On tässä näköjään jotain aikaankin saatu

...tuumattiin miehen kanssa, kun katseltiin vanhoja kuvia talosta ja pihasta. Vaikka taidot, varat ja energia on aina olleet vähäisiä, niin kyllä tässä pihassa edes jonkinlaista muutosta voi huomata tapahtuneen vuosien saatossa.

Ensimmäinen kevät vuonna 2006, lumen alta oli paljastunut pitkää heinää kasvava, kuoppainen sorakenttä.

Ensialkuun jo sen pitkän kuolleen heinän haravoiminen pois oli iso urakka, ja valtava positiivinen muutos. Enää ei näyttänyt autiotalon umpeenkasvaneelta pihalta.

Kesällä 2006 sen verran vihreää kuin sorakenttämme salli. Eli ei kovin paljoa. Mutta tilaa oli juosta ja leikkiä. Jee!

Tänä keväänä 2014

Okei, kuvat on otettu eri vinkkelistä, mutta näette kyllä tuon "palkintonurmen" tilan.

Tässä kuvassa näkyy sama autotallin edustalla oleva sora-alue, sama alue kuin kolmannessa kuvassa. Nurmikkoa on saatu kasvamaan ja sora-aluetta pienentymään.

Varsinaisesti nurmea ei ole istutettu, onpahan vain ajettu ruohonleikkurilla vähäinen nurmi ja viidakoksi kasvaneet voikukat, ja jätetty leikkuujäte maatumaan paikalleen. Loppukesäisin olemme aina antaneet apilan kasvaa, kukkia ja siementää, siihen aikaan pidämme aina pienen nurmikonleikkuutauon ihan tarkoituksella.

Piha on edelleen "aakee laakee" _piha_ sen haaveilemani rehevän ja vaihtelevia tiloja ja suojaisia sopukoita tarjoavan _puutarhan_ sijaan. Nurmikenttä on edelleen kuoppainen ja epätasainen, lähinnä rikkaruohoja ja sammalta kasvava "viheriö" priimanurmikon sijaan.

Silti olen pienesti tyytyväinen. Piha on oma ja ihan ihana kaikista puutteistaan huolimatta. Meillä on miehen kanssa samansuuntaiset haaveet siitä, mitä pihalle voisi tehdä jotta siitä tulisi unelmiemme puutarha. Teemme joka vuosi jotain pientä, vähän kerrallaan. Isoja projekteja ei ole terassin rakentamisen lisäksi tehty, koska silloin kun olisi aikaa puuhata ja rakentaa, ei ole rahaa sijoittaa mihinkään "ylimääräiseen. Ja kun olisi varaa, ei ole energiaa tai aikaa. Mutta pienesti, vähän kerrallaan. Sitähän tässä on hoettu. Monesti tuntuu ettei edistystä tapahdu, mutta valokuvia - ja tätä blogia!- selailemalla näkee onneksi, että kyllä jotain on saatu aikaiseksi.