torstai 4. lokakuuta 2012

Hiljainen piha

Hiljaista on ollut, pihalla ja blogissa. Oli teknisiä ongelmia, tuli taukoa ja kynnys päivittämiseen sen kun kasvoi. Oli kiire, väsy, remonttia ja flunssaa. Blaadi-blaadi-blaa. No mutta nyt täällä taas! Ja ihana, kaunis, värikäs syksy!



En tosiaankaa ole paljoa nokkaani puutarhaan viime viikkoina näyttänyt, vaikka syksy olisi kuulemma puutarhurin kiireistä aikaa. Ai jaa. Ei voi mitään. Katsotaan jos ehdin vaikka ensi viikolla.

Terassi on laitettu kutakuinkin talviteloille. Tai no grilli ja jääkaappi pitäisi vielä kantaa sisälle, samoin pöytä. Kukkakoritkin pitäisi tyhjentää kuivuneista kesäkukista. Hmmm, nyt kun mietin niin hommaahan on vielä vaikka kuinka, ei siis riittänytkään että kannoin lehdet, lyhdyt ja tekstiilit sisälle. En ole viitsinyt hoputtaa miestäni näihin hommiin, koska hän paahtaa sisäremontin kimpussa, mutta ihan yksin en kuitenkaan taida noita siirrellä.



Nooh, lokakuuhan tässä vasta on, tuskimpa lumet ihan vielä sataa...

Lapset ja lemmikit leikkivät tänään pihan lehtikasoissa. Melkein teki itsekin mieli heittäytyä sekaan, mutta flunssainen olo sai kietomaan villatakkia tiukemmalle ja kiiruhtamaan sisälle.





Syksy on minulle aina uusien alkujen ja energian aikaa, siksi kai nytkin on ollut aika monta rautaa tulessa. Toivottavasti ehtisin jakaa energiaani vielä puutarhallekin ennen kun se hautatuu talviuneen lumen alle. Otan puutarhan syysteloille laittamisen to-do-listalle (yhdelle niistä) heti kun tämä flunssa tästä vähän hellittää. Jospa tulisi päivitettyäkin useammin kun siellä ulkona saisi jotain konkreettista aikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti