Renki ja assari

Nyt on kuulkaas puuhailtu koko perheen voimin. On tyhjennetty komposti, on leikattu syreenivanhuksesta lahot pois, on ruoputettu perennapenkkejä ja pensaiden alusia. Meillä kävi jopa kaupunkilainen kesärenki helatorstaina. Hänellä on tapana kerran-pari vuodessa hurauttaa meille moottoripyörällään, riipaista paita pois ja käsiään hieroskellen kysyä innoissaan mitä tehdään tällä kertaa.

Tänä vuonna miehet saivat kantaa terassikalusteet kellarista ja pestä ne huolellisesti sillä aikaa kun emäntä keskittyi perennojen siirtelyyn, kasvulaatikoiden ruoppaamiseen ja ihan vain auringossa lekotteluun. Siihen minulla oli mainio assari, musta Raimo-kissamme. Raimo pötkötteli raukeana auringon lämmittämällä puutarhapöydällä ja täytti täydellisesti puutarhakissan roolinsa.

Istuskelin ja muistelin minkä näköistä pihassa on sitten kun kukat avautuvat ja kaikki kasvaa. Haaveissani näin jo myös uusia istutuksia, jotka toisivat pihaan sitä aina vain kaivattua puutarhamaisuutta. Nyt pihalla on vielä aika tyhjää ja väritöntä, mutta tässä ihanassa lämmössä uskallan jo odottaa lehtien ja kukkien räjähtävän pian näkyviin.

Torstaina aukesivatkin ihkaensimmäiset tulppaanit ja muutama sähäkän pinkki sammalleimu sakokaivon ympärillä.

Tenniskentän verkkoaidan päällä harmaanruskeana rötköttävä kärhöryteikkö näytti niin epäilyttävältä, että kesärenki epäili sitä kuolleeksi. Tänään, lauantaina, yläreuna on jo aivan vihreä, lehdet ovat purskahtaneet esiin pikavauhtia. Kevät, ihana kevät!

Jos ei halua niin ei oo pakko

Aina sitä kyselee itseltään, onko pakko jos ei halua. Yleensä aikuisten arkielämässähän se on vähän niin kuin pikkupakko tehdä ja puksuttaa eteenpäin, vaikkei aina niin haluaisikaan.

Onneksi puutarhanhoito ja bloggaaminen ei kuulu näihin pakkoihin. Viime vuonna ei napannut, ei pihahommat eikä bloggaaminen. Kaksi vaivaista merkintää ja sen jälkeen radiohiljaisuus. En muista, teinkö mitään pihallakaan. Asia selvinnee viime kesän kuvia selatessa, palaan asiaan.

Mutta kuulkaas: nyt nappaa! Tänä vuonna tekee taas mieli työntää sormet multaan ja päässä surisee suunnitelmia! Jee! Täältä tullaan, Puuhapiha! Ja uusi huutomerkkien ennätys!

Aloitin puutarhailun viikko-pari sitten luonnollisesti Pinterestistä. Pinnailin kuvia haaveitteni puutarhasta: rehevistä istutuksista ja varjoisista lepopaikoista. Printtasin muutaman ideakuvan miehelle näytettäväksi. Kyllähän hän taas hieman naureskeli mun "ihan nopeille pikkuprojekteille", muttei onneksi tyrmännyt mitään täysin. Meillä on aikaa, mulla on visio ja mieheni on handy man, joten odottakaapa vain...

Sen jälkeen avasin takaoven ja otin kirjaimellisesti ensimmäiset askeleet puutarhaan. Kävin nimittäin takapihalla viimeksi uuden vuoden aattona ampumassa lasten kanssa raketteja. Sen jälkeen en ole juuri nokkaani sille puolelle tonttia pistänyt koko keväänä.

Nyt käveleskelin ympäri pihaa muistelemassa mitä sieltä löytyykään. Moikkasin marjapensaita, kasvulaatikoita ja hedelmäpuita. Kurkkasin varjoisaan "metsäpuutarhaan" pihan viimeisessä peränurkassa mäntyjen katveessa. Kiertelin lasten leikkitelineet ja hieman murheellisessa kunnossa olevan pyykkitelineen. Note to my self: sille pitää tehdä jotain!

Löysin lyhyen etsiskelyn jälkeen haravan ja riipaisin kokeeksi pari neliömetriä viime vuotista heinää, lehtiä ja sammalta kasaan. Sammaleen määrä hieman masensi, mutta ei nyt anneta pikkuasioiden sammuttaa uutta intoa.

Poistin hedelmäpuiden ympäriltä verkot ja totesin, että hyvässä kunnossa olivat. Pikkuinen kirsikkapuuni näytti selvinneen, vaikka vähän vinossa olikin. Epäilen, että naapurin koiruus on törmännyt siihen pihalla juoksennellessan. Eihän tuollaista pientä varpua meinaa huomata, varsinkaan sellainen lihaskuula täydessä vauhdissa ja tohinassa.

Kyllä vain, minullahan on tuolla ihan ihana piha, jota voin taas ryhtyä muuttamaan pieni pala kerrallaan puutarhaksi. Uusi kevät ja uusi into, ihanaa!

Saattaa olla että piipahdin lauantaina puutarhalla...

... tai ehkä kahdella.

Kevään enisimmäinen käynti puutarhalla. Päässä surisee, tekee mieli haalia vähän jokaista laatua eikä järki oikein pelaa.

Olin siis ylpeä itsestäni, kun pääsin Plantagenista ulos alle viidenkympin ostosten kanssa: muutama six pack petunioita, neljä pelargoniaa, lavanteli ja pari muuta juttua kuten nippu uuden karheita puutarhahanskoja.
Kotiin ajellessa kun ajatus alkoi hieman jo kulkemaan, tajusin että petunioiden kaveriksi tarvitsen jotain roikkuvaa ja ruukkuihin jotain "täytekukkia" pelargonian ja lavantelin kavereiksi. Siispä kurvasin ihanalle vakkaripuutarhalleni, joka oli matkan varrella.

Siellä se sitten tapahtui - täydellinen, hurmioitunut heittäytyminen viettien varaan.

Sanotaanko, että Rellun perään ei olisi mahtunut enää taimeakaan lisää.

Joko taas?

Mitä, joka taas on kevät? Nytkö pitäisi ehtiä kylvää ja istuttaa?

Ihan siihen en ole vielä päässyt, mutta olen kaivellut istutukset taas esiin talven jäljiltä ja rikkaruohojen alta.

Vielä en ole kylvänyt ainuttakaan siementä, mutta kai tässä vielä ehtii. Ainakin keskäkurpitsaa ja taitepapuja haluan taas laittaa ja tietenkin salaatit. Ehkä jopa jotain uutta ja erilaista? Mitähän helppoa ja nopeaa sitä keksisi, taidanpa selailla puutarhakirjoja tämän illan. Ai niin, tilasinhan taas tuttuja ja turvallisia amppelitomaatteja, ne tulevatkin varmaan tällä viikolla matkahuollon kautta.

Tänään palkitsin itseni ja reippaat apulaiseni rikkaruohourkan jälkeen oman pihan raparpereista leivotulla piirakalle. Talven aikana bloggaajataidot ovat selvästikin uinahtaneet, sillä kuvaa ei muistettu ottaa ennen kuin koko piirakka oli hotkaistu makeisiin suihin.

Mutta tästä se taas lähtee, pihalla puuhailu.

Mitäs me kesällä vol.2

Edellisen postauksen epäonnistumisten luettelon jälkeen pitää todeta positiivisesti, että kyllä meidän minikokoiset marjapensaat (viinimarja, karviainen ja vadelma) tuottivat marjoja ihan kiitettävästi. Ainakin linnut kiittivät, kun en raskinut niitä lintuverkkoja virittää, vaan söimme suoraan puskista kilpaa lintujen kanssa. Kaikki saivat nauttia, hyvä niin.

Heinäkuun helteillä meidän pihalla urakoitiin hikisen projektin kimpussa. Takapihan lauta-aita oli huonossa hapessa, joten se purettiin elementteihinsä, pestiin, ja maalattiin uudelleen. Tukipuut valettiin uusiin anturoihin, sillä aita heilui saatuaan osumaa joka vuotisesta lumiauran kasaamasta lumimäärästä.

Käytimme häpeämättömästi nyreää lapsityövoimaa hyväksemme, sillä maalauhommaa riitti aikuisillekin useaksi päiväksi.

Yhdestä pihan nurkasta löytyi hauska "muinaisjäänne": esikoisen lyijykynällä lauta-aitaan piirtämä tikku-ukko.

Ei koko kesä kuitenkaan pelkkää työleiriä ollut. Pihalla myös rentouduttiin

ja uitiin paljon.

Terassin portaiden kaiteet odotuttavat edelleen itsään, mutta panostimme muulla tavoin terassin viihtyvyyteen. Uusimme terassin tuolien kangaspäälliset! Aikaisemmin meillä oli mukavat, mutta ah! niin ysärillä, kukertavan kirjavalla kankaalla verhoillut tuolit. Nyt niissä on tyylikkään hiilenharmaat verhoilut - ja ennen kaikkea materiaali on likaa hylkivää ja kosteutta kestävää kangasta, joten hometta ei tarvitse enää pelätä.

Kas, kuopus otti selfien kun vanhukset ahertavat yötä myöten verhoilun kimpussa.

Mitäs me kesällä vol.1

Vaikka heinä-elo-syyskuussa tuntui, ettei pihalla ja puutarhassa tapahdu sitten yhtikäs mitään, niin ehkä siellä kuitenkin _jotain_ tapahtui. Mietitäänpäs.

Vuosi sitten istutettu yksinäinen päärynäpuu tuotti yllättävän runsaan sadon! Ilmeisesti naapurin päärynäpuu oli kuin olikin tarpeeksi lähellä, sillä pölytys onnistui - tai sitten tämä meidän on itsepölyttyvä, sellaisiakin kuulemma on. Ja minähän en muista tämän lajia, joten turha kysyä.

Kukinto oli kaunis ja runsas, mutta loppukesästä lehtiä näytti vaivaavan joku joka ruskisti osan lehdistä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä syyskuussa kerättiin 15-20 päärynän sato, joka syötiin tuoreeltaan. Nam!

Kriikunassa ei edelleenkään ollut mitään merkkiä kukinnosta tai hedelmistä, mutta siellä se "hedelmätarhan" perällä edelleen pörhistelee pienenä, matalana pöheikkönä.

Omenapuu tuotti paljon omppua. Harmi vaan, niihin kehittyi jotain rupista häikkää eikä tehnyt mieli kerätä omenia.

Kasvimaalla kesäkurpitsat (Diamant ja Partenon, joista ei enää hajuakaan tässä vaiheessa kesää että kumpi oli kumpaa) puskivat hullua vauhtia hedelmää niin, ettei kaikkea jaksanut eikä viitsinyt käyttää vaikka kuinka koitin keksiä uusia ruokalajeja joihin kesäkurppaa voisi ujuttaa. Tosin ainuttakaan kesäkurpitsasuklaakakkua en tainnut tehdä - nyt harmitta....

Kesäkurpitsojen välissä kasvatin salaattia, jota olisi voinut ja kannattanut hakea pöytään ahkerammin. Toki välillä haettiinkin, mutta jostain syystä ei läheskään kaikkea. Ehkä hieman kitkerä maku vaikutti asiaan. Epäilen kitkeryyden johtuneen vähän laisesta kastelusta.

Ísot Tom Fox halloween kurpitsat kuoli ja unhottuivat kokonaan, No hui hai, kokeillaan ensi vuonna uudestaan.

Mansikkamaan sato jäi tosi heikoksi, rastasverkosta huolimatta. Pitäisköhän niille tehdä jotain? Mansikat on olleet samassa paikassa nyt jo kolme vuotta ja saaneet selvitä omillaan ilman istuttamisen jälkeisiä toimenpiteitä.

Yrttilaatikon monivuotisia käytin harvakseen kuten tähänkin asti, ja loppukesästä lähinnä kukakkimpuissa.
Innolla istuttamani korianteri jäi herkuttelematta kokonaan. Se kasvoi hyvin kituliaasti (jälleen: kastelun puute? Vai kylmä alkukesä?) vaikka korianteria kehutaan helpoksi ja reheväksi. En lannistu, ensi vuonna paremmalla onnella ja hoitoinnolla uudestaan!
Villirukola oli samoin kitukasvuinen, ja sitten kun se saavutti sellaisia mittoja että olisin voinut sitä poimia, se puski jo kukkaa ja maistui ihan hirveän kitkerältä.
Keräsalaattihan ei itänyt ollenkaan, ilmeisesti tykkäsi huonoa kylmyydestä.

Taitepapu (Maxi) jatkaa samaa epäonnistumisten luetteloa. Kovin kitukasvuista ja matalaa, muutamia palkoja.
Ruusupapu (Hestia) alkoi mielestäni kasvamaan vasta syyskuussa, siihen asti nekin oli onnettomia rääpäleitä. Kukki kyllä kauniisti, mutta yhtään papua ei ehtinyt tulla. Herneistä en edes puhu, ihan vitsi.


Ok, tämän kesän jälkeen alan kallistua siihen, että joo, ehkä näitä kylvöksiä OLISI syytä myös hoitaa. Kastella ja myöskin lannoittaa. Ehkä. Katsotaan sitten ensi vuonna...

Kesän viimeinen kimppu

Sunnuntaina poimin pihapuuhien päätteeksi kimpun pihan kukista. Perennapenkistä salviaa, malvikkia ja kurjenpolvea, yrttipenkistä tinjamia ja meiramia, tenniskentän aidasta uudella kukkimiskierroksella rehottavaa kärhöä.

Ihana, mutta hieman haikea kimppu. Näitä ei taida enää ehtiä montaa poimia, ehkä yhden jos hyvin käy, eikä yöpakkaset äidy paria astetta kovemmiksi kuluvalla viikolla.

Kohta se on todellakin ohi, kesä ja pihakausi. Sitten ollaankin taas kukkakauppojen armoilla.

PS: Pakko todeta tyytyväisenä: kun istuttaa vain tietyn värisä kukkia, saa aina yhteen sopivan kimpun, niistä mitä pihalla sattuu milloinkin kukkimaan samaan aikaan. Tykkään!

Tänään tiistaina jatkoin viikonlopun urakkaa kasvulaatikoiden syysteloille kitkemisessä. Ehdin ennen iltahämärää kitkeä toisen kesannolle jääneistä laatikoista. Mutta huh huh, siinä olikin urakkaa - eihän siinä ollut neliösenttiäkään multaa näkyvillä ruohon ja rikkakasvien seassa.

Huomenna viimeisen kimppuun!