Ah, kärhöt. Ne taisivat olla ihan ensimmäisiä monivuotisia kasveja joita hankimme tälle tontille. Pihaa hallitsee verkkoaidattu tenniskenttä eli tuttavallisemmin katiska, joka on kyllä kiva mutta hitsin ruma. Istutimme 12 alppikärhöä sen talon puoleiseen päätyyn ajatuksella, että verkkoaita peittyy aikanaan elävällä, vihreällä seinämällä. Maisemointia nääs. Tai "jos et voi peittää jotain, korosta sitä"?
Opiskelimme kirjoista ja Googlesta kärhöjen sielunelämää ja koitimme luoda niille hyvät kasvuolosuhteet muokkaamalla ja lannoittamalla maata perusteellisesti. Mietimme istutuskulmia ja hankimme taimille varjostusta ensin muoviputken pätkillä ja myöhemmin, kun olivat vähän jo kasvaneet, istuttamalla niiden juurelle perennoja.
Mieheni heittäytyi antaumuksella kärhönnkasvattajaksi, joka jaksoi kastella taimia säännöllisesti ja tutkia päivittäisiä kasvuvauhteja. Kasvuvauhti oli ensimmäisenä kesänä tuskastuttavan hidas, mutta voi sitä riemua kun vihdoin, lopultakin ensimmäinen kärhön verso saavutti verkkoaidan yläreunan! Juhlistimme iloista perhetapahtumaa kutsumalla naapurit juhlallisesti KärhöKerhon Kakkukahville. Tilaisuudessa pidettiin luonnollisesti puhe ja skoolattiin onnistuneelle kasvatukselle.
Tuohon aikaa, olisiko se ollut hmmmm... viisi vuotta sitten, en ollut vielä ehtinyt, jaksanut saati osannut miettiä puutarhatoiveitani, joten väri taisi valikoitua raadollisesti sen mukaan, mitä oli tarjoushinnalla saatavilla juuri silloin.
Kaikki kaksitoista taimea ovat tietenkin kasvaneet jo "huippukorkeuteen" aidan yläreunaan, mutta ihan ei olla vieläkään tavoitteessa koko verkkoaidan peittävästä kasvustosta. Terhakkaimmat yksilöt ovat toki levittäytyneet ja tänä keväänä näyttäisi useimmat tuuheutuneenkin kivasti, mutta lähinnä yläosasta. Aidan alaosa on vielä aika kalju, pelkät rangat kiipeilevät verkkoaitaa pitkin ilman lehtiä saati kukkia.
Parhaiten on kasvanut taloa lähinnä olevassa kulmassa kasvava taimi. Juuri se, jonka lapset melkein katkaisivat ensimmäisenä talvena laskettuaan pulkalla sitä päin. Mieheni on vakuuttunut, että tämä "leikkaushoito" on vaikuttanut kasvin selkeään irtiottoon ja huomattavasti vehreimpään olemukseen muihin verrattuna. En silti ole antanut miehet saati lasten katkoa muita siinä toivossa, että nekin säikähtäisivät kukkimaan yhtä uutterasti.
Ai niin, ne kärhöjen vartta varjostamaan istutetut perennat, muistaakseni Amerikan keijukukat, olen onnistunut vuosien saatossa kitkemään huolellisesti pois. Jokaisen kolmenkymmenenkuuden. Huoh. Eivät ilmeisesti ehtineet kukkaan asti ennen kuin minä nyhdin lehdet ja juuret samalla kun putsasin rikkaruohoja kärhöjen juurelta, joten eivät näyttäneet säilyttämisen arvoisilta. (Oikeasti = en tunnistanut perennaksi.)
Ei ne muuten harmita, nekin kun olivat sinisiä, mutta olihan ne esimmäisiä suurella vaivalla valittuja ja isolla rahalla ostettuja perennoja. Sen jälkeen olen ostanut kukkia lähinnä postimyynnistä (helposti) tai saanut taimia (ilmaiseksi).
Kärhöseinämämme kukkii parhaillaan komeasti, ja minä ihailen kukkien kaunista väriä. Puutarhassa saa olla jotain vähän erilaista, suunnittelematonta, joka ei ihan istu harmoniaan. Ainakin minun puutarhassani, joka on muutenkin aika vinksin vonksin ja vähän heikun keikun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti