Amppelitomaatti, ylpeyteni. Se on lunastanut kaikki lupaukset, odotukset ja jopa puutarhamyymälän lehden mainospuheet. Hyvin kasvoi ja menestyi tuossa paahteisessa ovenpielessä, oli helppo ja huoleton kun ei tarvinnut huolehtia edes oksavarkaiden pois nyppimisestä ja nyt on kovinkin satoisa.
Napsin siitä päivittäin kourallisen makeita pikkutomskuja ja paras satokausi näyttäisi olevan vasta edessäpäin.
Ostin kesäalennusmyynnistä jälleen uuden puutarhakirjan, jota selaillessa pompahti silmään lause että tomaatin kastelu tulisi lopettaa tai ainakin vähentää radikaalisti heinä-elokuussa, jotta se tajuaisi alkaa kypsyttää hedelmiään. Hymyilytti onnekas sattuma, että opin tämänkin nimen omaan heinäkuun viimeisenä päivänä, ei olisi voinut ajoitus osua paremmin nappiin. Nyt kastelen tätä kultaani varovasti, vain silloin kun se näyttää ihan janoon nyykähtäneeltä. Vai olenkohan jo liiankin vesipihi, kun tomaattien seassa löytyy jo ruskeiksi käpristyneitä kuivia lehtiä? Tasapainoa haetaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti