Omenapuun katveessa

Omppupuu sai taas uusia lajikkeita. Ystävämme, omenapuista innostunut Olli kävi ja vartti puuhumme pari uutta oksaa. Lajikkeet ei edelleenkään jääneet mieleen, mutta eipä sillä niin väliäkään. Ihana silti! Nyt puussa taitaa olla viittä (vai kuutta?) lajiketta. Aika villiähän se on, että noita voi yhdistellä melkein miten vain.

Viime vuonna omenasato jäi odotettua pienemmäksi, noin kouralliseeen pieniä omppusia. Toivotaan tänä vuonna parempaa onnea.

Kuvassa on yksi uusista oksista, jonka Olli liitti tuollaisella pehmeällä, venyvällä erikoisteipillä. Lisäksi näkyy pyykkipoika, jonka omenaeksperttimme on asentanut oksaa taivuttamaan. On se onni, että kavereista löytyy tuollaisia puoliammattilaisia.

Tein minä itsekin jotain. Sain vihdoin reunustettua omenapuuta ympäröivän istutusalueen, jee! Puun juurella on syksyllä keittiön ikkunan alta kukkapenkistä siirretyt väärän väriset tulppaanit, joiden kukkimista vielä odotellaan tänä keväänä. Nyt siellä on kukkinut ja lakastunutkin jo muutama valkoinen lumikello, joita en ollenkaan muista hankkineeni.

Naapurin isäntä sponsoroi taas vanhat tiilet, kuten aikasempiinkin tiiliaskasteluihini ja naapurin tyttö autteli möyhennystyössä.

Ennen:

 Jälkeen:

Maa on tuossa, kuten koko tontilla, tosi kovaa ja kivikkoista. Heti huomasi kun lapio lipsahti juuripaakulle kaivetun ja ostomullalla täytetyn istutuskuopan ulkopuolelle. Yritin saada tiilet upotettua maahan joten kuten symmetrisesti, joten välillä piti kaivaa tosissaan sitä kivimurskaakin. Vähän näyttäisi vieläkin kaipaavan korjailua tuo ympyrä, mutta hoidetaan se myöhemmin. Kipeä polveni ärhentelee jo nyt, vaikka koitin säästää sitä istumalla maassa jalka suorana sojottaen. Kyykkimisestä ei tule mitään, vähän huolestuttaa miten tulevista istutushommista selvitään tänä keväänä.

Mutta sivupoluilta takaisin aiheeseen eli upeaan tiilireunukseen: mielestäni siitä tuli hieno! Nyt kelpaa ajella nurmikkoa eikä tarvitse pelätä parturoivansa samalla monivuotisia sipulikukkia tai vahingoittavansa omppupuuta.