simuloimaan.

Terassin päähän, meidän ja naapurin pihojen rajalla olevan aidan yläpäähän istutin valkoisen köynnösruusun "Pohjantähti". Tämän pitäisi olla yksi talvenkestävimmistä lajeista, joten uskalsin kokeilla.
Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut ruusuja ja olin hieman yllättynyt, että sellaisen ostin. Ehkä tämä on joku keski-ikäistymisen merkki, kun ruusut alkavat kiinnostamaan?

Terassin alkupäähän, kahden jalohortensian viereen, pionipenkkiä vastapäätä istutin köynnöshortensian "Petiolaris". Se on kuulemma hidas kasvamaan ja kukintoja saa odottaa vuosia, mutta joskushan sellainenkin on istutettava, jos toivoo sen aikanaan kasvavan.

Jalohortensiathan sain naapurilta kaksi vuotta sitten. Ensimmäisenä kesänä ne kasvoivat vain pieniksi puskiksi eivätkä ehtineet kukkimaan. Viime kesänääkään ei kukkia tullut. Olisikohan syynä ollut kylmä alkukesä, vai olivatkohan vieläkin suuttuneita siirrosta. Kukkia en siis ole edelleenkään nähnyt näissä pensaissa omalla pihallani, joten jännittyneenä odotellaan edelleen, minkä värisiä niistä täällä tulee.
Happamassa maassa olisi odotettavissa sinisiä, emäksisessä vaaleanpunaisia kukkia. Yritin tänä keväänä ostaa maan happamuuden mittaamiseen tarkoitettuja liuskoja, mutta en löytänyt niitä puutarhalta. Olihan sellaisia voinut etsiä netistäkin, mutta toistaiseksi en ole asiasta vielä niin paljon innostunut.

Tänäkin keväävä luulin pensaiden jo kuolleen talven aikana, kun kuivien törröttävien putken pätkien seasta ei kasvanut mitään vihreää vielä kesäkuun alussa. Paitsi siis voikukkaa ja nokkosta.

 Tässä kesäkuun puolenvälin tilanne:

 

 Huomattavaa edistystä, hyvä hyvä! Katkoin nyt loputkin kuivat pois, kitkin voikukat ja nokkoset ja toivottelin hortensiat tervetulleiksi ja kuiskasin että saa meille kukkiakin tulla tänä vuonna.

Hitaasti mutta hissunkissun

Radiohiljaisuuden aikana tuntui, etten taaskaan ole saanut aikaiseksi mitään, mutta nyt kun kiertelin pihalla niin huomasin aika montakin raportoitavaa muutosta. Eli pienesti ja hissunkissun, kyllä täällä jotain aikaan saadaan.

Mutta ensin pieni varoitus: blogin(kin) kannalta harmillisesti kamerani varastettiin, joten jatkossa valitettavasti luvassa vain kännykuvia. Mur ja räyh ja voih.

Omenapuun ympäriltä on tulppaanit lakastuneet, mutta hienot ukonlaukat kukkivat. 

Viherpihan tilaukseni saapui postiin jo vaikka kuinka kauan sitten. Sain siitä tekstiviesti-ilmoituksen - ja unohdin sen totaalisesti! Viikon päästä sain toisen ilmoituksen, ja kauhukseni tajusin tilaukseni lojuneen hellejakson jossain varastossa pahvilaatikossa. Kasvirukat! No, sain paketin vihdoin noudettua ja pääsin yllättämään itseni:  Hups, en muistanutkaan tilanneeni näin paljoa...

Laatikosta löytyi mm kirsikkapuun taimi, Latvian matala. Kyllä se pieni hentoinen vitsa pitäisi kuvasta löytyä, jos oikein tarkasti tihrustaa. Taimi näyttäisi selvinneen karusta matkastaan ja asettuneen tyytyväisesti aloilleen, sillä se puskee iloisesti lehtiä. Perinteinen tiilireunus istutusalueen ympärille puuttuu vielä.

Nyt "hedelmätarhasta" (heh) löytyy siis useaa lajia yheen liitetty perheomenapuu, päärynä- ja kirsikkapuut sekä pieni kriikunapensas.

Jättivadelmat kokivat karumman kohtalon, niitä ei taida pelastaa enää mikään. Nooh, ostamma uusia. Muista tilauksen tuotteista raporttia myöhemmin.

Olisikos ollut juuri edellisen postauksen laiska sunnuntaibrunssin aikaa kun lueskelin pihalla, niin ihana naapurini tuli huikkaamaan aidan takaa "Haluaisitko jalohortensioita?" Siis mitä mitä, juu ilman muuta haluan! Siitä sitten jolkottelin pistolapio kottikärryyn pakattuna naapurin puutarhaan, jossa vimpanpäälle palveluna isäntä kaivoi kaksi valtavaa hortensiapensasta maasta sillä aikaa kun me naiset ihailimme puutarhaa. Kysyin tietenkin miksi hän luopuu näin ihanista pensaista, ja selitys oli yksinkertainen: hän haluaa puutarhastaan perinnepihan, johon tämä laji ei siis enää istu.
Tämä on minusta niin ihanaa, ikään kuin seuraavalle asteelle siirtynyttä puutarhurointia: sitten kun piha on ikään kuin valmis (no eihän puutarha koskaan valmis ole, mutta tietättehän, "valmis" siten että kaikkea kivaa on jo ja silmä lepää laji- ja väriloistossa), silloin voidaan ryhtyä hienosäätämään, poistamaan jotain ja viilaamaan johonkin toiseen suuntaan. Oi jospa minäkin joskus pääsisin siihen...

Hortensiaparat joutuvat odottamaan uutta paikkaansa viikon, sillä suorittava lihaksistoni oli lapsen kanssa turnausmatkalla. Onneksi helteet hellittivät ja taivaalta tuli vettä, joten isojen juuripaakkujensa kanssa ne eivät olleet moksiskaan odottelusta. Nyt ne ovat kotiutuneet tuohon terassin eteen, johon olinkin kaavaillut jotain isoa kukkivaa pensasta. Olen tosi iloinen näistä, ihanaa että on naapurissa noin taitavia "korkeamman tason puutarhureita". Kiitos Satu!

Tässähän on se hauska juttu, että hortensia kukkii happamassa mullassa sinisenä, emäksisessä vaaleanpunaisena. Minulla ei ole aavistustakaan, millainen ph-arvo meidän pihan mullissa on, joten tänä vuonna en kalkitse näitä ollenkaan. Annetaan kasvaa ja katsotaan, mitä sieltä tulee. Valkoinen ja vaaleanpunainenhan ne minun toivevärini ovat, mutta nyt minusta on hauska katsoa mitä ylläriä sieltä tulee luomuna.

Tästähän uhkaa tulla kilometripostaus, lopetetaan tältä kertaa tähän ja jatketaan huomenna.