Aurinkoa syksyiseen sumuun

Nuorempi muksuista täytti tänään vuosia, joten meillä on maljakossa auringonkukkia. Ai miten niinkö?

Lapsen synnyttyä kotiuduimme seuraavana päivänä sairaalasta ja kotona meitä odotti iso kimppu auringonkukkia. Kotimiehet olivat käyneet esikoisen kanssa niitä poimimassa. Oli ihana tulla kotiin, jossa odotti innokas isoveli, ystäviä ja kauniisti katettu pöytä kukkakimppuineen. Silloin oli intiaanikesän kuuma päivä. Hikoilimme, nauroimme, ihailimme vauvaa ja loistimme onnesta kilpaa auringonkukkien kanssa. Siitä on jäänyt sydämeen niin vahva ja onnellinen muisto, ettei se kai koskaan haalistu. Tämän takia yhdistän aina mielessäni auringonkukat kuopuksemme syntymäpäivään, lämpöön ja onnelliseen yhdessä oloon.

Pyrin aina saaman auringonkukkia maljakkoon tähän aikaan vuodesta. Yleensä niitä löytyy yleisiltä "saa poimia"-pelloilta, joskus niitä on saatu naapureilta, joskus ostettu kukkakaupasta. Tänään vaeltelin työmatkan varrelle sattuneessa auringonkukkapellossa. En ollut ainoa, joka siellä miehen korkeiden kukkien seassa kuljeskeli  poimimassa, mutta taisin olla ainoa joka ei ollut varustautunut saksin tai veitsin. Hetken kesti nitkutella varsia poikki, mutta onnistuihan se noinkin.

Tänään oli kalsea, syksyinen päivä. Nämä kukat valaisivat sen, aivan kuten suloinen päivänsakari monen arkisemmankin päivän aurinkoisella olemuksellaan.

Onnea Oiva!