Etuoven tienoo, sehän on kodin käyntikortti ja ensivaikutuksen luoja. Sekös harmittaa. Meillä etuovella on tällä hetkellä aika hirveä rytöläjä, en ole ehtinyt edes ajatella sitä puolta vielä tänä kesänä.
Paljastetaan nyt sit koko kauheus. Tältä se nyt sitten näyttää (ounou):
Etuovi on vanha ja kaipaa kipeästi kunnostusta, samoin oikeastaan koko porrashässäkkä. Portaiden betoniaskelmat ovat kuluneet ja rapautuneet. Porrasrallikin alkaa olla aivan tiensä päässä, sen verran ruosteinen rämä se on.
Portaiden ja oven kunnostus sekä oven päälle sijoitettavan uusi katos on suunniteltu viime talvena, mutta voi olla että tämän kesän remppahommat keskittyvät sittenkin enemmän takakuistin loppunsaattamiseen ja uutena juttuna to-do-listan kärkeen kiilanneeseen sisäremonttiin.
Lisäksi portaiden molemmin puolin kasvaa jostain kummasta ilmestynyttä villiorvokkia. Orvokit saavat kyllä luvalla suloistuttaa oven edustaa, muista on vakaa aikomus hankkiutua eroon.
Jos ei ehditä remppaamaan ulkoa, niin kitkemään kuitenkin ehdin, pakko ehtiä! Oikein odotan että saan pari-kolme tuntia aikaa, niin näytän noille rikkaruohoille kuka määrää (ne) ja mitä mä niistä ajattelen (niitä ei voi kai ikinä päihittää). Tai ainakin revin ja riuhdon niin että sepeli senkun vaan roiskuu.
Nyt narsissit puskevat pintaan suoraan sorasta. Ne on jotenkin säälittävän näköisiä, toisaalta naurettavia. Kyseessä on isot, yksikukkaiset keltaiset narsissit, joita on istutettu sotilaalliseen riviin säännöllisin välein ja erittäin harvaan. Niiden edessä on yhtä harva mutta sotilaallinen rivi krookuksia. Olen viime vuosina kaivanut kuivuneiden ruukkunarsissien ja -helmililjonen sipuleita näiden rivien väleihin ja kahtena viime keväänä sieltä onkin puskenut uutta kasvustoa vähän härnäämään jäykkää järjestystä. Istuttamisesta ei kai voi puhua, kun kyseessä ei ole varsinainen kukkapenkki eikä siellä ole multaa nähtykään, pelkkää hiekkaa ja sepeliä vain. Kuva huhtikuulta 2006
Kuva-arvoitus: Mitä näet seuraavassa kuvassa?
Oikea vastaus: putoavan lumen katkaisema, maalarinteipillä lastoitettu tuija. Hyvin toimi, kuivat keltaiset kun karsi pois niin ihan ehta havuhan siitä vielä tuli.
Epäonnekseen laatikot asetettiin paikkaan, johon katolta tuleva lumi rysähtää täydellä voimalla alas tullessaan. Tuijat näyttävät selviytyneen kuitenkin yllättävän vähin vaurioin lumesta ja varsinkin hurjista pakkasista. Ilmeisesti laatikot ovat siis tarpeeksi isoja että multamäärä auttaa juuria talvehtimaan. Laatikot ovatkin niin painavia, ettei niitä mielellään aleta siirtelemään, joten noille sijoilleen taitavat jäädä jatkossakin. En usko, että lumimäärä katolla voi enää kasvaa viime talvesta!
Ovenpielessä roikkuu amppelitomaatti. Muutama viikko sitten
luulin että se olisi jo mennyttä kalua, kun oli niin nuupallaan eikä
kukkia näkynyt. Nyt se on reipastunut ja näyttäisi oikein lupaavalta
satokin!Etukäteen pelkäsin hieman, että tomaatin kastelu jää huonolle tolalle, koska vesi pitää hakea sisältä ja kuljettaa koko asunnon läpi.
Olen ratkaissut asian säilyttämällä pientä viiden litran kastelukannua tuulikaapissa. Kertatäytöllä siitä riittää vetta kahdeksi tai jopa kolmeksi päiväksi tomaatille ja petunioille, jotka ovat sateen suojassa räystään alla. Näin muistan ja jaksan kastella tontin paahteisimmalla paikalla kasvavia kasveja säännöllisesti, mutta säästyn veden kantamiselta joka päivä.
Tämän kesän ainoa panostus etuovelle on ollut kesäkukat.Oven molemmin puolin on ikkunoiden alla petunialaatikot. Nyt siis entistä ryöppyävämpinä, tsekkaa edellisten postauksien kuvat, vinkvink.
Portailla on kaksi kesäkukkakoria: pelargoniaa, lobeliaa, petuniaa, toisessa myös maahumalaa ja mätäsdianaa.
Korien välissä pilkottaa "vahtikoiramme": maalattuja kiviä, muistaakseni esikoisen 4 ja nuoremman 2 vuotiaina maalaamat dinosaurukset ja minun leppäkerttuni. Nämä ovat perhekalleuksia, joista ei luovuta ikuna!
Ei kai tässä taida muu auttaa kuin ryhtyä toimeen ja tehdä tälle etuoven tienoolle jotain. Kohta, ihan kohta kun ehdin ja jaksan enkä keksi enempää tekosyitä lykätä sitä ryhtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti