maanantai 8. lokakuuta 2012

Tunnustan


Kuva ei liity tämän päivän postaukseen muuten kuin että punaiset kumpsut pääsivät käyttöön tänään. Pimenevässä illassa en viitsinyt kuvata rumasti rupsahtanutta pihaa.

Tunnustan suoraan, en yhtään tiedä mitä tuli tänään tehtyä. Tai siis joo, tekemiseni tiedän mutta että oliko se hyvä vai paha vai evvk noin niin kuin puutarhanhoidollisesti.

Missään, ei siis missään käsiini saamissa puutarhakirjoissa väännetä tarpeeksi paksusta rautalangasta mitä ne kuuluisat syystyöt siis oikeesti  ja konkreettisesti on. Sen tiedän, että maa pitäisi kääntää ja syyslannoittaa. Mutta pitääkö ennen sitä kaikki mahdollinen, mikä muistuttaa viime kesän kasveista nyhtää pois mullasta?

Riivin kasvulaatikoissa kuihtuneet kasvit pois ja jonkin verran myös juuria. Nostelin multaa lapiolla ja nypin käsin sen mitä jaksoin. Toki saaliiksi jäi myös rikkaruohoja, niistä ainakin voin olla varma että edes yksi hyvä työ tuli tänään tehtyä.
Herneiden, papujen ja keräkaalin raadoista poistin sen mitä helpolla irti lähti. Vai olisko pitänyt jättää jotain? Ei kai, kun eivät ole monivuotisia.

Mansikat siis jätin vielä ihan rauhaan. Mutta joo, niistä seuraava kysymys: mitä ihmettä teen mansikoille talvella? Annan tyynesti niiden vain olla ähöttää siinä laatikossaan? Ja sitten ne taas alkaa kukkimaan ja tuottamaan marjoja ensi vuonna?

Lehtikaali ja maa-artisokka odottavat sadonkorjuutaan. Maa-artisokkakeiton ajatteleminenkin saa ja veden herahtamaan kielelle, mutta lehtikaali on mulle ennestään tuntematon. Googlesta on löytynyt mukavia käyttötapoja ja reseptejä joita voi kokeilla. Keräkaalit söi joku toukka, mitäs en suojannut kankaalla niin kuin kirjoissa käskettiin. No ensi vuonna sitten.

Tulipas paljon kysymyksiä. Enimmäkseenhän ne on itselle tarkoitettuja "kysy ja googlaa"-listauksia. Saa toki heittää vastauksiakin laatikkoon jos siltä tuntuu.


4 kommenttia:

  1. Itselläkin ensimmäistä kesää mansikat maassa enkä ole muuta tehnyt kuin repinyt versoja :) Innolla jään odottamaan muiden kommentteja syyspihan hoidosta niin pääsee tositoimiin :) T:Omppu

    VastaaPoista
  2. Juu mun mansikat jää kiltisti ihan silleen vaan oottaan lumipeittoa suojakseen. Aiemmin, siis nyt syksyllä oon kyllä pikkasen laittanu syyslantaa siksi ko mansikkamaa on vasta tänä vuonna perustettu. Oon myös leikannu kaikki rönsyt pois etteivät turhaan vie talvehtimisen voimaa pääkasvilta. Keväällä ennen ko kovin rupeavat työntään uutta lehtee nii ruukaan porrasharjalla lakasta kuivuneet lehdet pois. Juu ja jos halluu lannottaa nii syyslannotus ois hyvä tehä sit ko on viimeiset mansikat poiminu mut edellistä mansikkamaata en itekkää lannotellu ko kerran, sillon istutus vaiheessa, annoin luomuna kasvaa vaan ja tuotti vuosia ihan meheviä mansikoita.
    T:jonna

    VastaaPoista
  3. Syksyllä maa kynnetään. Käännä (yksvuotisten)laatikoiden multa lapionpiston syvyydeltä nurinperin.

    VastaaPoista
  4. Jes, kiitos neuvoista! Ja Ompulle vertaistuesta :)
    Viikonloppuna olisi vapaata, mutta meillä on juhlat, joten voi olla että syystyöt puutarhassa joutuvat edelleen odottaa tekijäänsä.

    VastaaPoista